Kemiallinen sidos on harvoin täysin kovalenttinen tai ioninen vaan se on usein näiden välimuoto. Suurimmassa osassa kemiallisia sidoksia sidoselektronit ovat siirtyneet enemmän toisen atomin puolelle, jolloin on kysymyksessä polaarinen kovalenttinen sidos.
Polaarinen sidos syntyy kun hiileen liittyy elektronegatiivinen, sidoselektroneja puoleensa vetävä alkuaine. Halogeenit (F, Cl, Br, I), happi (O) ja typpi (N) ovat vahvasti elektronegatiivisia alkuaineita, ja ne antavat molekyylille tai sen osalle polaarisen luonteen.
Eräiden alkuaineiden elektrogegatiivisuuksia
|
H 2.2 |
|
|||||
|
Li 1.0 |
Be 1.6 |
B 2.0 |
C 2.6 |
N 3.0 |
O 3.4 |
F 4.0 |
|
Na 0.9 |
Mg 1.3 |
Al 1.6 |
Si 1.9 |
P 2.2 |
S 2.6 |
Cl 3.2 |
|
K 0.8 |
|
Br 3.0 |
||||
|
|
I 2.7 |
|||||
Sääntönä voidaan sanoa, että sidos sellaisten atomien välillä, joilla on sama elektronegatiivisuus, on kovalenttinen, mutta jos sidosta muodostavien atomien elektronegatiivisuus ero on suurempi kuin 2, sidos on ionisidos. Esimerkiksi C-H -sidos on kovalenttinen, koska hiilen ja vedyn elektronegatiivisuudet (2.6 ja 2.2) ovat lähellä toisiaan. Sitä vastoin hiilen sidokset elektronegatiivisten atomien, kuten hapen, fluorin ja kloorin kanssa, ovat polaarisia kovalenttisia sidoksia. Esimerkiksi metanolissa C-O –sidos on polaarinen.
| Sisällysluettelo | 1. Johdanto: orgaanisten yhdisteiden rakenne ja sidokset; hapot ja emäkset |