Janne Saarelan CV (Curriculum Vitae, Ansioluettelo)

Janne Saarela (Janne.Saarela@uku.fi)


HENKILÖTIEDOT

Olen Janne Tapio Aukusti Saarela, syntynyt Varkaudessa 4.3.1970. Kotikaupunkini on Kuopio. Olen naimisissa. Sotilasarvoni on alikersantti.

KOULUTUS

Tällä hetkellä jatkan väitöskirjatyötäni bioteknologian jatko-opiskelijana Kuopion yliopistossa luonnontieteellisessä tiedekunnassa.

Filosofian maisterin tutkinnon suoritin lokakuussa 1998 bioteknologiasta Kuopion yliopistossa. Kuopion yliopistoon kirjoittauduin syksyllä 1989 bioteknologian opiskelijaksi. Bioteknologian opinnot aloitin Kuopion yliopistossa syksyllä 1990 suoritettuani 11 kk varusmiespalveluksen.

LuK-tutkinnon suoritin keväällä 1995 Kuopion yliopistossa

Sivuaineopintoina olen opiskellut Kuopion yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä, josta olen suorittanut approbatur-arvosanan vuonna 1992 ja cum laude approbatur -arvosanan 1997. Syksystä 1998 alkaen olen ollut myös kirjoilla Kuopion yliopistossa tietojenkäsittelytieteen koulutusohjelman opiskelijana.

Kemian cum laude approbatur arvosanan olen suorittanut vuonna 1992.

Yrityksen taloustieteen approbatur opinnot aloitin Kuopion yliopiston avoimessa korkeakoulussa syksyllä 1993. Olen osallistunut myös Kuopion yliopiston farmaseuttisen kemian laitoksen keväällä 1994 aloittaman lääkeaineen suunnittelun koulutusohjelman järjestämille kursseille.

Ylioppilaaksi valmistuin Varkauden Päiviönsaaren lukiosta 1989.

TÄYDENNYSKOULUTUS

KKKn järjestämät koulutukset:

10.6.2002
Osallistuttu TVT (Tieto- ja viestintätekniikan) opetuskäytön strategia -seminaariin. Seminaarin aiheina mm. strategiaprosessi KKKssa, kokemuksia tvt-strategiatyöskentelystä, TVT oppimisprosessin ytimenä, TVTn mahdollisuudet, tiedon ja osaamisen johtamisen strategiavalintoja.

30.5.2002
Toimittu järjestäjänä ja osallistuttu IT-Pohjois-Savo -hankkeen Asiakkuudenhallinta ja markkinointi -seminaariin. Tapahtuman WWW-sivut: www.uku.fi/kkk/it/crmjamarkkinointi

15.5., 29. - 30.5.2002
Toimittu järjestäjänä ja osallistuttu IT-Pohjois-Savo -hankkeen IT-projektienhallinta-kurssiin. Kurssin WWW-sivut: www.uku.fi/kkk/it/projhall

14.1.2002
Osallistuttu KKKn kehittämispäivään Kehvonsalon kartanossa Siilinjärvellä. Kouluttajana toimi Timo Myllykangas. Koulutuksen aiheina mm.: hyvän työilmapiirin salaisuus, itsensä johtaminen, muutoksenhallinta.

13.12.2001
Toimittu järjestäjänä ja osallistuttu IT-Pohjois-Savo -hankkeen Onnistuneen ohjelmistoprojektin toteutus -koulutustapahtumaan. Seminaarin aiheina mm.: Ohjelmistoprojektin riskit hallintaan, menetelmiä ja työvälineitä tietojärjestelmäprojektien liiketoiminnallisten tavoitteiden toteuttamiseen ja testaus. Tapahtuman WWW-sivut: www.uku.fi/kkk/it/laatu2001/

19.11.2001
KKKn WWW-koulutus ja KKKn uuden WWW-sivuston lanseeraus -tilaisuus.

14.11.2001
Osallistuttu KKK:n koulutuspäivään, aiheena Asiakkuuksien hallinta ja strategian laadinta. KKK on laatimassa toimintajärjestelmää ISO:n mukaisesti sisältäen laatu-, ympäristö-, työturvallisuus- ja terveysasiat. Valmennuspäivän tuki toimintajärjestelmän laatimista ja KKK:n toimintaa. Päivä koostui luennoita, keskusteluista ja pohdinnoista, joissa osallistujat miettivät asiakkuuksien hallintaa ja strategian laadintaa erityisesti KKK:n kannalta: Strateginen ajattelu, miksi yliopistojen erillislaitoksissa tarvitaan strategioita? Asiakkuus ja asiakkuusajattelu. Asiakkuuksien hallinta asiakkuusstrategioita toteuttamalla.

30.10.2001
Pohjois-Savon Oppimisverkoston Tulevaisuuspäivä. Millainen on eOppiva organisaatio? Tekijänoikeuskysymykset, eOppimisesta businesta, Digi-TV, IT-yritykset ja eOppiminen.

19. - 21.9.2001
Rahoituskanavat ja rahoituksen hankinta. Järjestäjänä KKK:n bio- ja elintarviketiimi. Projektisuunnittelu, ongelma-analyysi ja resurssinhallinta, projektityön riskit ja tulosten kestävyyden varmistaminen, sopimukset ja rakennerahastot.

6.9.2001
Sisältötuotantotyöryhmän Metatietopäivä, järjestäjänä Pohjois-Savon Oppimisverkosto. Mitä metatieto on, miten standardeja kehitetään ja miten standartointi tulee huomioida koulutussisältöjen tuotannossa, pohjois-savolaiset hankkeet + valtakunnalliset ja maailmanlaajuiset hankkeet ja standardit

17.8.2001
Osallistuttu Pohjois-Savon Oppimisverkoston järjestämään Opintoluotsi-tilaisuuteen. Saatu tietoa valtakunnallisesta Opintoluotsi-hankkeesta.

17.5.2001
Osallistuttu Innovaatiopalveluiden järjestämään tiedotustilaisuuteen, aiheena 6. puiteohjelma ja katsaus yliopiston rakennerahastotoimintaan.

15.5.2001
Osallistuttu Innovaatiopalveluiden järjestämään tiedotustilaisuuteen hankerahoitus-, sopimus- ja keksintöasioista. Saatu tietoa ulkopuoliseen rahoitukseen liittyvistä kysymyksistä, yliopiston sopimuskäytännöistä ja -menettelyistä, keksinnöistä, tuotteiden kaupallistamisesta ja tekijänoikeuskysymyksistä.

10.5.2001
Osallistuttu Pohjois-Savon Oppimisverkoston järjestämään Treffipäivä-tapahtumaan TietoTekniassa. Saatu tietoa PSOVn tavotteista, eLearning-kuulumisia Pohjois-Savossa ja Suomessa, organisaatioiden ja yritysten kannalta.

3.4.2001
Osallistuttu Savon teknologiaohjelmien (vaatetusala, viestintä & elintarvikela) järjestämään Yliopistoyhteistyö - markkinointi - rahoitus -iltapäivään. Saatu tietoa mm. Finveran, Pohjois-Savon TE-keskuksen ja TEKESin tarjoamista rahoituskanavista yrityksille.

14.3.2001
Osallistuttu KKKn järjestämään yrityksille ja yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille suunnattuun yrittäjyysteemailtapäivään. Saatu tietoa yliopiston sopimuspolitiikasta, osaamisen tuotteistamisesta ja niitä tukevista toimista, patentoinnista, kaupallisen osaamisen kehittämisestä Kuopion yliopistossa ja yrittäjyyteen liittyvistä täydennyskoulutushankkeista.

26.2.2001
Toimittu järjestäjänä ja osallistuttu CRM - Asiakkuudenhallinta osana yritykseni liiketoiminnan kehittämistä -seminaariin, Koulutus- ja kehittämiskeskus.

8.2.2001
Osallistuttu KKK:n kamreerin Anne Heinosen ja Kuopion yliopiston talousosaston Satu Korhosen järjestämään EU-hankkeiden taloushallinnon koulutuspäivään.

23.1.2001
Osallistuttu KKK:n Innovaatiopalveluiden järjestämään tiedotustilaisuuteen Kuopion yliopiston sopimus- ja maksatuskäytännöistä.

4.12.2000
Osallistuttu KKK:n järjestämään keskustelutilaisuuteen: Rakennerahastohankkeiden hoito KKK:ssa.

7. - 8.11.2000
Toimittu järjestäjänä ja osallistuttu MobiLixIT-tapahtumaan Savoniassa. Teemana Linux ja mobiiliteknologia.

4.10.2000
Osallistuttu KKK:n järjestämään Tavoite-1 -ohjelmien maksatukset -koulutukseen.

27.3.2000
Osallistuttu KKK:n urapalveluiden opiskelijoille suuntaamaan Yritys työpaikkana -tiedotus-/keskustelutilaisuuteen, jossa oli useita paikallisia yrityksiä esittelemässä toimintaansa ja osaajatarpeitaan.

22.3.2000
Osallistuttu KKK:n järjestämään Tavoite 1 -ohjelmien esittelytilaisuuteen.

Muiden tahojen järjestämät koulutukset:

15.3.2002
Osallistuttu SONETTI-hankkeen järjestämään Verkkoinfo-tilaisuuteen. Seminaarin aiheina: Verkkotieto potilastyön tukena, metatiedon merkitys verkkotietojen luokittelussa ja tunnistamisessa ja verkkotiedon hyödyntämiseen liittyvät trendit.

12.11.2001
Osallistuttu TEKESin ja TE-keskuksen järjestämään Yhteistyöllä Eurooppaan -tilaisuuteen. Seminaarin aiheina: sopivan välineen ja rahoituksen löytäminen kansainvälistymiseen, rahoituslähteitä ja EU-hankkeita, yrityscaseja, esimerkkitapauksia eurooppalaisista tuotekehitysprojekteista.

3.10.2001
That's IT-messut, Helsingin Messukeskus

28.9.2001
Projektien ongelmaton toteutus, järjestäjänä Aluekehityssäätiö ja Oy Audiator Ab. Projektin suunnittelu, projektin organisointi ja johtaminen, projektin taloushallinto, rahoittajan erityisvaatimukset, EU-projektitoiminta ja kirjanpidon järjestäminen sekä EU-projektien asiakirjat ja niiden arkistointi.

27.9.2001
EU:n rakennerahastohankkeiden hallinnointikoulutus, järjestäjänä Kuopion yliopiston hallintokeskus. Projektien suunnittelu, projektihakemukset, rahoituspäätökset, sopimukset, organisointi, hallinto, ohjausryhmän toiminta.

25.9.2001
Markat euroiksi -koulutus, järjestäjänä Pohjois-Savon TE-keskus ja Sampo-pankki. Euroon siirtymisohjeet yrityksille ja yhteisöille. Rahahuolto ja maksuliikenne.

12.9.2001
Tietoverkkoseminaari ja -näyttely, Mikroteknia, järjestäjänä Nordic LAN & WAN: Internetin käyttäminen yritysverkkona, sähköisen asioinnin ja kaupan näkymät, langattomat verkot ja uudet teleoperointimallit.

18.5.2001
Osallistuttu IT-keskus profiloituu -seminaariin Kuopion Muotoiluakatemian tiloissa. Saatu tietoa profiilin yhteydestä hankkeiden identiteettiin ja mielikuvien muodostukseen.

10.4.2001
Osallistuttu TE-keskuksen järjestämään ESR-projektinhallinnointikoulutukseen Pohjois-Savon liiton tiloissa Kuopiossa.

21. - 23. 3. (matkapäivät 20. - 24.3) 2001
Osallistuttu TTLry:n järjestämään Cebit2001-matkaan Hannoveriin, Saksaan.

13.3.2001
Osallistuttu Pohjois-Savon TE-keskuksen järjestämään Verkkoliiketoiminta (e-Business) osana liiketoimintaa tilaisuuteen.

2.3.2001
Osallistuttu Oppimiskeskuksen Opetuksen kehityskeskustelu -tilaisuuteen. Alustajana Veikko Karttunen Pohjois-Savon Oppimisverkosto -hankkeesta.

28.2.2001
Osallistuttu IT-rekrytointimessut 2001 -tapahtumaan Microtekniassa Kuopiossa. Tilaisuuden järjestäjinä Kuopion yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijat ry SERVERI ja PSAMK:n tekniikan opiskelijayhdistys.

23.2.2001
Osallistuttu Sitran Kärkiverkoston järjestämään Suomi ja eEurooppa -seminaariin Internetin välityksellä.

14. - 15.2.2001
Osallistuttu Kuntakoulutuksen järjestämään EU-projektien hallinnoinnin perusteet koulutukseen Kuopiossa.

25.1.2001
Osallistuttu Mikrotekniassa Täysteho tietotekniikasta -seminaariin.

13.12.2000
Osallistuttu IT-klusterin järjestämään paneelikeskustelutilaisuuteen "Kohtaako koulutuksen kysyntä ja tarjonta alueella?" Mikroteknialla. Pidetty tilaisuudessa lyhyt esitys IT-Pohjois-Savo -hankkeesta, sen tavoitteista ja sisällöstä.

21.11.2000
Osallistuttu Tapio Rissasen pitämään IST(Information Society Technologies)-tiedotustilaisuuteen.

17.11.2000
Osallistuttu Helsingissä Euro Congress Centerissä pidettyyn Tietoteollisuuden Osaamistarpeet -tilaisuuteen.

15. - 16.11.2000
Osallistuttu Tietotekniikan Liitto ry:n järjestämään Tietotekniikka 2000 -seminaariin Kalastajatorpalla.

9. - 10.10.2000
Osallistuttu Warkaus-Salissa pidettyyn Koulutuksen merkitys yrittäjyyden yhteiskunnassa -seminaariin (järjestäjänä EU:n alueiden komitea). Huom! Kansainvälinen seminaari, seminaarikielenä englanti, simultaanitulkkaus järjestetty halukkaille.

2.10.2000
Osallistuttu Teknian järjestämään Yrityskontakti-päivään Mikrotekniassa.

28.9.2000
Osallistuttu Finnet Expo 2000 -tilaisuuteen Kuopion Musiikkikeskuksella.

13.9.2000
Osallistuttu Biotech 2000 -ammattilaistapahtumaan Helsingin Wanhassa Satamassa.

11. - 12.9.2000
Osallistuttu Tietoliikenne 2000 -seminaariin Finlandiatalolla.

Elokuussa 2000
Osallistuttu Kuopion yliopiston järjestämään WebCT-verkko-opetusteknologia -kurssiin.

15. - 16.8.2000
Osallistuttu ProjektiSenssit-tapahtumaan PSAMK:n tiloissa. Saatu tietoa muista hankkeista ja pidetty esitelmä IT-Pohjois-Savo -hankkeesta.

16.6.2000
Seurattu Internetin välityksellä osoitteesta www.eduskunta.fi/linus eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan järjestämää NEW ELEMENTS OF THE WORLD OF KNOWLEDGE -seminaaria.

15.6.2000
Osallistuttu ICL:n ja Teknian järjestämään eBusiness-tilaisuuteen Mikroteknialla.

2.5.2000
Osallistuttu Club Nro 1.:n JSOP:n organisoimaan tietoturvallisuuskoulutukseen (kouluttajana SUPO:n edustajat) Mikroteknialla.

4.4.2000
Osallistuttu Pohjois-Savon Oppimisverkosto esisuunnittelu -hankkeen julkistamistilaisuuteen Mikrotekniassa.

30.3.2000
Osallistuttu Kuopion kauppakamarin, PSAMK:n liiketalousyksikön yms. järjestämään tilaisuuteen Weppiä, wappia ja verkkokaupan visioita -seminaariin PSAMK:n liiketalouden yksikössä.

2.3.2000
Osallistuttu IT-Rekrytointimessuille 2000 Kuopin TeKu:n tiloissa.

Aiemmat (ennen 1.3.2000) täydennyskoulutusopinnot:

EMBnet course on Protein Homology Modeling,
CSC, Espoo, 30.3. - 2.4.1998

Biocentre, Helsinki, 15. - 16.12.1997
Winter School in Structural Biology

CSC, Espoo 2. - 3.19.1997
Molecular biology in silico

Biocentre, Helsinki, 14. - 16.10.1996
Protein structure prediction/ Biocomputing-3

6th International Summer School, Jyväskylä, 19. - 30.8.1996
Macromolecules course

Cambridge UK, EMBL-EBI, 3. - 6.5.1996
EMBO workshop: "Prediction and modelling of protein structures"

Turun yliopisto, 13. - 17.12.1993
Protein Modelling course

KONFERENSSIT JA SYMPOSIUMIT

Chambéry, French Alps, 20. - 24.4.1998
Computational Chemistry and the Living World, from Sequence to Function

Biocity, Turku 11. - 12.9.1997
Structure and Folding, VIIth Annual Biocity Symposium

Biocentre, Helsinki, 19. - 21.12.1996
Glycosience

Tallinn-Lohusalu, Viro, 28.6. - 1.7.1996
The 10th Nordic Symposium on Computer Simulation

Espoo, 3. - 5.9.1993
The 7th Nordic Symposium on Computer Simulation

GRADUATE SCHOOL MINISYMPOSIUMS

Vuosina 1995 - 1998: Kuopio, Joensuu, Helsinki, Turku

NYKYINEN TYÖPAIKKA

1.3.2000 alkaen toimin Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskuksella IT-suunnittelijana.

Vastuualueena IT-suunnittelijan toimessani on alueellisten informaatioteknologian ja tietotekniikan koulutus- ja kehityshankkeiden suunnittelu ja toteutus.

Projektit KKK:ssa

IT-Pohjois-Savo: IT-alan ja IT-alaa hyödyntävien yritysten täydennyskoulutuksen kehittäminen - sateenvarjomalli (jatkoprojekti) 1.6.2001 - 31.12.2003, toimin projektipäällikkönä

IT-Pohjois-Savo: IT-alan ja IT-alaa hyödyntävien yritysten täydennyskoulutuksen kehittäminen - sateenvarjomalli (esiselvitys) 1.5.2000 - 31.5. 2001, toimin projektipäällikkönä

Informaatioteknologian hyödyntäminen ruokaturvallisuudessa - esiselvitys, Mari Vartiainen ja Janne Saarela, kesä - syksy 2000, loppuraporttitiivistelmä: www.uku.fi/kkk/it/ruokait/

KKK:n IT-foorumin sihteerinä toimiminen, IT-foorumin WWW-sivut: http://www.uku.fi/kkk/it/
Pyrkimyksenä edistää informaatioteknologian täydennyskoulutusta ja kehitystoimintaa KKK:n eri tiimeissä ja tiimien välillä

Asiakkuudenhallinta-CRM, Asiakkuudenhallinta (CRM) osana yritykseni liiketoiminnan kehittämistä -koulutuspäivän 26.2.2001 suunnittelu ja toteutus yhdessä farmasian tiimin kanssa.

MobiLixIT-tapahtuman järjestäminen ja toteuttaminen 7. - 8. 11.2001, tapahtuman WWW-sivut: www.uku.fi/kkk/it/mobilixit/

Osallistuminen KKKn toimintajärjestelmän (laatuprojekti) kehittämiseen ja toimiminen sisäisenä auditoijana.

IT-suunnittelijan toimen ohella jatkan väitöskirjatyötäni. Väitöskirjatyöni ohjaajina toimivat professori Reino Laatikainen (kemian laitos), FT Mikael Peräkylä (kemian laitos) ja professori Pekka Mäenpää (biokemian laitos). Tutkimuskohteenani on tietokoneavusteinen proteiinimallitus ja -dynamiikka.

Olen toiminut myös sivutoimisena tuntiopettajana Kuopion yliopiston biokemian ja bioteknologian laitoksella biocomputing-kursseilla.

AIKAISEMMAT TYÖPAIKAT

1.1.2000 - 29.2.2000 toimin vs. assistenttina Kuopion yliopiston biokemian laitoksella. Opetusvelvollisuuteni päävastuualueena olivat biocomputing ja biokemian perusopinnot. Assistentin virkavelvollisuuksiin kuuluvien opetus- ja laitostehtävien ohella jatkoin väitöskirjatyötäni.

1.4.1999 - 31.12.1999 toimin vs. assistenttina Kuopion yliopiston kemian laitoksella. Opetusvelvollisuuteni päävastuualueena olivat orgaanisen kemian laboratoriotöiden ohjaus ja molekyylimallituskurssin harjoitustöiden suunnittelu ja toteutus. Assistentin virkavelvollisuuksiin kuuluvien opetus- ja laitostehtävien ohella jatkoin väitöskirjatyötäni.

1.4.1995 - 31.3.1999 työskentelin tutkijakoulutettavana Proteiinien rakenne ja toiminta tutkijankoulutusohjelmassa Kuopion yliopistossa. Tutkijakoulun aikana aloitin väitöskirjatyöni. Ohjaajinani toimivat professori Reino Laatikainen (kemian laitos), FT Mikael Peräkylä (kemian laitos) ja professori Pekka Mäenpää (biokemian laitos). Kuopion yliopiston biokemian ja bioteknologian laitoksella olen toiminut tuntiopettajana vuodesta 1993 alkaen biocomputing-kursseilla.

Kesäkuusta 1992 lähtien toimin useita eri jaksoja tutkimusapulaisena Kuopion yliopiston kemian laitoksella professori Reino Laatikaisen johtamassa molekyylinmallitusprojektissa opintojeni ohessa. Lisäksi olen toiminut kemian laitoksella tuntiopettajana ja assistentin viransijaisena useita eri jaksoja. Opetusvelvollisuuteni päävastuualueena on ollut kemian peruskurssien (kemian perusteet, fysikaalinen kemia, analyyttinen ja epäorgaaninen kemia sekä orgaaninen kemia) laboratoriotöiden ohjaus.

Vuosina 1990 ja 1991 olin kesäharjoittelijana Enso-Gutzeit OY:n Varkauden tehtaiden ympäristönsuojeluosastolla prosessijätevedenpuhdistamon itsenäisenä hoitajana. Prosessityön ohella tehtäviini kuului jäteveden laboratoriotutkimuksia ja raportointia.

Kesinä 1986 ja 1987 työskentelin leiriavustajana (isosena) Varkauden ev.lut. seurakunnassa.

KANSAINVÄLINEN KOKEMUS

Euroopan yhdentymisen vaikutuksiin olen perehtynyt 3.6.1994 - 11.11.1995 Helsingissä, Brysselissä ja Strasbourgissa pidetyllä EURO-PILOT -kurssilla, jolle osallistuin Kemistiliiton stipendiaattina.

KIELITAITO

Suomi, ruotsi, englanti ja saksa

TIETOTEKNIIKAN ERITYISTAIDOT

Tyypilliset toimisto-ohjelmat ja sovellukset

Käyttöjärjestelmätuntemus:

Unix (IBM AIX, SGI Irix, linux, SunOS..), VMS/VAX, MS-DOS, Windows, mac-ympäristö, superkoneympäristö (C94, T3E)

Ohjelmointikielet ja ympäristöt:

Basic, Fortran, Pascal, c-kieli, Delphi, HTML, perl, oracle, unix-työkalut

Mallitusohjelmistot:

QUANTA/CHARMM(/m), Sybyl, Insight/Discover, HyperChem, MM2

Julkaistut ohjelmistot:

PLASMID - A Simple Program for plasmid presentation for scientific and educational purposes, Tapio Kivirauma, Pekka Oikari, Janne Saarela, Kuopion yliopisto, Tietojenkäsittelytieteen laitos / Biokemian ja -teknologian laitos, 1996 http://www.hytti.uku.fi/~oikari/plasmid.html (freeware)

Tietokoneavusteinen opetus, e-learning, etäopetus, yms.

WebCT

Ylläpitämiäni kotisivuja:

Oma kotisivuni:

http://www.uku.fi/~saarela

Kuopion yliopiston kemian laitoksen kotisivu (marraskuu -98 asti):

http://www.uku.fi/laitokset/kemia/

Biocomputing-kurssin kotisivu:

http://www.uku.fi/~saarela/bc/bc.html

Kemisti-lehden Väylä-palstan artikkeleiden verkkoversiot:

Janne Saarela, Kemisti 2/2000, Väylä-palsta:
Hupia ja hyötyä verkon rakennetietopalveluista

http://www.uku.fi/~saarela/kemisti-lehti/rakennetieto.html

Janne Saarela, Kemisti 6/1998, Väylä-palsta:
Tieteenetiikkaa, -filosofiaa ja -historiaa verkossa

http://www.uku.fi/~saarela/kemisti-lehti/philchem.html

Janne Saarela, Kemisti 4/1998, Väylä-palsta:
Tieteellisen esittämisen apuneuvoja verkossa

http://www.uku.fi/~saarela/kemisti-lehti/esitystieto.html

Janne Saarela, Kemisti 6/1997, Väylä-palsta:
Kemian ja biotieteiden virtuaalista etäopetusta

http://www.uku.fi/~saarela/kemisti-lehti/opetus.html

Janne Saarela, Kemisti 2/1997, Väylä-palsta: Työnhakua verkkojen verkosta

http://www.uku.fi/~saarela/kemisti-lehti/tyonetti.html

Kotisivujen ylläpidossa avustaminen:

KYBBO

http://www.hytti.uku.fi/jarjestot/kybbo/

Itä-Suomen Kemistiseura r.y.

http://www.hytti.uku.fi/jarjestot/isks/

REFEROIDUT, KANSAINVÄLISISSÄ TIETEELLISISSÄ AIKAKAUSKIRJOISSA JULKAISTUT ARTIKKELIT

Harri Santa, Janne Saarela, Reino Laatikainen, Jaana Pentikäinen, Marja Rytkönen, Rauno Mäntyjärvi: A bovine dander allergen, comparative modelling and similarities and differencies in folding with related proteins. J. Prot. Chem. 17: 663-668, 1998.

Ryhänen S., Jääskeläinen T., Saarela J. T. A. and Mäenpää P. H.: Inhibition of proliferation and induction of differentation of osteoblastic cells by a novel 1,25- dihydroxyvitamin D3 analog with an extensively modified side chain. J. Cell. Biochem. 70: 414 - 424, 1998.

Reino Laatikainen, Janne Saarela, Kari Tuppurainen, Tommi Hassinen: Internal motions of native enzyme are more organized than those of mutants. Biophys. Chem. 73: 1-5, 1998.

S. Väisänen, S. Ryhänen, J. T. A. Saarela, P. H. Mäenpää: Structure-Function Studies of New Vitamin-D3 Analogs Using C-20 Epimer Pairs, EJB 261, 706 - 713, 1999.

Janne T. A. Saarela, Kari Tuppurainen, Mikael Peräkylä, Reino Laatikainen: Correlative motions and memory effects in molecuar dynamics simulations of proteins: principal component and rescaled range analysis suggest that the motions of native BPTI are more correlated than those of its mutants, Biophys. Chem. 95: 49-57, 2002.

Sami Väisänen, Sanna Ryhänen, Janne T. A. Saarela, Mikael Peräkylä, Teemu Andersin, and Pekka H. Mäenpää: Structurally and functionally important amino acids of the agonostic conformation of the human vitamin D receptor, Molecular Pharmacology, 2002 (in press).

ABSTRAKTIT

Julkaistut abstraktit Protein Structure and Function Graduate Schoolin abstraktikokoelmissa vuosina 1995 - 1997:

Molecular Modelling of Coiled Coils: Avidin - Scavenger Receptor Fusion Protein Janne Saarela, Juha Jungman, Reino Laatikainen, Pauliina Lehtolainen, Seppo Ylä-Herttuala, Turku, 1997

A Bovine Dander Allergen, Modelling and Comparison of Similarities and Differencies in Folding with Related Structures Harri Santa, Janne Saarela, Reino Laatikainen, Jaana Pentikäinen, Marja Rytkönen, Rauno Mäntyjärvi, Joensuu, 1996

POSTERIT

A Bovine Dander Allergen, Modelling and Comparison of Similarities and Differencies in Folding with Related Structures Harri Santa, Janne Saarela, Reino Laatikainen, Jaana Pentikäinen, Marja Rytkönen, Rauno Mäntyjärvi, Cambridge UK, EMBL-EBI, 3. - 6.5.1996, EMBO workshop: "Prediction and modelling of protein structures"

PRO GRADU -TUTKIELMA

Janne Saarela, pro gradu -tutkielma, Bioteknologia, kemian laitos, lokakuu 1998, Entsyymit mekaanisina laitteina: Natiivin lysotsyymi-entsyymin ja sen mutanttien liikenalyysi molekyylidynamiikalla ja pääkomponenttianalyysillä.

LUK-TUTKIELMA

Janne Saarela, LuK-tutkielma, Bioteknologia, biokemian ja bioteknologian laitos, maaliskuu 1995, Ovatko entsyymit mekaanisia koneita?

AMMATILLISET ARTIKKELIT

Janne Saarela, Kemisti 2/2000, Väylä-palsta: Hupia ja hyötyä verkon rakennetietopalveluista

Janne Saarela, Kemisti 6/1998, Väylä-palsta: Tieteenetiikkaa, -filosofiaa ja -historiaa verkossa

Janne Saarela, Kemisti 4/1998, Väylä-palsta: Tieteellisen esittämisen apuneuvoja verkossa

Janne Saarela, Kemisti 6/1997, Väylä-palsta: Kemian ja biotieteiden virtuaalista etäopetusta

Janne Saarela, Kemisti 2/1997, Väylä-palsta: Työnhakua verkkojen verkosta

Janne Saarela, Kemisti 3/1996, Eurooppa-päivä eduskunnassa

Janne Saarela, Kemisti 1/1996, EURO-PILOT projekti (II vaihe)

Janne Saarela, Kemisti 4/1994, EURO-PILOT (I vaihe)

Janne Saarela, Kemisti 3/1994, Kemistiliiton opiskelijavaliokunta

Jarkko Ruotsalainen ja Janne Saarela, Kemisti 2/1993, Virkeitä biokemian ja bioteknologian asiantuntijoita Kuopion yliopistosta

LUOTTAMUSTOIMET

Kuopion yliopiston AKAVA-JS:n (muiden kuin KuTTe r.y:n, Kuopion yliopiston lehtorit r.y:n ja Professoriliiton jäseniä edustava) luottamusmies 1.1.2002 alkaen toistaiseksi.

Luonnontieteiden Akateemisten Liiton (ent. Suomen Kemistiliitto) liittovaltuutettu toimikaudella 2001 - 2004.

Luonnontieteiden Akateemisten Liiton liittovaltuuston varapuheenjohtaja toimikaudella 2001 - 2004.

Luonnontieteiden Akateemisten Liiton valtion valiokunnan varajäsen 2001 - .

Kuopion työvoimatoimikunnan varajäsen (Akavan edustaja) toimikaudella 2000 - 2002.

Suomen Kemistiliiton kansainvälisten asioiden valiokunnan jäsen 1998 - 2000.

Suomen Kemistiliiton liittovaltuutettu toimikaudella 1997 - 2000.

Suomen Kemian Seuran Laskennallisen kemian jaoston sihteerin sijaisena toimin syyskaudella 1997.

Asunto-osakeyhtiö Kuopion Mustinlammenkatu 4 hallituksen jäsenenä olen toiminut vuodesta 1996 alkaen ja hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 1997 alkaen.

Asunto-osakeyhtiö Kuopion Kotkankallionkatu 4 hallituksen jäsenenä toimin 1991 - 1993 ja hallituksen puheenjohtajana vuosina 1994 - 1995.

Itä-Suomen Kemistiseuran johtokunnassa nuorten jäsenten edustajana ja ekskursiosihteerinä toimin vuosina 1993 - 1994.

Suomen Kemistiliiton opiskelijavaliokunnan varapuheenjohtajana toimin vuonna 1993 ja puheenjohtajana vuonna 1994.

Akavan opiskelijavaltuuskunnan (AOVA) Suomen Kemistiliiton varaedustajana toimin 1993 - 1994.

KYBBO:n (Kuopion Yliopiston Biokemian ja Bioteknologian Opiskelijat, Kemistiliiton alajaosto) tiedotussihteerinä toimin toimikaudella 1992 - 1993 ja sihteerinä vuosina 1993 - 1994.

ANSIOMERKIT JA TUNNUSTUKSET

24.11.2000 Kemistiliiton pronssinen ansiomerkki tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta Kemistiliiton ja kemistien hyväksi.

JÄSENYYDET

Suomen Numismaatikkoliitto r.y.

SAVO - Kuopion Yliopiston Savolainen Osakunta (Tosjsavolainen ossuuskunta)

KULTI - Kuopion Yliopiston Luonnontieteen Opiskelijat r.y.

KYBBO - Kuopion Yliopiston Biokemian ja Bioteknologian Opiskelijat

Luonnontieteiden Akateemisten Liitto r.y. (entinen Suomen Kemistiliitto r.y.

Suomen Kemian Seura r.y. (SKKS)

Suomen Kemian Seuran Laskennallisen Kemian Jaosto

Suomalaisten Kemistien Seura r.y. (SKS)

Itä-Suomen Kemistiseura r.y.

Savon Tietojenkäsittely-yhdistys, SAVOTKY

Tietotekniikan liitto r.y.

Niinimäen Eränkävijät r.y.

HARRASTUKSET

Lukuisista harrastuksistani mainittakoon tietokoneet, Internet, kirjeenvaihto, numismatiikka, koripallo, sähly, matkailu, teatteri, taidenäyttelyt, konsertit, elokuvat, järjestötoiminta, kaunokirjallisuus, mökkeily, sienestys ja ulkoilu.

Lukioaikana olin aktiivisesti mukana partiotoiminnassa (vartionjohtajana useita vuosia), seurakunnan nuoriso-, vammais- ja vanhustyössä sekä lukiomme johtokunnassa. Toimin myös tukioppilaana. Lisäksi pelasin aktiivisesti koripalloa.

TAVOITTEET

Yliopisto-opintojeni ajan tavoitteeni on ollut määrätietoisesti kehittää ja kouluttaa itsestäni biocomputing:in, bioinformatiikan, laskennallisen kemian ja proteiinimallituksen asiantuntija. Pyrkimykseni on ollut sijoittua alojen asiantuntijatehtävään teollisuuteen, tutkimuslaitokseen tai yliopistoon.

Olen kehittänyt itseäni myös tietotekniikan, tietoliikennetekniikan ja informaatioteknologian asiantuntijaksi. Toiveeni on päästä hyödyntämään laajaa osaamistani nopeasti kehittyvällä alalla ja edelleen kehittää itseäni alan huipulla haasteellisissa tehtävissä.

Myös haasteelliset hallinnolliset johtotehtävät, henkilöstön johtaminen ja henkilöstön kehittäminen kiinnostavat. Toisaalta tutkimus- ja tuotekehitystehtävät sekä asiakaslähtöinen projektien johtaminen ja tiimitoiminta ovat myös vahvuusalueitani.

Yhteystietoni

Työhuone:
Teknia Tt/2406
Puhelin:
050 3414 170 (työkännykkä)
(017) 16 3674 (työhuone)
Telefax:
(017) 163 903
Osoite töihin:
Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus
PL 1627
70211 KUOPIO
Osoite kotiin:
Kysy!
Kotipuhelin:
050 68001
Sähköposti:
Janne Saarela,
Janne.Saarela@uku.fi

Tätä sivua on luettu kertaa 9.11.1998 klo 15:45 jälkeen.

Sivu pävitetty 14.6.2002