Päävalikko, Etusivu
SISÄTILOJEN TUHOLAISET
SISÄLLYSLUETTELO
1. Syöpäläiset ja muut verenimijät
2. Punkit allergian aiheuttajina
3. Tekstiilien ja turkisten tuholaiset
4. Asuntovieraat
5. Puuainestuholaiset
6. Elintarviketuholaiset

Kurssilla käsitellään eläimiä, jotka sisätiloissa aiheuttavat tuhoja tai häiritsevät esim. imennällään ihmisiä ja eläimiä. Suurimman tuholaisryhmän sisätiloissakin muodostavat hyönteiset, joista on arvioitu lähes 300 lajia tavattavan sisätiloista. Näistä noin 50 lajia pidetään merkittävinä tuholaisina. Eri lähteissä, esim. Heikinheimo (1986), Ekbom ym (1993), on Suomessa sisätiloissa tavattua hyönteislajistoa luokiteltu kuvan 1 osoittamalla tavalla.

Miksi tietyt lajit muodostuvat tuholaisiksi sisätiloissa?

Ihminen luo toiminnallaan ekologisia lokeroita, joihin aina jää tilaa myös muutamille seuralaislajeille, synantropeille. Varastoidut elintarvikkeet ovat sopivaa ravintoa mm. kasvimateriaalin hajottajille ja raadonsyöjille, puutavara puuaineksen hajottajille. Hyönteisistä ja muista niveljalkaisista on useimmiten hygienistä haittaa elintarvikkeissa, mutta toisaalta hyönteiset voivat jopa lisätä kasvistuotteiden ravintoarvoa.

Maailmankaupassa elintarvikkeisiin pesiytyneet lajit leviävät maasta toiseen. Suomen kaltaisessa maassa, jossa kylmä rajoittaa eläinten lisääntymistä talvisaikaan ulkona, muodostuu lämpimiin sisätiloihin oma lajistonsa, jonka alkuperä on usein maapallon lämpimillä ja lauhkeilla alueilla. Tällaiset lajit eivät tule toimeen kylmilleen jätetyissä rakennuksissa ja toisaalta niistä päästään usein eroon kylmäkäsittelyjen avulla. Keskuslämmityksestä johtuva sisäilman alhainen kosteus on tärkein hyönteisten, punkkien ja homesienten menestymistä rajoittava tekijä sisätiloissa.

Jos ilman kosteus lisääntyy puutteellisen tuuletusten, väärin suunnitellun tuuletuksen tai rakenteiden vesivaurioiden vuoksi, pääsevät home- ja lahottajasienten itiöt itämään. Homekasvustot houkuttelevat pian niitä ravintonaan käyttäviä hyönteisiä ja punkkeja paikalle. Puurakenteiden kostuminen mm. vesivaurioissa käynnistää lahottajasienten kasvun ja houkuttelee paikalle luonnossa puuainesta hajottavia hyönteisiä.

TUHOELÄINLAJISTO

1. Syöpäläiset ja muut verenimijät
2. Punkit allergian aiheuttajina
3. Tekstiilien ja turkisten tuholaiset
4. Asuntovieraat
5. Puuainestuholaiset
6. Elintarviketuholaiset


1. SYÖPÄLÄISET JA MUUT VERENIMIJÄT,
Pests attacking humans and animals,
Djur som biter och sticker
[ALKUUN]

LUTEET (Heteroptera)

Lutikat (Cimicidae), Bed bugs
Lutikka l. lude (Cimex lectularius), Bedbug ,Vägglus
Aikuinen: Lude, n. 5 mm pitkä, vaalea, tummanruskea tai aterian jälkeen tummanpunainen, siivetön, pahanhajuinen. Imevät suuosat.
Toukka: Aikuisen kaltainen, pienempi. Luovat nahkansa 5 kertaa ja joka vaiheessa niiden on saatava veriateria.
Esiintyminen: Alkuaan lepakon loinen, joka levisi Pohjoismaihin 1800-luvun alussa, jolloin asunnot olivat riittävän lämpimiä luteille. Hygienian parannuttua lutikat ovat katoamassa, mutta lisäystä tulee turistien mukana ulkomailta. Luteiden esiintymisen voi huomata tummista ulosteläikistä. Naaras munii 4-5 munaa päivässä, kaikkiaan n. 200 kpl esim. seinäpapereiden halkeamiin, huonekaluihin, vuoteisiin. Aikuinen lude voi imeä 10 minuutissa jopa 7 kertaa oman painonsa verta. Viileässä lutikka voi sietää paastoa jopa 8 kuukautta. Alle -15 oC lämpötiloja luteet sietävät vain muutaman tunnin. Ludehavaintoja on 2000-luvulla tullut mm. muutamilta kesämökeiltä, joissa luteet ne ilmeisesti talvehtivat lepakon pesissä. Mahdollisesti mökeissä pidettävä peruslämpö ja läpenevät talvet eivät tapa luteita kuten aiemmin täysin kylmillään olevissa kesäasunnoissa tapahtui. Myös kerrostalohavaintoja on tehty. Lähteenä voi olla ulkomailta matkatavaroiden kulkeutunut populaatio (Laine ym. 2008). Luteiden torjunta-aineresistensin kehittymisen seurauksena, luteista on tullut 2010-luvun alussa säännöllinen vaiva suurkaupungeissa. Suomessakin luteiden yleistymisen ihmisasumuksissa on johtanut jopa kerrostalokohtaisiin torjuntatoimiin.
Haitat: Imentäjäljet ovat kutisevia näppylöitä, rakkuloita tai laajempia punaisia läiskiä riippuen henkilön herkkyydestä imennälle. Lutikat imemässä yöllä ja oireita ei aina osata yhdistää näihin piilotteleviin hyönteisiin ennen kuin asunnosta löydetään esim. kuollut lutikka. Suomessa lutikat eivät toimi tautienlevittäjänä.
Torjunta: Huolellisen hygienian avulla lutikoista yleensä päästään eroon, mutta esim. matkatavaroiden mukana kulkeutuneista lutikoista voi kehittyä uusi kanta. Luteiden piilopaikat käsitellään insektisideillä, mutta munien tuhoamiseksi vaaditaan lämpökäsittely yli 50 oC lämpötilassa. Torjunta on kuitenkin parasta antaa ammattilaisten hoidettavaksi, jotta mahdolliset piilopaikat tulevat kunnolla käsitellyiksi ja torjunta voidaan hoitaa tehokailla torjunta-aineilla.

Lepakkolutikka Cimex columbarius, Duvvägglus ja pääskylude Oeciacus hirundinis (Martin Bug, Svalvägglus) ovat yleisiä lintujen pesissä ja voivat tunkeutua asuntoihin imemään ihmistä.

Nokkaluteet (Anthocoridae)
Lehvänokkalude (Lehtolude) (Anthocoris nemorum), Näbbstinkfly
Aikuinen: 3-4 mm, tummapäinen ja harmahtavasiipinen lude.
Toukka: Vihreä, muistuttaa lehtikirvaa.
Pienikokoinen ja vilkasliikkeinen petolude, jonka ravintoa ovat pääasiassa kirvat. Yleinen mm. marjapensaissa, joista se voi kulkeutua sisälle. Häirittynä pistää ja voi jopa imeä verta.
Haitat: Pisto on polttava.

Petoluteet (Reduviidae)
Assasin Bugs (Triatoma sp., Rhodnius sp.)
Ovat Etelä-Amerikassa tärkeitä Chagasin taudin l. amerikkalaisen trypanosomiaasin aiheuttajan Trypanosoma cruzi -alkueläimen vektoreita. Chagasin tautiin sairastuneita arvioidaan olevan 18 milj.

TÄIT (Anoplura)
Vaatetäi (Pediculus [humanis] corporis), Body Louse, Klädlus
Päätäi ( Pediculus [humanis] capitis),Head Louse, Huvudlus
Aikuinen: Aikuinen täi on 2-3 mm, pitkulainen, pehmeäruumiinen vaatteissa (vaatetäi) tai karvoissa (päätäi) kiinni. Purevat ja imevät suuosat. Lyhyet tuntosarvet, voimakkaat kynnet.
Toukka: Aikuisen täin kaltainen, pienempi. Munat: = saivareet.
Esiintyminen: Vaatii menestyäkseen ruumiin lämpöä. Useimmilla selkärankaislajeilla on omat täilajinsa mm. hevosentäi ( Haematopinus asini), siantäi ( Haematopinus suis), koirantäi ( Linognathus setosus), lehmäntäit (mm. Linognathus vituli). Nämä eivät ime verta ihmisestä. Ihmisen täin alalajit eroavat toisistaan pääasiassa esiintymispaikan suhteen. Keskimäärin pienempi päätäi esiintyy ihmisruumiin ohutkarvaisilla alueilla. Munat (saivareet, nits) täi kiinittää tiukasti syvälle hiusten tyveen, mistä niiden poistamien on vaikeaa. Naaras munii n. 10 munaa kuukauden kestävänä elinaikanaan. Toukka kuoriustuu 1-2 viikon kuluttua muninnasta. Toukka luo nahkansa kolme kertaa. Sekä toukka että aikuinen imevät verta kaksi kertaa vuorokaudessa. Ruumiin ulkopuolella päätäi menehtyy jo kahdessa vuorokaudessa. Vaatetäi munii vaatteisiin, joissa se pääasiassa viihtyy. Iholla se käy ruokailemassa. Täit voivat levitä esim. päähineiden välityksellä kouluissa. Suomessapäätäi on yleistynyt 2000-luvulla oltuaan suhteellisen harvinainen 1900-luvun lopulla.
Haitat: Täit jättävät nopeasti kuolleen ja kylmenevän ruumiin, joten ne ovat katastrofialueilla tautien levittäjiä. Mm. pilkkukuume (Rickettsia prowazeki) ja toisintokuume (Borrelia recurrentis) ovat levinneet täiden välityksellä etenkin sota-aikoina. Suomessa ei tarttuvien tautien levittämistä ole todettu.
Torjunta: Hyvä henkilökohtainen hygienia estää täiden leviämisen. Saastuneet vaatteet desinfioidaan lämmöllä. Tukasta täit torjutaan erityisellä apteekista saatavalla valmisteella. Täiden esiintymisestä on syytä ilmoittaa kunnan terveysviranomaisille.
[ALKUUN]

Satiainen (Phthirius pubis), Crab Lice, Flatlus
Aikuinen: 1-2 mm pitkä a leveä täi, yleensä vartalon karkeissa karvoissa, voimakkaasti kehittyneet kynnet, purevat ja imevät suuosat.
Toukka: Aikuisen kaltainen, pienempi.
Esiintyminen: Esiintyy yleisimmin sukuelinten karvoituksessa, mutta tavattu myös kainalokarvoissa ja lapsilla kulmakarvoissa. Lajin uskotaankin siirtyneen ihmiseen gorillasta n. 3-4 milj. vuotta sitten. Paljain silmin tarkasteltuna näyttää siltä kuin karvoissa olisi hiekkaa. Laji leviää intiimissä kanssakäymisessä. Satiainen imee verta karvan tyvessä lähes yhtäjaksoisesti. Irroitettuna isännästään se elää huoneenlämmössä vain vuorokauden. Naaras munii n. 20 munaa karvoihin. Kehitys aikuiseksi kestää kolme viikkoa. Suomessa satiaiset ovat harvinaisia, mutta saattavat joskus levitä esim. asuntoloissa.
Haitat : Ihoärsytystä, ihottumaa, karvojen irtoamista.
Torjunta: Huolellinen hygienia, vaatteiden pesu, esim. disulfiraami- tai heksidipitoiset liuokset satiaisten tappamiseen karvoituksesta.

[ALKUUN]

KIRPUT (Siphonaptera)

Ihmiskirppu (Pulex irritans), Human Flea, Människoloppa
Kissankirppu (Ctenocephalides felis), Cat Flea Kattloppa
Koirankirppu (Ctenocephalides canis), Dog flea, Hundloppa
Oravankirppu ( Ceratophyllus [(Monopsyllus)] sciurorum sciurorum. ), Squirrel Flea, Ekorreloppa
Rotankirppu (Nosopsyllus fasciatus), Northern Rat Flea, Råttaloppa
Oriental Rat Flea, (Xenopsylla cheopis)
Kanankirppu ( Ceratophyllus gallinae gallinae)
Aikuinen: 2-3 mm pitkä, tumma, sivuilta litistynyt. Takaraajat ovat kehittyneet voimakkaiksi hyppyelimiksi.
Toukka: 2-3 mm pitkä, valkea, matomainen, jokaisessa jaokkeessa rivi karvoja.
Esiintyminen: Monilla eläimillä oma kirppulaji, mutta esim. ihmisen kirppua on tavattu sialta tai ketulta. Tietyn isäntäeläimen kirppu voi siis purra muitakin eläimiä tai ihmistä. Toukka elää isäntäeläimen pesässä syöden orgaanista jätettä. Kehitysaika vaihtelee 10-150 päivän välillä. Koteloituminen tapahtuu samassa paikassa. Ihmisen kirppua ei nykyään tavata Suomessa. Myöskään kissan- ja koirankirppua ei Suomesta ole tavattu vuosikymmeniin. Lintujen tai oravan kirput voivat kuitenkin imeä ihmistäkin. Nykyisin kanankirppu on yleistynyt ihmisasumusten läheisyydessä, koska linnuille tehdyt pesäpöntöt ovat sille sopivia lisääntymismispaikkoja. Yhdestä pesäpöntöstä voi levitä vuodessa jopa 2000 kirppua, jotka kasvillisuudesta tarttuvat kissoihin ja koiriin ja kulkeutuvat sisätiloihin. Kirppuja on hyvin vaikea erottaa toisistaan ilman mikroskooppia. Lintujen kirpuilla on usein muista kirpuista poikkeava pitkänomainen muoto. Taksonomiset erot ilmenevät päätä ympäröivistä karvoista. Ennenaikaa kirppusirkus oli paikka, missä kirput toimivat esiintyjinä vetäen esim. pieniä vaunuja tai hyppyesityksiä tehden. Ihmiskirppu voi hypätä yli 30 cm:n loikan.
Haitat : Kirpun purenta aiheuttaa erittäin kivuliaan punaisen puremajäljen iholle. Vielä monin paikoin maapallolla esiintyvät rotankirput toimivat ruttobakteereiden (Yersinia pestis) levittäjinä.
Torjunta: Pihapiirin pesäpöntöt on puhdistettava talvella ennen kirppujen kuoriutumista kotelostaan keväällä. Pesän jätteet on syytä hävittää polttamalla.

VÄIVEET (Mallophaga) Biting Lice, Pälsätare, Fjäderätare
Aikuinen: 2-3 mm pitkiä, iso pää, pureavat suuosat, siivettömiä, litteitä, kynnet ovat voimakkaat. .
Toukka: Aikuisen kaltainen.
Esiintyminen: Väiveet eivät ole verenimijöitä, vaan ne syövät purevilla suuosillaan hilsettä, karvoja, talia ja haavoista tulevaa verta. Yleensä yksi- tai harvaisäntäisiä. Suomesta tunnetaan n. 280 väivelajia, joista 10 elää nisäkkäillä ja loput ovat lintujen loisia. Ihmisellä väiveitä ei ole tavattu. Väiveitä löytää helpoimmin kuolleista linnuista. Kookkaammat lajit esiintyvät sulissa, pienemmät pään ja niskan alueelta. Munansa väiveet liimaavat sulkiin ja karvoihin täiden tavoin.
Haitat: Runsaana esiintyessään ne heikentävät isäntänsä hyvinvointia, koska niiden aiheuttama kutina saa eläimen raapimaan itseään ja raavintajäljet tulehtuvat herkästi.

KAKSISIIPISET (Diptera)

Sukaskärpäset (Muscidae)

Tsetsekärpäset (Glossina sp., Tsetse Fly.
Aikuinen: Rotevia paarmaa tai kukkakärpästä muistuttava verenimijöitä. Vain tropiikissa.
Toukka: Naaras synnyttää yhden ruumissaan kehittyneen toukan kerrallaan. Toukka koteloituu maahan pian syntymänsä jälkeen.
Esiintyminen: Useita lajeja. mm. Glossina brevipalpus, Glossina longipennis, Glossina pallidipes levittävät Afrikassa Trypanosomas-alkueläimiä, jotka aiheuttaa unitautia ja karjalla Nagana-tautia.

Pistokärpänen (Stomoxys calcitrans), Stable Fly, Stickfluga
Aikuinen:Kärsä terävä,eteenpäinsuuntautunut pistokärsä. 7-8 mm pitkä. Tummempi kuin huonekärpänen ja siivet ovat enemmän levällään.
Toukka: Huonekärpäsen toukan kaltainen, 10-12 mm, kellanvalkoinen
Esiintyminen: Toukka elää kasvijätteissä tai lannassa, erityisesti vasikoiden ulosteissa. Joskus huonekärpästä yleisempi, esiintyy varsinkin syksyisin navetoissa ja erityisesti maan pohjoisosissa. Imee karjan verta ja saattaa käydä myös ihmisen kimppuun kuumalla ja kostealla säällä. Sekä koiras että naaras imevät verta. Pistosta ei yleensä jää kutiavaa jälkeä.
Haitat : Ärsyttää karjaa pistämällä. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan jo muutama kärpänen lehmää kohti navetassa vaikuttaa selvästi alentavasti maidon tuotantoon.
Torjunta: Torjutaan kuten huonekärpästä karjasuojista. Huolellinen hygienia lannanpoistossa, lannan kompostointi yli 45oC:ssa, liimapyydykset, ruiskutteet, pyretriini aerosolit.
[ALKUUN]

Sääsket (Nematocera)

Hyttyset (Culicidae)
Aikuiset: 6-10 mm, hoikkia, pitkäraajaisia.
Toukat: jalattomia, vedessä sätkien liikkuvia, ottavat peräpään ilmaputkilla happea veden pinnasta (esim. Culex-toukat) yleensä petoja, elävät vedessä tai hyvin kosteassa maassa. Kotelo on myös liikuva. Kotelosta kuorituu (kuva) aikuinen hyttynen, joka odottaa siipien vahvistumista veden pinnalla (kuva).
Esiintyminen: Yhteensä lähes 1600 lajia, joista vajaa 40 lajia tavataan Suomessa, eräät esiintyvät koko maassa. Koiraat medensyöjiä. Ainoastaan naaraat imevät verta, ne suunnistavat uhrinsa luo ruumiin lämmön aiheuttamien kosteus- ja lämpöerojen perusteella. Syljestä erittyvät veren hyytymistä ehkäisevät aineet aiheuttavat kutinaa imentäkohtaan. Hyttyset munivat veteen, jossa toukkien kehitys ja koteloituminen tapahtuu. Hyttysten runsaus määräytyy alkukesän sademäärän perusteella. Lapissa lumi sulaa jokseenkin myöhään ja sopivia munimislammikoita löytyy runsaasti vielä kesäkuussa, mikä selittää hyttysten runsauden siellä.
Haitat: Pisto aiheutta ihoärsytystä. Meilläkin esiintyvät horkkahyttyset Anopheles sp.toimivat etelämpänä malarialoision ( Plasmodium) väli-isäntinä. Malarian merkitys on kasvanut nykyisten malarialääkkeiden tehon heikentyessä. Jatkossa Artemisiinin kaltaiset kasvientuottamat seskviterpeenilaktonit voivat tarjota vaihtoehdon malarialoision torjuntaan. Tavalliset hyttyset ja lintuhyttyset voivat toimia virusten ja bakteereiden levittäjinä.
Torjunta: N,N-dietyyli-m-toluamidia sisältävät hyttyskarkotteet antavat jonkin verran suojaa hyttysiä vastaan. Trooppisilla alueilla DDT:llä on edelleen merkitystä horkkahyttysten torjunnassa.

Tärkeimmät hyttyssuvut ovat:

Anophellinae-heimo:

Horkkahyttyset (Anopheles sp.), Mosquito, Malariamygga
Aikuiset: Imevän naaraan ruumis tyypillisesti n. 45 asteen kulmassa ylös suuntautunut ihon pintaan nähden. Anopheles naaraan leukarihmat lähes imukärsän mittaiset. Muilla hyttyssuvuilla lyhyemmät.
Esiintyminen: Laskevat munansa pieniin lammikoihin. Munat kelluvat. Lepoasennossa Anopheles-naaraiden takaruumis on alustasta hieman ylöpäin suuntautunut. Levittävät malariaa ja yhdessä tavallisen hyttysen kanssa Wuchereria bancrofti-rihmamatoa, joka aiheuttaa elefanttitautia. Suomessa esiintyy kolme Anopheles-lajia.

Culicinae-heimo:

Tavalliset hyttyset, (Aedes sp.), Stickmygga
Aikuiset: Imevän naaraan takaruumis ihon pinnan suuntainen. Lyhyet leukarihmat. Naaraan takaruumiin kärki yleensä teräväpäinen.
Esiintyminen: Naaraat munivat kosteaan maahan johon sateella muodostuu lammikoita. Toukat kehittyvät sateen jälkeen lammikossa. Lepoasennossa naaraiden takaruumis on alustan kanssa yhdensuuntainen. Eivät levitä Suomessa tauteja, mutta Aedes aegypti on trooppisilla alueilla Dengue-kuumetta aiheuttavan flaviviruksen levittäjä. Taudin voimakkaan leviämisen viimevuosina on uskottu liittyvän ilmaston lämpenemiseen ja välittäjähyttysten elinolojen paranemiseen.

Lintuhyttyset, (Culex sp.), Culex pipiens, Culex torrentium, vanlig stickmygga
Aikuiset: Imevän naaraan takaruumis ihon pinnan suuntainen. Lyhyet leukarihmat. Naaraan takaruumiin kärki yleensä tylppäpäinen.
Esiintyminen: Munat suurina lauttoina lammikoiden pinnalla. Imevät verta pääasiassa linnuista. Culex pipiens 'molestus', viemärihyttynen on lajin urbaani muoto, joka pistää ihmistä ja saatta lisääntyä rakennuksissa. Lintuhyttysillä on merkitystä länsiniilinviruksen siirtäjänä linnuista ihmiseen ja hevosiin.

Hietasääsket (Phlebotomus sp.), Sand Fly
Pieniä vertaimeviä sääskiä, jotka levittävät trooppisella alueella Leishmania -alkueläimiä, jotka aiheuttavat iho- ja limakalvotulehduksina ilmeneviä leismaniaasitauteja. Kuuluvat perhossääskien (Psychodidae) heimoon.

Mäkärät (Simuliidae), Black Flies, Buffalo Gnats, (Simulium sp.)
Aikuinen: 2-3 mm, muistuttavat kärpästä, Suomessa n. 40 lajia.
Toukka: Matomainen, virtaavassa vedessä, takapäästään pohjaan kiinnittyneenä.
Esiintyminen: Yleisiä parvihyönteisiä virtavien vesien läheisyydessä. Esiintyvät päiväsaikaan, eivät yleensä tule sisätiloihin imemään. Pisto on aina ohuen ihon alueella, jolloin esiintyy voimakasta ärsytystä pistokohdassa. Terävät suuosat aiheuttavat ihoon haavauman ja sylkirauhasten eritteet estävät verenhyytymisen. Tunkeutuvat vaatteiden sisään pienistäkin raoista.
Haitat: Imentäjälki on kivuliaampi kuin hyttysen imentä. Imentäjäljet voivat myös tulehtua. Simulium damnosum -lajiryhmä levittää Onchocerca volvulus -rihmamatoa, joka aiheuttaa onkoserkiaasia (onchocerciasis) l. jokisokeutta laajalti Afrikassa ja Keski-Amerikassa virtaavien vesien äärellä.
Torjunta: N,N-dietyyli-m-toluamidia sisältävät hyttyskarkotteet antavat jonkin verran suojaa mäkäröitä vastaan. Suojaharsolla varustettu päähine on hyödyllinen mäkäröiden voimakkaasti vaivaamilla alueilla.

Polttiaiset (Ceratopogonidae), (Culicoides sp.), Biting Midges
Aikuinen: 1-2 mm, hyönteisten loisia.
Toukat: Matomaisia, kasvijätteissä.
Esiintyminen: Suomessa n. 70 lajia. Pystyvät rikkomaan ihmisen ihon ohuen ihon alueella, mutta eivät yleensä pääse käsiksi ihmisen hiussuoniin. Culicoides-suvun lajit pystyvät imemään verta ihmisestä ja muista nisäkäistä. Lähes huomaamattoman pieniä, tunkeutuvat vaatteiden alle.
Haitat : Rikkoo ihon ja aiheuttaa polttavan ärsytyksen. Levittävät karjan arboviruksia.

Muumiokotelokärpäset (Brachycera)

Paarmat (Tabanidae), Horse Flies and Deer flies, Bromsar
Aikuiset: 8-20 mm, muistuttavat kärpästä. Esiintyvät keskikesällä.
Toukka: matomainen elää pohjaliejussa, eräät lajit ovat toukkana petoja toiset mädänsyöjiä. Kotelo talvehtii.

Esiintyminen: Meiltä tunnetaan vajaa 40 lajia. Paarmat ahdistavat erityisesti karjaa laitumella aiheuttaen maidon tuotannon alenemista. Suunnistavat uhrista tulevan lämmön ja hiilidioksidin perusteella. Koiraat ovat medensyöjiä. Yleisiä loppukesällä etenkin lämpiminä päivinä.

Nautapaarma (Tabanus bovinus)
Yleisimmistä lajeista kookkain on yli 20 mm pitkä nautapaarma, joka surisee voimakkasti niityillä ja laidunmailla, mutta pistää ihmistä harvemmin. Silmissä ei juovia. Takaruumissa vaaleat, epäselvät kolmiot, jotka peittävät yli puolet jaokkeiden pituudesta.

Tabanus bromius, Horse Fly
Etelä-Suomessa yleinen, edellistä pienempikokoinen laji. Kellanhaarmaatakirjailua mustalla pohjalla. Silmässä yksi juova. Esiintyy etenkin laidunmailla.

Hybomitra spp.
Kookkaita paarmalajeja, joista monet saattavat purra ihmistäkin. Hybomitra bimaculata on yksi yleisimmistä heinäkuun alussa esiintyvistä isokokoisista paarmalajeista. Toisin kuin Tabanus -lajeilla, takaruumiin jaokkeiden valkeat kolmiot peittävät alle puolet jaokkeiden pituudesta.

Suppupaarma (Haematopota pluvialis), Horse fly
Harmaa, kapea ja täplikässiipinen. Lentää äänettömästi ja pistää heti laskeuduttuaan. Erittäin yleinen laji.

Sokkopaarmat (Chrysops sp.) Horse-fly, Deer fly
Huonekärpäsen kokoisia. Siivet kolmiomaisesti lepotilassa. Nissä on vaaleita ja mustia laikkuja. Silmät vihreän- ja punaisenhohtoisia. Chrysops relictus on Suomessa yleisin tämän suvun laji.
Muita vertaimeviä paarmalajeja on mm. kukkakärpästä tai kimalaista muistuttava Heptatoma pellucens .

Haitat: Pistokohta kivulias ja voi vuotaa verta. Haitallisia etenkin karjalle. Länsi- ja Keski-Afrikan sademetsissä paarmat levittävät Loa loa rihmamatoa, joka ihmisessä aiheuttaa mm. raajasärkyinä ja kutinana ilmenevän loiasis-taudin.

Täikärpäset (Hippoboscidae), Louse Flies, Lusflugor
Nisäkkäiden ja lintujen loisia, joiden toukkakehitys tapahtuu emon sisässä. Suomessa 9 lajia.

Hirvikärpänen (Lipoptena cervi), Deer Ked, Elk Fly, Älgfluga
Aikuinen: 6-7 mm, musta, litteä, siivet levossa suoraan taakse suunnatut.
Toukka: Kehittyy hirvestä verta imevän naaraan ruumiissa. Naaraan synnyttämä toukka koteloituu heti hirven turkkiin ja putoaa myöhemmin maahan, missä talvehtii.
Esiintyminen: Varsinaisesti hirven loinen, mutta erehtyy usein imemään ihmistä. Levinnyt Kaakkois-Suomesta 1960-luvulta alkaen. Talvehtineista koteloista kuoriutuneet kärpäset lentävät loppukesällä, elokuun puolivälistä syyskuun loppupuolelle. Pudottautuu esim. puusta isäntäeläimen päälle, tunkeutuu tukkaan ja vaatteiden alle. Naaras pudottaa siipensä uhrin löydyttyä toisin kuin muut täikärpäset. 2000-luvun alussa laji on jatkuvasti runsastunut Etelä- ja Keski-Suomessa ja levinneisyys ulottuu Oulun korkeudelle. Lisätietoa hirivkärpäsen biologiasta löytyy hirvikärpäsprojektin sivuilta.
Haitat : Purenta voi aiheuttaa pitkäaikaisia paukamia. Litteä ja kova kärpänen on hankala poistaa. Hyttykarkotteista ei ole apua. Saatavilla on erityisiä suojautumista auttavia harsopäähineitä.


PUNKIT (Acari)
Syyhypunkki (Sarcoptes scabiei), Burrowing Mite, Scabies Mite, Skabb
Aikuiset ja toukat: Korkeintaan 0.3 mm:n mittaisia paljaalle silmälle näkymättömiä punkkeja.
Esiintyminen: Leviää ihokosketuksessa, mutta voi elää vuodevaatteissakin 2-3 päivää.Koiras elää pääasiassa ihon pinnalla. Naaras puhkaisee ihon entsyymien avulla ja kaivaa sinne käytäviään, joihin se myös munii. Elinkierto on vain kymmenen vuorokautta. Syyhyä esiintyy yleensä sormien väleissä, raajojen taipeissa sekä navan seudulla. Ihmisen syyhypunkki voi elää myös koirassa. Korvasyyhyä aiheuttava punkki (Otectres cynotis) esiintyy koiran ja kissan ohella myös ketulla.
Haitat : Sietämätön kutina iholla. Vesipäiset rakkulat, punaiset läiskät ja punkkikäytävät, jotka usein infektoituvat märkäbakteereilla. Hoito: Lääkehoito voiteilla. Vaatteiden ja vuodevaatteiden vaihdot.

Karvatuppipunkki, mm. Demodex folliculorum, Follicle Mite, Cicar-shaped Mite
Aikuiset ja toukat: Pitkulaisia 0.2-0.3 mm, elävät karvatupin suojassa.
Esiintyminen: Esiintyvät ihmisillä ja muilla nisäkkäillä karvojen tyvitupessa syöden talia. Demodex-suvun punkkeja on useita ja eri lämminverisillä omia lajejaan. D. canis voi aiheuttaa koirien "demodicosis" ihotautia. Syynä voi olla perinnöllinen herkkyys, joka johtaa punkkien voimakkaseen lisääntymiseen tai tulehdusta voivat aiheuttaa sekundääriset bakteerit. Myös ihmisen kaljuuntumiseen ja ihotauteihin punkin runsastuminen on ollut yhteydessä.

Lintupunkki, (Dermanyssus gallinae), Red Chicken Mite, Fågelkvalster
Aikuiset ja toukat:Aikuinen on n. 0.6 - 0.7 mm:n pituinen, tumma, verta imettyään punainen, n. 1mm. Kuuluu petopunkkien ryhmään, Gamasina (Acari, Mesostigmata).
Esiintyminen:Ongelmana kanaloissa, joissa se yöllä käy imemässä verta isäntäeläimestään. Päivisin lintupunkit piilekelevät pesin ympäristössä. Punkki voi elää ilman verta jopa 4-5 kk, mutta kehitys munasta aikuiseksi voi kesäaikaan tapahtua runsaassa viikossa. Lintupunnkki elää mm. kyyhkysten pesissä, josta se voi kulkeutua asuntoihin ja imeä ihmistäkin, vaikka ihmisen verellä se ei kuitenkaan elä kauan. Torjunta:Lintujen pesien positaminen estää punnkin lisääntymisen asuintaloissa. Kanaloissa punkit joudutaan tojumaan eläinlääkkeillä. [ALKUUN]


Puutiainen ( Ixodes ricinus female and male) , Sheep Tick, Fästing
Aikuinen: Naaras 3-4 mm, punertava takaruumis ja tummempi selkäkilpi. Koiras on 2.5-3 mm, tummahkon selkäkilven kokonaan peittämä mustanruskea, litteä punkki. Verta imenyt naaras on pavunkokoinen (n. 10mm) ja vaalea.
Toukka: Toukka-aste n. 1 mm, 3 raajaparia, nymfiaste n. 2 mm, 4 raajaparia.
Esiintyminen: Etelä- ja Keski-Suomessa rehevissä lehtevissä ympäristöissä, puuttuu Lapista. Elää pääasiassa ruohokasvustossa, mutta voi kiivetä puuhun pudottautumaan isäntäeläimeen. Isäntäeläimeksi kelvannevat kaikki lämminveristet eläimet. Liikkeelle puutiaiset lähtevät n. + 7 oC lämpötilassa. Jopa 6 yksilöä voidaan tavata 100 metrin lakanapyydystyksessä. Jouduttuaan ihmisen vaatteisiin puutiainen hakeutuu iholle ja työntää imukärsänsä ihoon esim. kainaloissa tai nivusissa, missä iho on ohutta. Imukärsä jää tiukasti kiinni, koska siinä on väkäsiä, jotka estävät kärsän irtoamisen ja samalla punkin putoamisen. Imevä toukka tai nymfi on isäntäeläimessä kiinni yleensä 3-5 vrk:ta. Naaras voi imeä kaksi viikkoa, jonka jälkeen se munii maahan 1000 - 10000 munaa. Munista kehittyvät 6-jalkaiset toukat imevät isäntäeläimen verta ensimmäisen karran seuraavana kesänä. Kehittynyt nymfi imee sitä seuraavan kesänä ja aikuinen sitä seuraavana kesänä, joten kehitys kestää kolme vuotta. Kaikki kehitysvaiheet (toukka, nymfi, aikuinen) vaativat veriaterian, yleensä kuitenkin eri isäntäeläimestä.
Haitat : Puutiainen levittää bakteereita ja viruksia. Suomesta tunnetaan aivokuumetta (enkefaliitti) aiheuttava virus (Kumlingen tauti), Borrelia-spirokeetan aiheuttama erythema ja bakteerin aiheuttama laidunkuume ja punatauti karjalla. Pääkaupunkiseudulta tavatuista puutiaisista on n 20% ollut Borrelian kantajia.
Pohjois-Amerikassa Borrelia burgdorferin aiheuttama borrelioosi tunnetaan Lymen tautina. Lisätietoja Punkkinetistä.
Torjunta: Liikuttaessa pitkässä heinikossa on syytä käyttää suojaavia vaatteita ja tarkastaa vaatetuksesta puutiaiset ennen kuin ne ehtivät aloittaa imennän. Puutiainen vetää kärsänsä pois ihosta hengityksen vaikeutuessa, jos sen peittää rasvalla. Tämän jälkeen se on helposti irroitettavissa. Puutiainen suositellaan nykyisin poistamaan pihdeillä heti sen havaitsemisen jälkeen, koska pitkä imentäaika lisää taudinaiheuttajien siirtymistä ihmiseen.

Ixodes persulcatus
on Venäjällä yleinen punkkilaji jonka epäillään levinneen Itä-Suomeen. Se on I. ricinusta agressiivisempi ja sen borreliakantajuusaste on korkeampi.
Rhipicephalus sanguineus
Keski-Euroopassa on varsin yleinen koirilla esiintyvä puutiainen Sitä on tavattu myös Ruotsissa, jonne se on kulkeutunut maahantuotujen koirien mukana. Laji ei yleensä ime verta ihmisestä.

2. PUNKIT ALLERGIAN AIHEUTTAJINA

Mites and allergy
Kvalster och allergi
[ALKUUN]
Punkit, punkkien toukkanahkat ja ulosteet sekä kuolleet punkit voivat aiheuttaa allergiaa. Huonepölyssä olevat punkit todettiin allergian aiheuttajiksi 1920-luvulla. Maatalousympäristöissä tavattavan allergian ja astman aiheuttajiksi punkkeja epäiltiin myös jo tuohon aikaan, mutta vasta aivan viime vuosikymmeniä on osoitettu, että sieni-itiöiden ohella varastojen punkitkin sekä niiden ulosteet ovat merkittäviä allergeeneja.

Punkit ovat pieniä hämähäkkieläimiä, joilla ruumis ei ole eriytynyt jaokkeiksi niin kuin hyönteisillä ja hämähäkeillä. Punkkeja tunnetaan n. 30 000 lajia, jotka jakaantuvat seitsemään alalahkoon. Aikuisilla punkeilla on yleensä neljä ja aikuista muistuttavilla toukka-asteilla kolme jalkaparia. Sisätiloista tavattavat punkit käyttävät ravintonaan pääasiassa eläin- ja kasvikuituja, homesieniä, hilsettä ja jauhopölyä. On arvioitu että ihmisen ihosta ja päänahasta irtoaa päivittäin n. 1.2 g hilsettä.
Huonepölyn punkkeja Suomessa on tutkittu 1960-luvulla. Tutkituissa pölynäytteissä Dermatophagoides pteronyssinus -punkin esiintymisfrekvenssi oli korkein, mutta Dermatophagoides farinae -populaatiot olivat suurimmat. Kolmas eripuolilla maapa lloa huonepölystä tavattava pölypunkkilajia Euroglyphus maynei esiintyi myös suomalaisessa tutkimusaineistossa. Suomalaisilla astmaatikoilla on todettu positivinen ihoreaktio Dermatophagoides farinae -punkille.

Huonepölyn punkkeja esiintyy pääasiassa vanhoissa puulämmitteisissä rakennuksissa, joissa kosteus korkeampi kuin keskuslämmitteisissä rakennuksissa. Tyypillinen punkkien esiintymispaikka on patja, jossa on tarjolla ihmisistä irronnutta hilsettä ja ihoeritteitä punkkien ravinnoksi. Hikoilusta vuodevaatteisiin tullut kosteus luo muuten edulliset kasvuolosuhteet. Punkkien ja niiden eritteiden esiintyminen voidaan todeta guaniinin määrää (punkkien typpiaineenvaihdunnan lopputuote) indikoivan testin avulla. Huolellinen siivous ja imurointi ovat torjunnan perusta.

Heinävarastojen ja navettojen punkkilajisto poikkeaa melkoisesti huonepölyn punkkilajistosta; eniten tavataan Astigmata-, Prostigmata ja Cryptostigmata-alalahkojen lajeja. Siellä punkkien ravintona on heinästä ja rehuista tullutta pölyä ja kosteassa heinässä kasvavia homeita. Punkkien lisääntymiseen vaikuttavat mm. lämpötila, kosteus, valo, ravinnon määrä ja eri lajien välinen kilpailu. Tuoreessa heinässä punkkien määrä on vähäinen, mutta varastoidussa heinässä niiden määrä kasvaa varastoinnin aikana parissa kuukaudessa jopa kymmenkertaiseksi. Yhdessä 27 kg:n heinäpaalissa punkkeja voi olla jopa 46 miljoonaa. Lämpöja kosteus edistävät punkkien lisääntymistä. Navetoissa pienennetään ilmanvaihtoa kovien pakkasten aikaan, jolloin kosteus lisääntyy ja olosuhteet muodostuvat edullisiksi punkeille. Heinävarastoissa tärkein punkkien lisääntymistä määräävä seikka on heinän kosteus.

Kuopion yliopiston ja Kuopion aluetyöterveyslaitoksen tutkimuksissa on todettu, että astmaa potevien maanviljelijöiden navetoista löyty enemmän allergiaa aiheuttavia punkkilajeja kuin verrokkiryhmän navetoista.
[ALKUUN]

PUNKKILAJISTO :
(Lajikuvaukset: Anu Harju)

Huonepölypunkit

Huonepölypunkki Dermatophagoides pteronyssinus (Trouessart 1897) ja
Dermatophagoides farinae (Hughes 1961), House-dust Mites, Dammkvalster
0.2 - 0.4 mm kokoisia. Pyöreähkö ruumiinmuoto, ei dorsaalista uurretta.
Tarsukset eivät pidentyneet. Ruumista peittää tiheähkö ja tasavälinen "sormenpääkuvio" (poimutus). Ruumiin takaosan sukaset (d5 ja l5) pitkät. Lajit vaikeahkoja erottaa toisistaan: eroina mm. bursan muoto ja avautumiskohta (naaras) ja hysteronotaalisen kilven pituus (koiras).
Kosmopoliitteja. Löytyy pääasiassa huonepölystä ympäri maailmaa. Elävät syömällä ihmisten ja kotieläinten ihosta hilseillyttä kuolutta solukkoa, ruoanmuruja ja mikrobeja. Ovat eräitä tärkeimpiä pölyallergian aiheuttajia. Saavat aikaan suoria iho- ja hengitystieoireita. Kuiva keskuslämmitysilma sekä vuoteissa ja vuodevaatteissa käytetyt keinokuidut ovat vähentäneet punkkien esiintymistä.

Euroglyphus maynei (Cooreman 1950)
Kooltaan ja muodoltaan edellisten kaltainen. Etuosan dorsaalinen kilpi muodostaa tegmenin. Ruumiin poimutus (sormenpääkuvio) epätasainen ja karkea. Ruumiin takaosan sukaset (d5 ja l5) lyhyet. Lähes kosmopoliitti. Löytyy mm. huonepölystä ja varastoidusta ruoasta.

Varastopunkit

Jauhopunkki, (Acarus siro) (Linné 1758), Grain Mite, Flour Mite, Mjölkvalster, Mjölor, ja
Acarus farris (Oudemans 1905)
0.3 - 0.7 mm. Pyöreähkö ruumiinmuoto. Dorsaalinen uurre. Ruumiinpinta ei poimuttunut. Koirailla selvästi näkyvät anaaliset imukupit. Lajit erottaa toisistaan jalkojen sukasten perusteella.
Kosmopoliitteja. Löytyy varastoidusta ravinnosta: mm. juusto, jyvät jauhot.

Viljan petopunkki (Cheyletus eruditus ),
(Schrank 1781), Cannibal Mite
Naaras 0.4 - 0.6 mm, koiras pienempi. Timantin muotoinen ruumis, väritön. Gnathosomassa (suuosa) suurentuneet palpit, joissa apikaalinen kynsi ja kaksi kampamaista sukasta. Ruumiin selkäpuolella kaksi erillistä kilpeä.
Kosmopoliitti. Peto, löytyy usein yhdessä tyroglyphid-punkkien kanssa, joita syö.

Huonepunkki, (Glycyphagus domesticus, (De Geer 1778)), House Mite, Hairy Grain Mite, Husor
Naaras 0.4 - 0.75 mm, koiras 0.3 - 0.4 mm. Ruumis pyöreä, runsaasti sukasia. Jalat pitkät, tarsukset pidentyneet. Crista metopica ruumiin etuosassa. Ei dorsaalista uurretta.
Kosmopolitti. Löytyy varastoiduista tuotteista: mm. jauhot, sokeri, tupakka ja sokeri. Todettu aiheuttavan iho- ja astmaoireita.

Jyväpunkki (Lepidoglyphus destructor) (Schrank 1781), Sugar Mite,
Naaras 0.4 - 0.6 mm, koiras 0.35 - 0.6 mm. Ruumis pyöreä, runsaasti sukasia. Jalat pitkät ja tarsukset pidentyneet. Ei dorsaalista uurretta. Erotetaan G. domesticus -lajista: tarsuksissa suomu (scale) ja crista metopicaa ei ole.
Kosmopoliitti. Yksi yleisimmistä varastoiduista tuotteista löytyvistä punkeista, yleensä seuralaisina A. siro ja C. eruditus. Käyttää ravintonaan sieniä (mykofaagi).

Tarsonemus sp.,
Naaras n. 0.16 mm, koiras n. 0.08mm. Ruumiinmuoto neliömäinen. Neljäs jalkapari selvästi muuntunut: naaraalla ohuet jalat, koiraalla voimakkaat, kynsimäiset/pihtimäiset jalat. Ruumiin selkäpuolella 2-3 limittäistä kilpeä. Biologiaa ei tunneta hyvin. Löytyy viljapölystä ja -jätteestä. Käyttää ravintonaan todennäköisesti sieniä. Usein Aspergillus ja Penicillium homeiden yhteydessä.

Tydeus sp.
Pieniä, pituus alle 0.3 mm. Ovaalin tai päärynänmuotoisia, värittömiä. Sukaset ruumiissa ja jaloissa pääsääntöisesti lyhyet. Palpit pitkät ja ohuet ("viides jalkapari"). Jalat pitkät. Levinneisyys ?. Tavataan mm. sammaleessa, karikkeessa, ruokavarastoissa.

Tyrophagus putrescentiae (Schrank 1781), The Mold Mite,
0.3 - 0.4 mm, koiras naarasta hieman pienempi. Pitkänomainen ruumis, dorsaalinen uurre selvä, runsaasti pitkiä sukasia. Koiraalla anaaliset imukupit Kosmopoliitti. Löytyy varastoidusta ruoasta, harvemmin luonnosta. Käyttää ravintonaan enimmäkseen homesieniä. Todettu aiheuttavan iho-oireita (dermatitis).

Tyrophagus longior (Gerv 1844), Mögelkvalster
0.3 - 0.7 mm, naaras koirasta suurempi. Edellisen lajin kaltainen, eroja sukasissa. Ruumiin muoto tukevampi. Kosmopoliitti. Löytyy varastoiduista tuotteista (esim. juusto, heinä).

Juustopunkki Tyrolichus casei (Oudemans 1910), Cheese Mite, Ostor,
0.45 - 0.7 mm kokoinen, naaras koirasta suurempi. Muistuttaa muita mainittuja Tyrophagus lajeja, ruumiin muoto tukevampi kuin T. putrescentiaella. Gnathosoma ja jalat selvästi värilliset (ruskeat?). Lajit erotetaan toisistaan etupäässä sukasten perusteella. Kosmopoliitti. Yleinen varastoidussa ruoassa (mm. juusto, jyvät, kostea jauho). On todettu aiheuttavat iho-oireita (dermatitis).
Altenburger juustoon punkkeja lisätään pikantin maun aikaansaamiseksi. Suomalaisissa juustoissa ei sallita eläimiä eikä niiden osia, joten laji luokitellaan elintarviketuholaiseksi.

HYÖNTEISTEN AIHEUTTAMA ALLERGIA

Hyönteiset eivät ole tärkeimpiä allergian aiheuttajia sisätiloissa, vaikka tiedetään että suurina määrinä esim. torakoiden eritteet voivat aiheuttaa allergisia reaktioita joskin niiden tärkein merkitys on elintarvikkeiden pilaajina ja taudinaiheuttajien levittäjinä. Jäytiäisten esiintymiseen liittyvät allergiat ovat todennäköisimmin homeiden aiheuttamia ja nämä pienet homeensyöjät toimivat vain ongelman indikaattoreina. Hyönteisten siipisuomut ja hyönteistoukkien erilaiset karvat ja piikit ovat tunnetusti allergian aiheuttajia. Pikkuperhosten, kuten erilaisten koiperhosten siipisuomujen sekä sokeritoukan ruumista peittävien mikroskooppisten suomujen tiedetään aiheuttavan astmaa. Satunnaiset asuntoon eksyvät karvaiset perhostoukat, kuten tupsutoukkakehrääjä (Orgyia antiqua), voivat ihokosketuksessa aiheuttaa muutaman päivän kestävää nokkosihottumaa eli urtikariaa. Toukkien ruumista suojaavat karvat ovat erittäin teräviä ja ne pystyvät läpäisemään ihmisihon.

Välimeren alueen mäntymetsissä männynkulkuekehrääjän (Thaumetopoea wilkinsoni) karvaisten toukkien joukkoesiintymiset
vapauttavat ilmaan suuren määrän ärsyttäviä pistinkarvoja. Ne sisältävät thaumetopoeiini nimistä myrkkyä, joka aiheuttaa äkillisiä allergisia reaktioita. Perhostoukkien joukkoesiintymien lähialueen ihmisissä on todettu sekä astmaa että iho-oireita.

3. TEKSTIILIEN JA TURKISTEN TUHOLAISET
Pests attacking clothing and furs
Tekstils och pälsskadedjur
PERHOSET (Lepidoptera)
Koit (Tineidae)

Vaatekoi ( Tineola bisselliella), Webbing Clothes Moth, Klädesmal
Aikuinen: Siivenkärkiväli noin 15 mm. Etusiivet oljenkeltaiset, takasiivet kellanharmaat, harmaiden ripsien reunustamat.
Toukka: Noin 10 mm pitkä, aalea, mutta väri vaihtelee ravinnon mukaan. Elää nukasta valmistamassaan putkessa.
Esiintyminen: Perhonen ei elä meillä luonnossa. Lämpimissä sisätiloissa kehittyy vuodessa keskimäärin kaksi sukupolvea. Aikuisia saattaa lennellä kaikkina vuodenaikoina. Naarasperhoset munivat kukin parisataa munaa. Munista kuoriutuneet toukat keräävät ympärilleen putkimaisen kopan, jonka suojassa ne elävät. Vaatekoin toukan tuntee tästä seittikudoksesta. Kovakuoriaisten tekemän vioituksen jälki on "siistimpää", reikien ympärillä ei ole nukkaa ja seittiä. Vaatekoi oli ennen yleisempi kuin nykyään. Luultavasti keskuslämmitysilma on sille liian kuivaa.
Haitat : Nykyisissä asunnoissa koin tekemät vauriot vaatekappaleissa ovat usein vanhaa alkuperää. Lentävät koiaikuiset ovat usein peräisin joko rakenteiden eristyksistä tai ulkomailta hankitusta tuotteesta. Lentävät koit eivät ole vaarallisia, ne ovat yleensä joko koiraita tai jo munansa laskeneita naaraita.

Turkiskoi( Tinea pellionella ), Casemaking Clothes Moth, Pälsmal
Aikuinen: Siivenkärkiväli noin 15 mm. Etusiivet harmaankeltaiset ja niissä 1-2 tummenpaa pistettä. Takasiivet vaaleanharmaat.
Toukka: N. 8 mm pitkä, vaalea. Elää kutomassaan putkessa.
Esiintyminen: Perhonen meillä luonnonvarainen. Yleensä yksi sukupolvi vuodessa. Tyypillisä esiintymispaikkoja mm. lintujen pesät, jois voi kulkeutua sisätiloihin. toukka voi syödä villaa ja turkiksia. Toukan mukanaan kuljettama putki on avoin kummastakin päästä.
Haitat : Voi vioittaa villaa ja turkiksia kylmissä varastoissa ja lämmittämättömissä ullakoissa. Lintujen pesien poisto vähentää koin esiintymistä. Saastuneet turkikset ja vaatteet voidaan pakastaa toukien tappamiseksi alle -30oC:ssa vähintään viikoksi.

KOVAKUORIAISET (Coleoptera) [ALKUUN]

Tekstiilejä ja turkiksia vioittavat kovakuoriaislajit kuuluvat haaskakuoriaisten (Dermestidae) -heimoon, jonka toukkien karvat voivat olla tärkeitä allergian ja astman aiheuttajia. Tarkempaa kirjallisuus tietoa saatavissa CSIROn sivuilta.

Heimo: Dermestidae - haaskakuoriaiset

Riesakuoriainen (Reesa vespulae), Dermestid Beetle
Aikuinen: 2.2-4.0 mm. Kapeansoikea, tummanruskea, peitinsiipien etuosassa kellertävä poikkijuova. Kuoriaisen elinkierto on kahdesta kuukaudesta kolmeen vuoteen. Partenogeneettinen, koiraita ei ole tavattu.
Toukka: Täysikasvuisena 4-5 mm. Kullanruskea, karvainen, peräpäässä pitempiä "häntä"karvoja. Tummia homeitiöitä syönyt toukka voi olla lähes musta. avi-video
Esiintyminen: Voi löytyä keittiöstä kuivista ruoka-aineista, makuuhuoneen patjoista ja vaatteista. Esiintyy ympärivuotisesti, runsaimmin heinäkuussa. Kotitalouksissa tavattu ensin Pohjois-Amerikassa. Luonnossa syö kuolleita hyönteisiä mehiläis- ja ampiaispeissä.  Tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1966 hyönteiskokoelmien tuholaisena. Ensimmäinen löytö asuinhuoneistossa vuonna 1973. Suomessa yleisin Oulussa Turussa ja Helsingissä. 1990- luvulla yleistynyt voimakkaasti Kuopiossa.
Haitat: Ei aiheuta juurikaan vahinkoa kotitalouksissa. Erittäin paha kasvi- ja hyönteiskokoelmien tuholainen museoissa. Voi olla tuholaisen myös simenvarastoissa.
Torjunta: Kokoelmien pakastus alle -25oC viikon ajan tuhoaa kuoriaiset.

Outokuoriainen (Thylodrias contractus), Odd Beetle, Säränger
Aikuinen: Pieni, 2-3 mm, koiras hoikka, pitkäraajainen, vaaleat peitinsiivet, lentokykyinen. Naaras hieman pitempi, siivetön, toukkaa muistuttava, mutta vähemmän karvainen.
Toukka: n. 5 mm täysikasvuisena, ruskea, jokaisen jaokkeen takaosassa karvainen reunus.
Esiintyminen: Museoissa haitallinen hyönteis-, lintu- ja nisäkäskokoelmien tuholainen. Esiintyy myös asunnoissa. Kuopiossa havaittu kesällä 2005. Asuntotuholaisena merkitys epäselvä. Toukka syö kuolleita hyönteisiä ja kehittyy niillä muutamassa kuukaudessa. Leivän muruilla ruokittaessa toukan kehitys pysähtyy. Viikon mittainen pakastus tuhoaa lajin kokoelmanäytteistä.

'Museokuoriainen (Anthrenus museorum), Carpet Beetle, Museumsänger, Matbagge
Aikuinen: 3 mm pitkä, levossa miltei pyöreä, tummanruskea, peitinsiivissä kellertäviä karvojen muodostamia poikkijuovia.
Toukka: 4 mm pitkä, ruskea, hyvin karvainen, takapäässä v:n muotoinen karvatupsu; tekeytyy kosketettaessa kuolleeksi muistuttaen pientä "villakoiraa".
Esiintyminen. Naaras munii lintujen pesiin, kuiviin raatoihin, missä toukat syövät höyheniä ja karvoja. Ne tulevat toimeen myös kuivilla hyönteisillä. Kuoriainen käy kukissa syömässä siitepölyä. Jos talon räystäällä tai hormeissa on lintujen pesiä, toukat saattavat syksyllä hakeutua huoneisiin, missä ne talvehtivat, ja häviävät keväällä takaisin luontoon. Luonnossa kuoriaisilla on merkitystä viljelykasveja vioittavien perhosten munien saalistajina.
Haitat . Toukat vahingoittavat eläinkokoelmia, tekstiilejä ja turkiksia syömällä niihin pieniä reikiä tai katkaisemalla karvoja. Vahingonteko on harvoin mainittavaa, koska toukkia on yleensä vain muutama. Museoiden kokoelmissa, vitriineissä ym. paikoissa ne saattavat toistuvasti esiintyessään aiheuttaa suurtakin vahinkoa.
Torjunta:Linnunpesien poisto rakennuksista ja kuolleiden hyönteisten poistaminen siivoamalla. Arvokokoelmien pakastus.

Ryijykuoriainen, (Anthrenus verbasci), Varied Carpet Beetle
Laji on museokuoriaisen kaltainen, mutta kookkaampi. Meillä harvinainen, mutta esim. Yhdysvalloissa tärkein tekstiilejä vioittava ihrakuoriaisten heimon (Dermestidae) edustaja.

Vyöihrakuoriainen (Dermestes lardarius ), Larder Beetle, Fläskänger

D. lardarius -aikuinen avi-videolla.

Aikuinen: n. 8 mm pitkä kuoriainen, perusväri musta, peitinsiipien tyvessä leveä harmaa alue, jossa on kuusi mustaa pistettä.
Toukka: 10-15 mm pitkä, ruskea, harvakarvainen, selvästi nivelikäs; takapäässä kaksi ylöspäin suuntautunutta kynttä.
Esiintyminen: Ihrakuoriaisen toukka elää kuivissa raadoissa, lintujen pesissä ja huolimattomasti hoidetuissa roskasäiliöissä. Vuodessa kehittyy yksi sukupolvi. Syksyisin ihrakuoriaisia tavataan usein ullakoilta, missä ne syövät kärpäsenraatoja., Lemmikkieläinten ruoat ja varsinkin savustetun lihan tuoksu houkuttelevat niitä ruokakomeroihin. Laji on yleinen.
Haitat : Toukat vioittavat tekstiilejä, turkiksia ja parkitsemattomia vuotia.
Torjunta: Huolellinen hygienia. Lintujen pesät sekä hiirten ja rottienraadot poistetaan rakennuksesta.

Pilkkuturkiskuoriainen (Attagenus pellio), Two-spotted Carpet Beetle, Pälsänger
Aikuinen: n. 5 mm pitkä, musta kuoriainen, etuselässä kolme valkoista karvatäplää ja kummassakin peitinsiivessä yksitäplä.
Toukka: Noin 10 mm pitkä, tuuheakarvainen, taaksepäin suippeneva, kellertävä, silkinhohtoinen (vyöturkiskuoriaisen toukka on tummempi ja ilman hohtoa), ja jaokkeiden välit erottuvat vaaleampina raitoina. Takapäässä on pitkä karvatupsu. Kosketettaessa toukka tekeytyy kuolleeksi.
Esiintyminen: Luonnonvarainen. Kovakuoriainen syö kukkien siitepölyä. Munansa naaras laskee lintujen pesiin tai kuivuneisiin raatoihin. Mikäli lintujen pesät sijaitsevat rakennuksissa, toukat voivat syksyllä vaeltaa sisätiloihin. Koska siitepölyn saaminen on aikuiselle tärkeätä, tämä laji lisääntyy harvoin sisätiloissa. Keväällä kuoriainen muuttaa takaisin luontoon.
Haitat : Toukka nakertaa asunnoissa villavaatteita, mattoja, turkiksia jne. Se tekee niihin säännöllisen muotoisia reikiä muiden tekstiilejä vahingoittavien kovakuoriaistoukkien tapaan. Se ei kuitenkaan jätä jälkeensä nukkakudoksia ja ulostepalleroita kuten koiperhosten toukat. Yleensä vahingot eivät ole huomattavan suuria. Laji voi olla muiden turkiskuoriaisten ohella allergian aiheuttaja (Mäkinen-Kiljunen 2002). Toukkien ja aikuisten kuoriaisten hävitys sekä huolellinen siivous poistavat oireita.

Vyöturkiskuoriainen (Attagenus woodroffei), Vågbandade pälsängern
Aikuinen: n. 5 mm pitkä, tummanruskea, leppäpirkonmuotoinen. Selkäpuolella leveä keltainen aaltojuova.
Toukka: Kuten tavallisen turkiskuoriaisen toukka, mutta tummempi.
Esiintyminen: Lajin lähisukulaiset ovat peräisin lämpimistä maista. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa esiintyvää lajia ei ole tavattu mistään muualta maapallolta, ja sen alkuperä on tuntematon. Se lisääntyy lämpimissä huoneissa, ja vuodessa kehittyy keskimäärin kaksi sukupolvea. Toukka piileskelee jalkalistojen alla, komeroissa ym. pimeissä paikoissa syöden pääasiassa tekstiilipölyä, kuolleita hyönteisiä ja muita epäpuhtauksia. Aikuinen kuoriainen parveilee huoneissa. Luultavasti se ei nauti mitään ravintoa. 1950-luvun alussa laji ilmestyi Ruotsiin ja levisi sieltä Suomeen. On pesiytynyt pääkaupungin ja lähikuntien erityisesti vanhempaan asuntokantaan. Yksittäisiä löytöjä on monelta muulta paikkakunnalta, mm. Kuopiosta.
Haitat : Toukka vioittaa villaa, turkiksia ja tekstiilejä samalla tavalla kuin edellisen lajin toukka. Usein ei kuitenkaan havaita juuri minkäänlaisia vahinkoja hyönteisistä huolimatta. Huomattavin turkiskuoriaisen aiheuttama harmi on ehkä niiden pelkkä esiintyminen huoneissa. Kerrostaloissa turkiskuoriaiset leviävät hyvin tehokkaasti mm. putkikanavia ja hormeja pitkin huoneistosta toiseen sekä porraskäytävissä pystysuoraan suuntaan.

Attagenus smirnovi (Ruskoturkiskuoriainen), Brown Carpet Beetle
Aikuinen: n. 3-4 mm
Toukka: Edellisten lajien toukkien kaltainen, mutta pienempi. Täysikasvuisena n. 8 mm
Museotuholainen Euroopassa. Elintavat pääosin kuten edellisellä lajilla. Kuopiossa laji on tavattu ruokakomeronäytteissä keväällä 2003. Näytteitä Rovaniemeltä keväällä 2008.

4. ASUNTOVIERAAT
Insects in houses
Snyltgäster i hus
[ALKUUN]

KOLMISUKAHÄNTÄISET (Thysanura)
Sokeritoukka (Lepisma saccharina), Silvefish, Natsmyg, Silverpil
Aikuinen: Noin 1 cm pitkä, siivetön, hopeanhohtoinen ja taaksepäin suippeneva Takapäässä kolme pitkää sukasta.
Toukka: Aikuisen kaltainen.
Esiintyminen: Sokeritoukka kuuluu uunitoukan ohella n. 300 miljoonaa vuotta vanhaan Thysanura-hyönteislahkoon, josta tavataan Suomessa vain kaksi luonnonvaraista lajia. Alkeellisuudestaan huolimatta sokeritoukat ovat hyvin sopeutuneet elämään huonetiloissa. Sitä tavataan lähes kaikissa rakennuksissa. Ne elävät kosteissa tiloissa, putkistojen ympärillä ja kaakeleiden alla keittiöissä ja kylpyhuoneissa, ja tulevat pimeässä esille etsien leivänmuruja yms. Sokeritoukat ovat rakenteeltaan hentoja, mutta jos ne saavat olla rauhassa, ne voivat elää 5-6 vuotiaiksi. Yleensä sokeritoukkien yksilömäärä on vähäinen johtuen lajin hitaasta lisääntymisestä.
Haitat : Sokeritoukat voivat nakertaa kosteata paperia ja maistella likaisia mattoja ym. tekstiilejä. Aivan poikkeustapauksissa kosteissa olosuhteissa ne voivat vioitta jopa kirjoja. Kuitenkin niistä on hyvin harvoin mitään näkyvää haittaa. Hygieenistä merkitystä esim. tautien levittäjänä niillä ei tiettävästi ole. Ennemminkin ne ylläpitävät suomalaisen hyönteislajiston monimuotisuutta.
Torjunta: Voidaan torjua pyretriinisumutteilla. jos niitä esiintyy haitaksi asti. Yleensä niitä ei ole syytä torjua.

Uunitoukka (Lepismodes inquilinus [Thermobia domestica]), Firebrat, Ugnsmyg
Aikuinen: Muistuttaa sokeritoukkaa, mutta on jonkin verran tummempi, suurempi ja leveämpi. Sivuilla keltaista karvoitusta.
Toukka: Aikuisen kaltainen.
Esiintyminen: Uunitoukka tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran 1930-luvulla, ja on selvästi harvinaisempi kuin sokeritoukka. Uunitoukka tarvitsee lisääntyäkseen korkean lämpötilan. Se viihtyy parhaiten 37 oC:n lämpötilassa. Asuintaloissa se esiintyy harvoin. Se ei myöskään ole erityisen yleinen laitoksissa, kuten leipomoissa, ravintoloissa ja muissa paikoissa, joissa on lämpöä kehittäviä, sokkeloisia koneita ja tarjolla tärkkelyspitoista ravintoa. Kuopion yliopistolla se näyttää menestyvän lämpökaappien läheisyydessä. Esiintyessään uunitoukka muodostaa suurempia populaatioita kuin sokeritoukka ja näyttää myös kestävän kuivuutta tätä paremmin.
Haitat : Uunitoukkia on joskus esiintynyt suuria määriä kartonkitehtaissa, missä on käytetty tärkkelyspitoisia liimoja. Kokonsa ja karvaisuutensa takia laji herättää enemmän huomiota kuin sokeritoukka. Laji pystyy käyttämään ravintonaan puuvillaa, silkkiä ja jopa viskoosia. Torjunta pyretriinisumutteilla.

SUORASIIPISET (Orthoptera)

Kotisirkka (Acheta domesticus), House Cricket, Hussyrsa
Aikuinen: Pituus n. 20 mm, mutta pitkät perälisäkkeet ja tuntosarvet lisäävät pituutta huomattavasti. Muistuttaa rakenteeltaan heinäsirkkoja, mutta litteämpi ja tukevampi. Väri kellanruskea. Etuselässä ja päässä tummempia kirjauksia. Kuuloelin etusäärissä. Takaraajat vahvat hyppyjalat.
Toukka: Aikuisen kaltainen, mutta pienempi
Esiintyminen: Kotoisin alkuaan Pohjois-Afrikasta. Keskuslämmityksen yleistyminen hävitti tämän ennen Itä-Suomen puulämmiteisissä taloissa yleisen lajin lähes kokonaan, jolloin sitä tavattiin enää joillakin kaatopaikoilla. Viime vuosina laji on jällen yleistynyt ilmeisesti Venäjältä tulleen kuivaa ilmaa paremmin sietävän kanna ansiosta. Laji on lähes kaikkiruokainen syöden esim. kasvinosia, kuolleita hyönteisiä, paperia ja tekstiilejä.
Haitat : Koiras sirittää voimakkasti hankaamalla oikean takasiiven alapinnan hamasriviä vasemman etusiiven takareunassa olevaan harjanteeseen. Ääni voi olla häiritsevä. Hygieenistä haitta lajista ei juurikaan ole, jos se ei pääse voimakkasti yleistymään esim. kaatopaikkojen läheisydessä, jolloin se saattaa levittää taudinaiheuttajia.
Haitat : Tarpeen vaatiessa esiintymispaikat voidaan paikallistaa äänen perusteella ja käsitellä pyretriinisumutteilla.

JÄYTIÄISET (Psocoptera)

Tomutäit, Kirjatäit, Dustlice, Booklice, Damnlus

Tavallisimpia lajeja:
Lepinotus patruelis,
Liposcelis bostrychophila,
Trogium pulsatorium
Dorypteryx domestica
Aikuinen: 1-2 mm, vaaleita ja hentoja. Suurennuksessa näkyy suhteellisen suuri pää tuntosarvineen. Siivet puuttuvat yleensä sisätiloissa eläviltä lajeilta. Poikkeuksena ov T. pulsatorium, jolla on surkastuneet siivet ja kotitäi D. domestica, jolla on kapeat hentokarvaiset sivet.
Toukka: Aikuisen kaltainen.
Esiintyminen: Useimmat lajit elävät luonnonvaraisina (Suomesta kuvattu vajaa 70 jäytiäislajia) mm. lahoavassa puussa, toiset puolestaan ovat pesiytyneet sisätiloihin. Lisääntyminen tapahtuu lämpimissä ja kosteissa paikoissa, ja kehitys munasta aikuiseksi saattaa tapahtua kuukaudessa. Ravinnokseen jäytiäiset käyttävät homesieniä. Huoneissa ne kerääntyvät ruokakomeroihin ja erityisesti viljatuotteisiin, mutta kuivissa tiloissa, missä homeen muodostuminen on vähäistä, ne eivät yleensä tule toimeen. Kuivassa keskuslämmitysilmassakin tavattava laji on voimakkasti yleistynyt kotitäi Dorypteryx domestica. Kotitäitä saalistamassa voi etenkin syksyisin tavata sääskimäisen petoluten, jonka nimi on huonesääskilude (Empicoris culiciformis).
Muiden jäytiäislajien esiintyminen voi indikoida vesijohtoputkiston vuotoa. Jos huoneistossa alkaa esiintyä runsaasti jäytiäisiä on aina syytä epäillä rakenteiden homevaurioita. Uusissa asunnoissa jäytiäisä voi esiintyä runsaasti niin kauan kuin rakenteista tuleva kosteus tarjoaa niille suotuisat elinolosuhteet.
Haitat : Pölytäiden hakeutuminen ruokaan on epämiellyttävää. Ihmistä ne eivät pure, eivätkä ne muutenkaan aiheuta mitään hygieeniseksi katsottavaa haittaa. Eräät laji voivat aiheuttaa allergiaa atooppisille henkilöille.

KAKSISIIPISET (Diptera)
Sukaskärpäset (Muscidae)

Huonekärpänen (Musca domestica), House fly, Husfluga
Aikuinen: Pituus 7-8 mm, selässä neljä kapeaa, mustaa juovaa. Siivet levossa ruumiin myötäisesti. Imukärsä pää on imukuppimainen.
Toukka: Pituus 10-12 mm, vaalea, kellertävä, raajaton.
Esiintyminen: Levinnyt Pohjois-Eurooppaan karjanhoidon mukana. Toukka elää keittiöjätteissä, mätänevässä kasvimateriaalissa tai lannassa. Optimi lämpötila toukkien kehitykselle on n. +30oC. Esim. sian lannassa kärpäsen kehitys munasta aikuiseksi saattaa tapahtua n. viikossa. Toukat siirtyvät yleensä koteloitumaan hieman viileämpään ympäristöön. Karjasuojissa kärpäsiä kuoriutuu läpivuoden, luonnossa toukokuusta syyskuuhun. On arvioitu, että Suomessa voi kesän kuluessa kehittyä kymmenen kärpässukupolvea.
Haitat :Aikuiset kärpäset tunkeutuvat sisätiloihin ja voivat tuoda imukärsässään ja jaloissaan lannassa olevia bakteereja elintarvikkeisiin. Lisäksi se tahraa ulosteillaan ikkunoita ja seiniä. Karjasuojissa kärpästen surina voi häiritä lehmiä ja alentaa maidontuotantoa, vaikka aikuiset huonekärpäset eivät vahingoita eläimiä fyysisesti.
Torjunta:Asunnoissa ikkunoiden hyttysverkot estävät kärpästen sisäänpääsyn kesäaikaan. Huolellinen hygienia lannanpoistossa, lannan kompostointi yli 45oC:ssa vähentää kärpästen kehittymistä eläinsuojissa. Aikuisten torjunnassa voidaan käyttää liimapyydyksiä, ruiskutteita ja pyretriiniaerosoleja.

Nautakärpänen (Musca autumnalis), Face fly, Höstfluga
Lisääntyy karjanlannassa kuten huonekärpänen. Kesällä aikuiset kärpäset voivat häiritä karjaa navetaassssa ja syksyisin kärpäsiä voi tavata asuinhuoneistoistakin. Sienitaudit, tappavat sisätiloihin eksyviä kärpäsiä.

Raatokärpäset (Calliophoridae)

Ullakkokärpänen (Pollenia sp.), Cluster Fly, Vindsfluga
Aikuinen: Pituus n. 10-12 mm, keskiruumissa oliivinvihreää karvoitusta.
Toukka: Loisii peltolierossa ja sen lähilajeissa.
Haitat: Ei aiheuta terveydellistä tai taloudellista haittaa. Aikuiset ovat yleisiä talvehtijoita sisätiloissa. Aikuisia kertyy ullakoille ja ikkunoiden väliin. Varhain keväällä heräävät kärpäset voivat surinallaan aiheutta haittaa sisätiloissa.

Kukkakärpäset (Syrphidae)

Narsissikärpänen (Merodon equestris)
Aikuinen: 8-9 mm, mustajalkainen, karvainen, kimalaismainen, väri vaihtelee keltaisesta mustaan.
Toukka: 6-14 mm, elää kukkasipuleissa, varastotuholainen.
Esiintyminen: Kesällä aikuinen kukkakäpänen (Syrphidae) lentelee kukissa. Talvella kärpäsiä voi ilmaantua sisätiloihin mm. toukkien vioittamista narsissin, tulppaanin tai amarylliksen sipuleista.

Ampiaisvieras (Volucella pellucens) on asumusten lähellä elävä kookas kukkakärpänen (Syrphidae), joka toukat loisivat ampiaispesissä. Syksyisin koteloitumaan siirtyvät suurikokoiset toukat saattaavat tulla sisätilohin.

Mahlakärpäset (Drosophilidae)

Banaanikärpänen ( Drosophila melanogaster), Fruit-fly, Vinegar Fly, Bananfluga, ättikfluga
Aikuinen: 2-3 mm pitkä, tummanruskea.
Toukka: Vaalea matomainen.
Esiintyminen: Yleisin mahlakärpästen suvun (Drosophila) edustaja. Toukka elää pilaantuvissa hedelmissä. Voi lennellä asunnossa, jos on tullut pilaantuneiden hedelmien mukana tai hedelmäntähteitä on unohtunut pilaantumaan.
Torjunta:Sopivat lisääntymispaikat kuten hedelmien kuoret ja muut ruuan poistettava asunnosta. Lentäviä aikuisia voi pyydystää pyydysastiaan, jossa on loraus vettä ja omenamehua, sekä liraus valkoviiniä ja tippa astianpesuainetta pintajännityksen poistajana.

Miinaajakärpäset (Agromyzidae)

Lehtimiinaajat (Phytomyza sp.)
Aikuinen: 2-3 mm, tummanharmaa
Toukka: Kasvisolukon sisässä
Miinaajakärpäset saattavat tulla sisätiloihin esim. kaupasta ostetun salaatin mukana. Toukka kaivaa miinoja lehtiin, koteloituu lehden sisään ja kotelosta kuoriutuvat pienet harmaat kärpäsaikuiset muutaman päivän kuluttua.

Chloropidae (Kahukärpäset)

Syysolkikärpänen, (Thaumatomyia notata), Höstgrässflugan, Yellow Swarming Fly,
Aikuinen: n. 3 mm pitkä keltamustajuovainen kärpänen
Toukka: Esiintyy maaperässä ja saalistaa heinäkasvien juurissa esiintyviä juurikirvoja.
Esiintyminen: Laajalti Euroopassa ja Venäjällä esiintyvä laji, joka tunnetaan joukkoesiintymisistään. Suomessa joukkoesiintymiä tavattu Varkauden ja Kuopion korkeudelle Etelä- ja Keski-Suomessa. Laji ei aiheuta vahinkoa, mutta on kiusallinen parveillessa ajoittain miljoonien yksilöiden parvessa. Parveilulento on yleensä jonkin korkealla olevan rakennuksen seinustan yläosien läheisyydessä ja osa yksilöistä voi tunkeutua sisätiloihin ikkunoiden rakosista. Yhdestä asuinhuoneesta on raportoitu jopa 18 miljoonaa kärpäsyksilöä. Esiintymät ovat runsaslukuisimpia kuivien ja lämpimien kesien jälkeen, jolloin toukille on ollut riittävästi Kirvaravintoa.Sateiden saapuessa kärpästen aikuistuminen tapahtuu yhtäaikaa. Syytä parveilun esiintymiseen vain tiettyjen rakennusten läheisyydessä ei tiedetä, mutta sen epäilty johtuvan aiempien sukupolvien sopiviin parveilupaikkoihin jättämistä feromonimerkeistä.


Harsosääsket (Sciaridae)
Harsosääski (Bradysia sp.)
Aikuinen: 2-3 mm, musta, joskus myös siivet ovat tummat. keskiruumis "kyttyräselkäinen". Harsosääskiaikuisilla verkkosilmät liittyvät toisiinsa tuntosarvien yläpuolella.
Toukka: n. 5 mm, vaalea, mustapäinen.
Esiintyminen: Suomessa yli 220 lajia. Eräät harsosääskilajit (mm. Bradysia tilicola) voivat pesiytyä asunnoissa kukkarukkuihin. Yleensä sääskistä ei ole haittaa asunnoissa. Toukat saattavat pureskella joidenkin huonekasvien juuria ja heikentää kasvien kuntoa. Kasvihuoneissa sääskiä pyydystetään keltaisilla liimalevyillä. Luonnossa kiemurrellen vaeltava harsosääskien toukaryhmä muodostaa ns. aarremadon.

Sienisääsket (Mycetophilidae), Fungus gnats
Aikuinen:Muistuttaa suuresti harsosääskiä. Verkkosilmät eivät liity toisiinsa päälaella.
Toukka: Vaalea, mustapäinen, kuten harsosääskillä.
Esiintyminen: Toukat syövät sienirihmastoa ravinnokseen. Tunnetaan yli 230 suomalaista lajia, jotka tuhoavat mm. sienten itiöemiä. Voivat kulkeutua sienisadon mukana sisätiloihin.

Surviaissääsket (Chironomidae), Non-biting Midges
Aikuinen: Pieniä kyttyräselkäisä sääskiä, joiden pää näyttää olevan piilossa etuselän alla.
Toukka: Vedessä eläviä, hyvin monimuotoisia sääskitoukkia. Hemoglobiinin vuoksi kirkaanpunaiset suursurviaissääskien toukat ovat huomiota herättäviä pohjaeläimiä. Eräät lajit voivat elää vesijohtoverkostoissa toukkina. Kuvassa Kuopion yliopiston puhdasvesiverkoston suotimista löytynyt toukka.

Perhossääsket (Psychodidae) Moth flies, Bathroom flies
Aikuinen:Pieni karvapeitteinen sääski. Perhossääskien siivet ovat myös karvoituksen peittämät.
Toukka: Vedessä eläviä. Voivat lisääntyä viemäreissä.

KOVAKUORIAISET (Coleoptera)

Varaslesiäinen(Ptinus fur), White-marked Spider Beetle, Vanlig tjuvbagge
Aikuinen: 2-4 mm, kupera, pitkäjalkainen, tumma, siivissä vaaleita täpliä. Naaras on pyöreämpi kuin koiras.
Toukka: 4-5 mm, vaalea, käyristynyt.
Esiintyminen: Luonnonvarainen, ullakoilla, lintujen pesissä. Sisätiloissa nykyisin harvinaisempi kuin kätkölesiäinen (Ptinus tectus)
Haitat : Voivat vioittaa tekstiilejä ja vanhojen kirjojen kansia ullakko- ja kellaritioissa. Myös huonostihoidetuissa viljavarasoissa. Toukka voi kaivautua koteloitumaan lahoon puuhun. Nykyisin harvoin haitallinen.
Torjunta: Lisääntymispaikkojen siivous ja puhdistus. Tarvittaessa pyretriinisumutteet.

Messinkikuoriainen (Niptus hololeucus), Golden Spider Beetle, Mässingsbagge
Aikuinen: Pituus n. 3 mm, kupera, hämähäkkimäinen, kullankeltainen, peitinsiivissä tiheä karvapeite.
Toukka: 4-5 mm, vaalea, käyristynyt, jalat ovat pienet.
Esiintyminen: Melko harvinainen. Esiintyy usein lahoavassa ja homehtuneessa kasvimateriaalissa, josta voi lisääntyä ja ilmaantua esim. kellarista asuinhuoneisiin.
Haitat : Esiintynyt joskus varastotuholaisena vioittaen villaa, pellavaa ja silkkikankaita..
Torjunta: Lisääntymispaikkojen siivous ja puhdistus. Tarvittaessa pyretriinisumutteet.

Homekuoriaisiksi kutsutaan usein heimoihiin Cryptophagidae (salasyöjät tai luihukuoriaiset) ja Latridiidae (närviäiset) kuuluvia pieniä kovakuoriaisia.
Aikuiset: 1-2 mm pitkiä, tummanruskeita. Närviäisten etuselässä ja peitin siivissä on eriasteisia kohoumia. Ruumis voi olla litteä tai hieman kupera. Luihukuoriaiset ovat aina jossainmäärin kuperia ja peitinsiivet ovat yleensä sileät.
Toukat: Pieniä, 1-2 mm, karvaisia, vaaleita kovakuoriaistoukkia.
Esiintyminen: Toukat ja aikuiset käyttävät ravintonaan homesienten rihmastoja ja itiöitä. Luonnossa tavattavia homekuoriaisia ilmaantuu paikalle, jos rakennukseen tulee kosteusvaurioita. Niiden esiintymiseen on kiinnitettävä huomiota, koska ne voivat indikoida esim. piilossa olevaa putkivuotoa, joka on johtanut homekasvustojen muodostumiseen. Homekuoriaisia voi myös ilmaantua tiloihin joissa kuivataan kasveja tai hedelmiä, jos kuivatus olosuhteet ovat niin kosteat, että hometta pääsee muodostumaan. Latridiidae-heimon Euroopassa yleisistä varastolajeista hoikka, vaaleanruskea Adistemia watsoni esiintyy nykyisin myös Suomessa.
Torjunta: Kun homeet ja niiden muodostumista aiheuttava tekijä poistetaan, häviävät kuoriaisetkin melko pian.

Kuusentähtikirjaaja (Pityogenes chalcographus), Sextandad barkborre, Six-toothed spruce bark beetle
Aikuinen: 2-2,3 mm, tummanruskea kaarnakuoriainen
Toukka:: Vaalea, elää kaarnan alla kuusen latvaosissa ja oksissa ja syö tähtimäisiä kuvioita nilaan
Esiintyminen: Parveilevia aikuisia voi löytyä sisätiloista, etenkin ikkunalaudoilta talvella ja keväällä, jos huoneessa säilytetään esim. kuorimattomia kuusenoksia takkapuina. Kaarnan alle koteloituneet kuoriaiset kuoriutuvat ja lentävät valoa kohden.
Torjunta: Ei vaadi torjuntaa eikä aiheuta tuhoja sisätiloissa. Kuolleet kuoriaiset kerätään pois ikkunalaudoilta.

Katkosiipijäärä, (Molorchus minor), Long-horned Beetle
Aikuinen: 5-9 mm pitkä, lyhytsiipinen ja pitkäsarvinen kovakuoriainen
Toukka:Toukka elää kuolevin kuusien latvaosissa tai alaoksissa syöden kuoren alla olevaa nilaa. Koteloituu puuainekseen.
Esiintyminen: Edellisen lajin tavoin elää kuusen kaarnan alla. Takkapuiden mukana voi tulla sisätiloihin oksia, joissa on talvehtivia koteloita. Kevättalvella aikuisia voi kuoriutua polttopuista sisätiloihin. Harvemmin tavattu kaarnallisissa rakennuspuussa. Useimmiten kuoriaisia havaitaan ikkunalaudoilla. Ei tarvetta torjuntaan. Kuoriaiset voi kerätä ja päästää luontoon. Aikuiset syövät kukkien siitepölyä.

PISTIÄISET (Hymenoptera)
Muurahaiset (Formicidae)

Mauriainen l. sokerimuurahainen ( Lasius niger)
Aikuinen
: Siivettömät työläiset ovat n. 4 mm pitkiä, mustia

Toukka: Läpikuultava, hieman aikuista lyhyempi, tavataan vain pesässä
Esiintyminen: Sokerimuurahaisina tunnettujen mauriaisten pesät ovat usein maassa esim. kivien alla tai seinän vieressä. Keväisin lumien sulaessa työläiset usein eksyvät sisätiloihin ravintoa hakiessaan ja mahdollisesti lämpimän sisäilman houkuttelemina. Mauriaiset tykkäävät kaikesta imelästä, koska niiden pääasiallinen toukilleen syöttämä ravinto on kirvojen sokeripitoista mesikastetta. Sopivan ravintokohteen löytyessä esim. ruokakomerosta, tieto asiasta kulkee pian pesään paikalle saattaa ilmaantua satoja muurahaisia.
Haitat: Pihamauriainen ei pure ihmistä. Runsaana esiintyessään ne voivat pilata elintarvikkeita. Muurahaiset hoitavat puutarhakasveilla esiintyviä kirvoja, jolloin välillistä haitta voi aiheutua kirvojen vioituksesta.
Torjunta: Muurahaisten sisääntuloreitit kannattaa tukkia. Sisätiloista ne voidaan torjua aerosolivalmisteilla tai syöteillä. Rakennusten läheisyydessä olevat muurahaispesät voidaan rikkoa.

PERHOSET (Lepidoptera)

Huoneyökkönen (Paradrina clavipalpis), Pale Mottled Willow, Allmänt lövfly, "Takmask"
Aikuinen: Siipiväli n. 30 mm, keltaisen harmaissa siivissä mustia kuvioita. Takasiivet vaaleat
Toukka: Täysimittaisena 25 mm, harmaanruskea.
Esiintyminen: Pohjois-Euroopassa yleinen yökkönen, jonka toukka elää heinillä ja kaisloilla ja se syö myös kuivia korsia. Aikuisia ja toukkia tavataan sisätiloista. Aikuisia tavataan luonnossa kesäaikaan mutta sisätiloissa muulloinkin. Toukkien nuoruusasteet elävät kasviravinnolla, mutta voivat isompana tunkeutua sisätiloihin ja syödä esim. leivänmuruja. Lajista tulee ilmoituksia tavallisimmin syksyllä. Yleinen ainakin Iisalmen korkeudelle. Koteloituminen ja aikuistuminen tapahtuu alkukeväästä. Lajista lienee myös täysin sisätiloihin sopeutunut kanta.
Torjunta: Lajia nimitetään kattotoukaksi Skandinavian eteläosissa, missä se vioittaa olkikattoja. Toukat saattavat elää mm. leivänmuruilla sisätiloissa, mutta mitään vakavampaa vahinkoa ne eivät Suomessa aiheuta. Sisään tulleet toukat voidaan kerätä ja viedä ulos.

Pesäkoisa (Aphomia sociella), Humlemott, Bee Moth
Aikuinen: Tummanharmaat peitinssivet, siipien kärkiväli 25-30 mm.
Toukka: Täysikasvuisena n. 18 mm, keltainen, ruskea pää.
Esiintyminen: Toukka on mehiläisten, ampiaisten ja kimalaisten pesäloinen, joka syö pesissä orgaanista jätettä, vahaa ja saattaa joskus tuhota toukkiakin. Koteloitumaan toukat tulevat pesän ulkopuolella ja usein niitä tavataan sisätiloissa. Toukat koteloituvat jopa saadan yksilön ryhmänä ja silkkiset kotelokopat voivat kiinnittyä hyvin tiiviksi ja vaikeasti alustastaan irroitettavaksi muodostelmaksi. Osittain toukat voivat kaivautua esim. seinän eristelevyyn ja siten aiheuttaa vähäistä vahinkoa. Lajia on esiintynyt syyskesällä 1999 yleisesti sisätiloissa Kuopiossa.
Torjunta: Ampiaispesien poistaminen rakennuksista estää toukkien tunkeutumisen sisätiloihin.

DERMAPTERA (Pihtihäntäiset)

Isopihtihäntä, Forficula auricularia, Earwig, Tvestjärt,
Aikuinen: N. 2 cm pitkä, tummanruska hyönteinen, joka muistuttaa lyhytsiipiskovakuoriaisia lyhyiden peitinsiipien vuoksi. Takaruumiin kärjessä on pihtilisäkkeet (koirailla käyrät, naarailla melkein suorat), joilla hyönteinen puolustautuu, mutta käyttää niitä myös kookkaiden lenninsiipien "paketointiin" petinsiipien alle. Toukka on aikuisen kaltainen, mutta pienempi.
Esiintyminen: Liikkeellä yleensä öisin ja tavataan mm. komposteissa ja lehtikarikkeen seassa. Kaikkiruokaisena laji on ihmisen kannalta hyödyllinen saalistamalla kasvituholaisia, mutta saattaa joskus nakerrella esim. koristekasvien nuppuja ja saada hieman vahinkoakin aikaan. Sisätiloihin laji yleensä eksyy syksyisin suojaa etsiessään ja se onkin parasta ohjata takaisin luontoon jatkamaan työtään.

HÄMÄHÄKIT (Aranae)

Huonehämähäkki (Kotihämähäkki) ( Tegenaria domestica), Husspindel, House Spider
Aikuinen: Naaras n. 10-11 mm, koiras 7-9 mm, tummia ja karvaisia
Toukka: Aikuisen näköisiä, pieniä.
Esiintyminen: Kotihämähäkki kuuluu mattohämähäkkien (Agelenidae) heimoon. Se tekee nurkkauksiin vaakatasoon verkkonsa, johon se pyydystää kärpäsiä ja muita hyönteisiä. Verkoissa olevat jätteet ilmaisevat, mitä tuholaisia huoneessa mahdollisesti esiintyy. Ulkomaisia hämähäkkilajeja kulkeutuu maahamme erilaisten lähetysten ja pakkausmateriaalien mukana.

Muut hämähäkkilajit ovat meillä luonnonvaraisia, mutta koska ne asustavat suojaisissa paikoissa, on luonnollista, että ne usein hakeutuvat sisätiloihin suojaan sateelta ja tuulelta. Satunnaisesti sisätiloihin voi tulla juoksuhämähäkkejä (Lycosidae), jotka eivät tee verkkoja. Hieman pienemmät, mutta isosilmäiset hyppyhämähäkit (Salticidae) hyppäävät saaliinsa kimppuun. Pienet riippuhämähäkit (Linyphiidae) ovat runsaslajisin heimo maassamme ja niitä tapaa usein kellaritiloista. Eräät Linyphiidae-lajit ovat hyvin pienikokoisia. Ne riippuvat mattomaisen verkkonsa alapinnalla. Kookkain sisätiloissakin tavattava Linyphiidae laji on isoriippuja (Nerine montana). Kasvihuoneissa kasvaneiden koristekasvien mukana asuntoon saattaa tulla Uloboridae-heimoon kuuluva ja nuijamaisesti verkossaan lepäävä Uloborus plumipes hämähäkki. Tämän Suomessa ainoastaan sisätiloissa esiintyvän lajin naaraan tunnistaa eturaajojen sulkamaisesta karvoituksesta.
Kaikilla hämähäkeillä on myrkkyleuat, kelikerit, mutta useimmat Suomessa elävät hämähäkit eivät yleensä ole myrkyllisiä, eivätkä purennalaan saa ihmisen ihoa rikki. Kookaat rantahämähäkki (Dolomedes fimbriatus), isorantahämähäkki (Dolomedes plantarius) tai vesihämähäkki (Argyroneta aquatica) voivat kuitenkin aiheuttaa ampiaisen pistoa vastaavan ärsytyksen. Helsingin Eläinmuseoon hedelmäkuormien mukana kulkeutunut ja sinne pesiytynyt ruskohämähäkki (Loxoscelis laeta) on ilmeisesti myrkyllisin Suomesta tavattu hämähäkkilaji.
Haitat: Verkoista voi olla esteettistä haittaa.

PUNKIT (Acari)

Hyrräpunkki (Anystis baccarum), Whirligig mite
Anystidae-heimoon kuuluva pienehkö, n. 1.0 mm pitkä, vilkasti hyrrämäistä reittiä juokseva petopunkki, jonka katsoja havaitsee lähinnä uskomattoman nopeasti liikkuvana pienenä punaisena pisteenä. Tärkeä kirvojen, tuhohyönteisten munien ja kasveja vioittavien punkkien saalistaja, mutta hankala käyttää biologisen torjuntaeliönä kannibalististen taipumustensa vuoksi. Kosmopoliitti laji, jota esiintyy kaikista maanosissa. Saattaa kesäaikaan kulkeutua satunnaisesti sisätiloihin, mutta ei aiheuta mitään haittaa.
Erythraeidae-heimossa on myös pitkäjalkaisia, mutta hitaammin liikkuvia petopunkkeja. Balaustium-suvun lajit muistuttavat hieman hyrräpunkkia ja saattava jopa satunnaisesti purra ihmistä.

Karviaispunkki ( Bryobia praetiosa ) Krusbärkvalster, Clover Mite
Pieni, n. 0.5 mm pitkä, etuosastaan punertava ja muuten tummanruskea tai tummanvihreä pitkäraajainen punkki. Tetranychidae-heimoon kuuluva kasvissyöjä, jonka punainen väritys voi hämätä, ja usein sitä epäillään verenimijäksi. Punkit voivat alkukesän vaelluskautena tunkeutua sisätiloihin runsasluskuisestikin esim. ikkunan raoista. Jos punkkeja tulee säännöllisesti sisätiloihin, kannattaa poistaa nurmipeite aivan seinänrajasta kuten myös seinää vasten kasvavat pensaat ja muut kasvit, joista punkit voivat siirtyä seinälle ja asuintiloihin.

VALESKORPIONIT ( Pseudoscorpionida)
Kirjaskorpioni (Chelifer cancroides), Bokskorpion
Aikuinen: Hämähäkkieläin, jolla on neljä raajaparia, ja sen alaleuat muodostavat pitkät pihdit. Pituus 3-4 mm, vaalea. Liikkuvat nopeasti sekä eteen- että taaksepäin.
Toukka: Aikuisen kaltainen, kolme nahanluontia seittipesän suojassa
Esiintyminen. Kirjaskorpioni elää sisätiloissa kosteissa paikoissa pyydystäen mm. punkkeja ja pölytäitä. Se käy myös isojen kärpästen kimppuun, tarttuu pihdeillään niihin kiinni ja matkustaa niiden kyydissä uusiin paikkoihin.
Haitat : Hyötyeläin, josta ei ole mitään haittaa ihmisen kannalta

TUHATJALKAISET (Myriapoda)

Juoksujalkaiset (Chilopoda)
Juoksujalkaiset ovat petoniveljalkaisia, jotka ajoittain eksyvät esim. kellaritilohin. Ne saalistavat mm. siiroja. Nämä tuhatjalkaiset eivät tee mitään vahinkoa ja ovat pikemminkin hyötyeläimiä. Ruumiin jokaisessa jaokkeessa on yksi raajapari. Asuntojen läheisyydessä yleisin laji on jopa 30 mm pitkä ruskojuoksiainen (Lithobius forficatus), jolla on 15 raajaparia ja lyhyistä jaokkeista muodostuneet tuntosarvet.

Juoksujalkaiset (Diplopoda)
Kaksoisjalkaisilla on kaksi raajaparia ruumiin jokaisessa jaokkeessa, joten raajojen määrä voi vaihdella muutamasta kymmenestä yli sataan. Ennätyslajeilla voi olla yli 700 jalkaa.. Kaksoisjalkaiset liikkuvat suhteellisien hitaasti ja häirittäessä menevät kerälle. Ne ovat lähinnä lahoavan kasvijätteen syöjiä. Kaksoisjalkaisia esiintyy runsaslukuisina esim. komposteissa. Asuintiloihin niitä voi tulla ruukukkukasvien mukana tai käytettäessä kompostimultaa kukkamultana. Kosteutta suosivina kaksoisjalkaiset yleensä pysyvät kukkaruukussa, mutta joskus ne saattavat tipahtaa myös lattialle. Niistä ei ole mitään haittaa ja eksyneet yksilöt voi palauttaa takaisin kukkaruukkuun tai päästää pihalle. Kukkaruukusta voi löytyä esim. pienikokoinen, 5-15 mm pitkä Nemasoma varicorne.

SIIRAT (Isopoda)

Tarhasiira (Oniscus asellus), Murgråsugga, Common Woodlouse
Aikuinen: Litteä, tummanruskea, 2-3 cm pitkä, nivelikäs äyriäinen.
Toukat: Aikuisten kaltaisia, pienempiä.
Esiintyminen: Maasiirat ovat ainoat äyräiset, jotka ovat sopeutuneet elämään maan kamaralla. Ne elävät kosteissa paikoissa kivien, laudanpätkien ja irronneen kaarnan alla, usein kaivojen läheisyydessä, jolloin joutuvat usein veteen. Maasiirat syövät mätäneviä kasveja ja eläinten jätteitä. Ne saattavat joutua sisätiloihin, etenkin kellareihin, kosteiden heinien, juurikkaiden ym. mukana. Toinen yleinen siiralaji, joka voi eksyä kellaritiloihin on kyhmysiira (Porcellio scaber). Sen erottaa edellisestä lajista selkäkilpien nystyjen ja kaksijaokkeisen tuntosarven kärjen perusteella.
Haitat : Juurikkaita nakertamalla siirat saattavat joskus aiheuttaa haittaa. Ne kerääntyvät mielellään esim. kosteiden säkkien alle, mistä ne on helppo siivota pois.

Muita sisätiloihin silloin tällöin eksyviä selkärangattomiin kuuluvia vierailijoita ovat mm. lukit (Opiliones) esim. Leiobunum tisciae, riippuhämähäkit (Linyphiidae) sekä lyhytsiipiskovakuoriaiset (Staphylinidae). Joskus hämmästystä saattaa herättää sisätiloihin kulkeutunut "kävelevä roska", joka on saaliseläintensä tyhjät nahat selkäänsä kasannut harsokorennon (Chrysopidae) toukka. Marjapensaista tai puutarhan koristekasveista sisätiloihin saattaa kulkeutua marjalude (Dolycoris baccarum) tai lehvälude (Elasmostethus interstinctus). Maaperässä ja kasvillisuuden seassa esiintyvistä Lygaeidae-heimon luteista mm. nokkoskirjolude (Scolopostethus thomsoni) on tavattu talviaikaankin sisätiloista.

LEMMIKKIELÄINTEN SISÄLOISET

Kissan heisimato (Taenia taeniaeformis), Feline Tape Worm
Kissan heisimadon pääisäntä on kissa. Väli-isäntinä toimivat rotat, hiiret ja myyrät. Pikkunisäkkäitä metsästävät kissat saavat heisimadon madon heikentämästä saalieläimestä. Kissan suolistossa mato voi kasvaa 60 cm pitkäksi ja heikentää kissan yleiskuntoa. Madosta irtoaa sukukypsiä, itsenäisesti liikkuvia ja munia tuottavia jaokkeita (proglottid). Niitä voi tulla ulos jopa kissan peräaukosta, mutta parhaiten ne on havaittavissa kissan ulosteissa. Heisimato jatkaa elinkiertoaan, jos munat päätyvät hiiren, rotan tai myyrän ravintoon. Kissasta mato ei tartu toiseen kissaan tai ihmiseen. Väli-isäntänä toimivan jyrsijän ruuansulatukanavassa munat kuoriutuvat ja toukat kulkeutuvat maksaan muodostaen kystia.

SISÄTILOISSA TAVATTAVIA SELKÄRANKAISIA
[ALKUUN]

Rotta isorotta (Rattus norvegicus), Brown Rat, Common Rat, Norway rat, Brunråtta, vandrarråtta, storråtta
Ruumis 110-290 mm, häntä 85-230 mm, paino korkeintaan 600 g. Häntä ruumista lyhyempi, alta vaalea. Poikaset selvästi rotevampi kuin hiiret..
Esiintyminen: Rotta tuli Eurooppaan Aasiasta 1500-luvulla ja syrjäytti Vähitellen täällä jo silloin esiintyneen mustarotan. Pohjois-Ameriikasta ensimmäiset havainnot ovat vuodelta 1775. Kosmopoliitti, mutta laji on yleisin Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Suomeen rotta lienee saapunut 1700- luvun lopulla. Yleinen kaatopaikoilla, asutuskeskuksissa; Pohjois-Suomen syrjäseuduilla ja saaristossa rotta voi vieläkin olla harvinainen. Suosii suhteellisen kosteita olinpaikkoja, ja se pyrkii kaivautumaan maahan aina kun se suinkin on mahdollista. Ainakin talvella rotta on täysin riippuvainen ihmisen tarjoamasta ravinnosta. Asutuskeskuksissa tärkein ravinnonlähde on talousjäte, maaseudulla varastoitu vilja, väkirehut, juurekset ja muut maataloustuoteet. Rotta on tehokas lisääntyjä, joka synnyttää poikueen kerran kuussa. Vuodessa naaras voi tuottaa 30-40 poikasta. Jalostettuja isorottakantoja pidetään nykyisin lemmikkieläiminä.
Haitat : Syö ja saastuttaa elintarvikkeita ja rehuja, turmelee pakkauksia ja rakenteita, aiheuttaa yleistä epäsiisteyttä ja levittää tauteja ja loiseläimiä, esim. trikiinejä. Haittojen vähentämiseksi olisi ensisijaisesti kiinnitettävä huomiota kunnolliseen jätehuoltoon sekä elintarvikkeiden ja rehujen käsittely- ja säilytystilojen rakennusteknilliseen rottavarmistukseen.
Torjunta: Neofobian takia rotta vain hieman maistelee uutta ravintoa, joten nopeasti vaikuttavia myrkkyjä ei voida käyttää. Antikoagulantteja sisältävät rotanmyrkyt vaikuttavat vähitellen eikä rotta osaa yhdistää oireita myrkkysyötteihin.


Mustarotta (Rattus rattus), Black rat, Svartråtta
Ruumis 95-240 mm, häntä 115-260. Häntä yksivärinen ja ruumista pidempi. Kokonaisväritys voi olla harmaa. Sirorakenteinen ja suurikorvainen
Esiintyminen: Levisi Eurooppaan 1200-luvulla Intiasta ja ehti jo 1500 Pohjois-Amerikkaan. satunnaisvieras. Troppisella alueella isorottaa yleisempi. Lajit eivät risteydy keskenään. Suomessa mustarotta katosi luonnosta 1920-luvulla. Sen jälkeen lajia on ajoittain tullut laivojen mukana satamakaupunkeihin. Elintavoiltaan mustarotta muistuttaa enemmän kotihiirtä kuin rottaa. Se pitää enemmän kasviperäisestä ravinnosta kuin isorotta, joka voi joissain olosuhteissa käyttäytyä petomaisesti. Mustarotta on taitava kiipeilijä ja hakeutuu rakennusten ylimpiin osiin. Mustarotan aiheuttamat haitat ovat samankaltaisia kuin kotihiiren ja rotan tekemät vahingot. Ruton, "mustan surman", pääasiallinen levittäjä kirppujensa välityksellä.


Kotihiiri (Mus musculus), House mouse, Husmus
Ruumis 70-100 mm, häntä 55-95 mm, paino korkeintaan 30 g. Euroopassa erotetaan ainakin 4 eri alajia. Lajilla on ominaishaju, joka johtuu virtsan asetylamidista.
Esiintyminen: Etenkin Pohjois- ja Keski-Euroopassa sen voidaan sanoa esiintyvän kaikkialla, missä ihminenkin, mutta lisäksi monet sen alalajeista elävät myös täysin luonnonvaraisesti. Suomessa kotihiiri on rotan tavoin selvästi ihmisen seuralaislaji. Kotihiiri viihtyy parhaiten kuivissa tiloissa. Se on taitava kiipeilijä, jonka pääsyä rakennuksiin on miltei mahdotonta mekaanisesti estää. Kotihiiri on pääsääntöisesti siemensyöjä, mutta se voi sopeutua elämään myös muilla ihmisen tarjoamilla ravintoaineilla. Kotihiiren vedentarve on erittäin pieni. Hätätilassa se voi elää viikkokausia pelkästään siementen sisältämästä rasvasta aineenvaihdunnan tietä muodostuvalla vedellä. Naaras voi vuodenaikana synnyttää jopa 40 poikasta.
Haitat : Samantyyppisiä kuin rotan tekemät vahingot.
Torjunta: Joko loukkuja tai rotanmyrkkyä.

Metsähiiri ( Apodemus flavicollis), Field mouse, Större skogmus
Ruumis 90-120 mm, häntä 90-135 mm, paino 10-45 g. Sirorakenteinen, suuret korvat. Selkä kellanruskea, vatsapuoli valkea. Pitkässä hännässä 165-235 suomurengasta. Kotihiirestä poikkeava ominaishaju.
Esiintyminen: Etelä- ja Keski-Suomessa luonnonvaraisena esiintyvä jyrsijälaji, joka harvoin asettuu asumaan rakennuksiin, mutta pistäytyy yöllisillä retkillään sisätiloihin ravinnon etsintään. Etenkin syksyllä ne hakeutuvat asuin- ja ulkorakennusten tuntumaan. Metsähiiri on kotihiirtäkin taitavampi kiipeilijä, joka yleensä aina löytää tien rakennuksiin, jos sen tarkka vainu vain paljastaa jotakin syötäväksi kelpaavaa. Luonnossa sen usein tapaa linnunpöntöistä. Ravintona on siemeniä, silmuja, toukkia ym.

Metsämyyrä (Clethrionomys glareolus), Bank vole , Ängsork
Ruumis 80-130 mm, häntä 35-72 mm, paino, 14-40 g. Selkä punaruskea, kyljet harmaat, vatsa vaalea. Selvästi ketterämpi, kuin samaan sukuun kuuluvat puna- ja harmaakuvemyyrä.
Esiintyminen: Levinnyt kuusirajalle Pohjois-Lappiin saakka. Elelee myös hakkuuaukeilla, pensaikoissa ja pakettipelloillakin. Yleisin myyrälaji sisätiloissa, sekin on rakennusten sisäpuolella vain satunnaisesti, ravinnon etsinnässä. Maatilojen viljavarastoissa tai talleissa se on varsin tavallinen vieras. Eroaa hiiristä ennen muuta lyhyemmän häntänsä puolesta. Metsämyyrän häntä on vain runsaat puolet ruumiin pituudesta, kun se hiirillä on lähimain ruumiin mittainen tai sitä pitempikin. Metsässä syö monipuolisesti, silmuja, lehtiä, puiden kuorta, sieniä, hyönteisiä.
Haitat : Aiheuttaa samankaltaista vahinkoa kuin hiiretkin. Tämän lajin tärkein haitta ihmisen kannalta on sen kyky levittää myyräkuumetta. Hantaviruksiin luettava Puumala-virus voi levitä ihmisen hengitysteihin metsämyyrän kuivuneesta virtsasta pölynä. Vain n. 20-25% tartunnan saaneista sairastuu myyräkuumeeseen. Tartunta antaa elinikäisen suojan. Tauti ei leviä ihmisestä toiseen.

Varpunen (Passer domesticus), House Sparrow, Gråsparv
Elintarvikketeollisuuden laitoksissa ja viljavarastoissa varpunen tekee enemmän vahinkoa pakkausmateriaaleja repimällä ja likaamalla kuin elintarvikkeita syömällä. Erityisen ongelman muodostavat broilerikanaloiden ympärillä elävät varpusparvet, jotka jo mainittujen haittojen lisäksi voivat toimia Salmonella-bakteerien kantajina. Salmonellaa on todettu varsin yleisesti myös eräissä muissa lintulaudoilla vierailevissa varpuslinnuissa, esim. punatulkuissa).

Kesykyyhky eli Pulu ( Columba livia domestica), Stadsduva
Kaupungeissa esiintyvä parvilintu, josta ei juuri ole haittaa varsinaisella maaseudulla. Kaupunkiympäristössä pulut likaavat ulostuksillaan rakennuksia ja kauppapakkauksia. Helsingin seudun kyyhkysissä on esiintynyt paramykso-1-virusta, joka siipikarjaan levitessään voi aiheuttaa Newcastlen tautia. Tutkimusten perusteella näyttää, että virustartunta esiintyy kyyhkysissä piilevänä. Helsingissä ei ole raportoitu lisääntyneestä kyyhkyskuolleisuudesta ja myös kaikki kartoitusta varten vuonna 1996 tutkitut kyyhkyset ovat olleet terveitä ja hyväkuntoisia.
Torjunta: Tehokkain pulujen lisääntymistä rajoittava keino on lintujen pääsyn estäminen ullakoille ja muihin pesäpaikkoihin tukkimalla kaikki mahdolliset sisäänmenoaukot esim. metalliverkoilla. Toimenpiteet pitäisi toteuttaa valvotusti yhdyskunnan koko alueella. Pulujen syötön vähentäminen on hitaasti vaikuttava kannan rajoituskeino. Myös alfaklorakloosi-nukutusainetta ja erilaisia ansoja on käytetty pyydystykseen.

Käpytikka ( Dendrocopos major), Great Spotted Woodpecker,
Tikat voivat jossin määrin aiheutta vahinkoa rakennusten puurakenteisiin takomalla niihin reikiä. Soidinaikaan rummutus voi aiheuttaa häiritsevää melua. Antenneita ja muita sähkölaitteita takovat yksilöt voivat aiheutta satunnaista taloudelista vahinkoa.

4.1 HUONEKASVIEN TUHOLAISET
Pest of House Plants

Sisätiloihin eksyy kesäaikaan erilaisia kasvissyöjähyönteisiä ja punkkeja, jotka voivat käyttää ravintonaan huonekasveja. Osa tuholaisista kulkeutuu ostomullan tai kukkien mukana. Koriskasveilta on Kuopiossa löytynyt esim. puuvillayökkösen (Helicoverpa armigera) toukkia. Mullasta saattaa aikuistua koteloina sisätiloihin tulleina mm. kultakuoriaisia (Cetoniinae).

Vihannespunkki (Tetranychus urticae) on pieni n. 0.5 mm mittainen punkki, joka imee kasvin lehtiä pääosin alapinnalla aiheuttaen lehtien ruskettumista. Punkit kehräävät verkkoa muniensa suojaksi. Ansaripetopunkki (Phytoseiulus persimilis), saalistaa vihannepunkkeja.

Kirvat esim. persikkakirva (Myzus persicae) vaivavat etenkin ruusuja sekä paprikaa ja sen sukulaisia. Krysanteemista ja kaupasta ostetusta salaatinkerästä voi löytyä koisokirva (Aulacorthum solani. Kirvat imevät kasvavaa versoa ja niiden mesikaste tahraa kasvin lehtiä.

Ansarijauhiainen on pieni (1-1.5mm) valkeasiipinen ja perhosmainen hyönteinen, joka tulee useimmiten koristekasvien mukana asuntoon. Luonnonvaraiset jauhiaiset, kuten mansikkajauhiainen (Aleyrodes lonicera) voivat kulkeutu asuntoon syksyllä ilmojen kylmetessä. Vioitus muistuttaa kirvojen vioitusta.

Ripsiäiset (Thysanoptera) ovat yleisiä kukissa, jossa nämä hyvin kapet ja n. 2 mm pitkät hyönteiset syövät siitepölyä. Eräät lajit imevät kasvin lehtien alapintaa aiheuttaen samantyyppistä vioitusta kuin vihannespunkki. Tavallisimpia lajeja huonekasville ovat mm. mustareisiripsiäinen (Hercinothrips femoralis) ja ansariripsiäinen (Heliothrips hemorrhoidalis).

5. PUUAINESTUHOLAISET
Pest of wood
Träskadedjur
[ALKUUN]

PISTIÄISET (Hymenoptera)

Hevosmuurahainen ( Camponotus herculeanus), Black Carpenter Ant, Hästmyra, Stockmyra
Aikuinen: 6-18 mm pitkä, mustanruskea, kiiltävä. Suurin suomalainen muurahainen. Muistuttaa kekomuurahaista. Koiraat ja naaraat ovat siivellisiä, työläiset siivettömiä ja hieman pienempiä. Hedelmöittynyt naaras, kuningatar, pudottaa siipensä ja munii pesään ensimmäiset munansa, joista kehittyviä työläistoukkia se hoitaa ja ruokkii lentolihaksiin ja ruumiin rasvakerrokseen varstoituneella ravinnolla kunnes nämä aikuistuvat.
Toukka: Matomainen, esiintyy vain pesässä.
Esiintyminen: Elää havupuuvaltaisissa metsissä tehden pesänsä sekä kuolleisiin että eläviin puihin alaosiin. Kaivavat käytäviä pehmeämpään kevätpuuhun. Sieltä pesä voi levitä jopa 10 m:n korkeuteen. Pesä on yleensä sydänpuussa, joten se ei näy ulospäin. Joskus muurahaiset voivat tehdä pesänsä puurakennuksiin. Esiintyy koko maassa, mutta vioitusta tavattu yleisimmin Etelä-Suomessa. Muurahaiset parveilevat alkukesästä rakennuksissa, joihin ne ovat tehneet pesänsä. Pesä on ontoksi nakerretussa puussa ja sen koko rajoittuu yleensä muutamaan hirsimetriin. Muurahainen ei syö puuta, vaan muita hyönteisiä, mesikastetta tai silmuja. Metsässä usein tärkeä pistiäis- ja perhostoukkien hävittäjä.
Haitat : Aiheuttanut usein vahinkoa mm. siirtymällä puurakennusten rakenteisiin lähistöllä olevista puunkannoista. Jos rakenteissa on useita pesiä, voi niiden tekninen laatu oleellisesti heikentyä. Joskus pesä saattaa olla polystyreenimuovisissa (styrox) eristelevyissä.

Jättipuupistiäinen (Urocerus gigas), Stor vedstekel
Aikuinen: Puupistiäisiä on Suomessa useita lajeja. Suurin niistä on jättiläispuupistiäinen, jonka siipiväli on noin 6 cm, siivet läpikuultavat, ruumiissa punaista ja tummansinistä.
Toukka: jopa 40 mm pitkä, suora ja matomainen. Elää pyöreässä käytävässä puun sisällä, jonne myös koteloituu.
Esiintyminen: Toukat elävät yleensä heikentyneissä puissa. Kuorellinen puutavara saastuu metsässä tai varastopaikalla, ja toukat saattavat puutavaran mukana kulkeutua rakennuksiin, joissa ne kehittyvät aikuisiksi poistuen puusta pyöreän, noin 1 cm: n läpimittaisen reiän kautta. Toukka-aika rakennuspuussa on usein pitkä, jopa 10 vuotta; metsässä se kestää 2-3 vuotta. Pistiäiset eivät pysty uudestaan saastuttamaan rakennuspuuta.
Haitat : Taloihin joutuneiden puupistiäisten aiheuttama vahinko on yleensä niin vähäistä, että sillä ei ole merkitystä. Puupistiäiset ovat monessa maassa tärkeitä ns. karanteenituholaisia. Niiden tekemät vauriot vaikuttavat puutavaran laatuun, eikä niiden toivota leviävän maihin, joissa niitä ei ennestään esiinny.

KOVAKUORIAISET (Coleoptera)

Havupuuntikaskuoriainen (Trypodendron lineatum), Ambrosia Beetle, Randig lineatus
Aikuinen: 3 mm, ruskea, selässä mustat pitkittäisviirut.
Toukka: Vaalea, käyränmuotoinen. Elää puussa olevissa käytävissä.
Esiintyminen: Elää metsässä, joissa iskeytyy useimmiten sairaisiin puihin tai keväällä ja kesällä kaadettuihin runkoihin. Vioitus näkyy syvälle puuhun ulottuvina tikkaan muotoisina käytävinä. Toukan ravintonaan käyttämä Ambrosia-sieni sinistää puuta käytävien seinissä.
Haitat : Vauriot näkyvät puutavarassa tupajumin tekemien vaurioiden tapaisina, mutta sen tekemät käytävät ovat aina tyhjät ja niiden seinämät tummat.

Lehtitikaskuoriainen (Trypodendron signatum, Xyloterus signatum), Amrosia beetle, Randig lövvedborre
Aikuinen: 3.2-3.8 mm, keltainen, selässä mustat pitkittäisviirut. Aiheuttaa lehtipuissa samankaltaista vahinkoa kuin edellinen laji.

Hirsikytry ( Ernobius mollis), Mjuk tränagare
Aikuinen: 4 mm pitkä, kellertävä; peitinsiivissä tiheä karvapeite
Toukka: Valkea, käyrä, elää havupuun kaarnan alla puun nilaosassa.
Esiintyminen: Hirsikytry on elintavoiltaan papintappajan kaltainen. Molempia lajeja esiintyy usein rinnan rakenteiden kaarnasuikaleissa. Hirsikytry näyttää suosivan kapeita kaarnansuikaleita. Kuoriaisen ulostuloreikä on pyöreä, nuppineulanpään kokoinen. Reikiä ilmestyy usein uusiin rakenteisiin tai korjausten jälkeen, parin vuoden kuluttua, seinäpintoihin, oviin ym. Tämä osoittaa, että alla olevan puun kaarna on saastunut. Ravinnon loputtua hirsikytry häviää talosta.
Haitat : Rajoittuu kuoriaisten tekemiin reikiin rakenteissa.

Tupajäärä ( Hylotrupes bajulus), Old House Borer, Husbock

H. bajulus -toukkia avi-videolla

Aikuinen: 7-22 mm:n pituinen kuoriainen, koiras on naarasta huomattavasti pienempi. Tuntosarvet pitkät, peitinsiivissä on kaksi tummasta perusväristä erottuvaa valkoista poikkijuovaa.
Toukka: 20-25 mm pitkä, vaalea. Elää puun sisällä. Toukan erottaa papintappajan toukasta tuntosarvien viereen järjestyneestä kolmesta sarveistäplästä.
Esiintyminen: Ainoa lauhkeiden alueiden hyönteinen, joka on mukautunut elämään ilmakuivassa puussa. Se on yleinen puurakenteissa Itämeren rannikkoalueilla. Suomesta sitä on tavattu paikoin Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen alueelta. Ilmastollisista syistä tuskin leviää muualle Suomeen. Toukka syö havupuita. Puun pinnassa jää koskematta ohut kalvo. Ennen koteloitumista toukka syö puun pintaa soikean, 1 cm:n pituisen ulostuloreiän, jonka läpi aikuinen kovakuoriainen tunkeutuu. Aikuinen vaatii aktivoituakseen vähintään 25oC. Laji parveilee ainoastaan helteisinä kesinä. Aikuinen elää vain pari viikkoa. Se ei nauti mitään ravintoa. Toukka viettää puussa 6-12 vuotta, jopa enemmänkin, ennen koteloitumistaan. Se vahingoittaa kaikkia rakennuksen puuosia, huonekaluja, puhelinpylväitä ym.
Haitat : Paha puurakenteiden tuholainen. Suomesta se on hävitetty melkein sukupuuttoon kaasutusten avulla 1960-luvulla. Esiintyy Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta on karanteenihyönteinen Australiassa.

Tumma jalokuoriainen (Buprestis haemorrhoidalis),
Aikuinen: 15 mm pitkä, metallinkiiltoinen. Takaruumiin kärjessä alapuolella vaalea kirjailu; tämä puuttuu viherjalokuoriaiselta (Buprestis rustica), joka sekä ulkonäöltään että elintavoiltaan muistuttaa tummaa jalokuoriaista.
Toukka: 30-40 mm:n pituinen, valkoinen, etuosastaan nuijamainen, taaksepäin suippeneva. Syö käytäviä puun sisään.
Esiintyminen: Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy luonnossa pystyyn kuivuneissa havupuissa ja tuulenkaatoalueilla. Rakennuksiin se tulee toukkana ylivuotisen puutavaran mukana Aiheuttaa tupajäärän vioitusta muistuttavaa vahinkoa, mutta käytävät ovat litteämmät ja rakeisia hiukkasia sisältävän ulostejauheen täyttämät. Se ei näytä lisääntyvän rakennuspuussa, ja vauriot rajoittuvat muutamiin seinähirsiin tai ikkunalautoihin. Luonnossa kehittyy yleensä yksi sukupolvi muutamassa vuodessa, mutta rakennuksissa toukat koteloituvat vasta 15-20 vuoden kuluttua, jopa vielä 40 vuoden kuluttua saattaa rakenteisiin ilmaantua uusia soikeita aikuisen lentoreikiä. Rakennuksissa esiintyy usein tuoreita vaurioita hyvinkin vanhassa puussa, koska toukat ovat korjauspuusta käsin saattaneet kaivautua siihen.
Haitat : Jalokuoriaisten tekemät vahingot ovat yleensä niin paikallisia, että haitta muodostuu pieneksi.

Papintappaja (Callidium violaceum), Blåhjon
Aikuinen: 15 mm pitkä, tummansininen. litteä sarvijäärä.
Toukka: 15 mm, vaalea, suora. Elää havupuun kaarnan alla puun nilaosassa. Toukan tuntosaarvien tyven vierellä ei tummia sarveistäpliä.
Esiintyminen: Elää luonnossa kuivissa puissa kaarnan alaa. Joutuu kaarnaa sisältävän puutavaran mukana rakennukseen. Rakennuksissa se saattaa lisääntyä niin kauan kuin sopivaa kaarnaa riittää. Kehitys kestää muutaman vuoden ja toukkien aiheuttamaa rapinaa saattaa kuulua rakenteista 10-15 vuoden ajan. Toukka syö mantoon painuneita käytäviä. Ennen koteloitumistaan se kaivautuu puun sisään 3-5 cm pitkän käytävän pohjaan koteloitumaan. Parin viikon kuluttua, yleensä keväällä, aikuinen kuoriainen tulee ulos soikeasta, noin 1 cm:n läpimittaisesta reiästä, jolloin se myös voi puhkaista puuta peittävän vanerin tai jopa lyijykaapelin. Kuoriainen ei nauti mitään ravintoa. Lajin kirjailemaa puuta on käytetty koriste-esineiden valmistukseen.
Haitat : Rajoittuu ulostuloreikiin, jotka rumentavat puun pintaa sekä toukan nakerteluun, joka voi olla häiritsevää. Haitoista pääsee eroon poistamalla kaarna-suikaleet (mikä tosin ei aina ole mahdollista) sekä käyttämällä kuorittua puutavaraa.

Suutari ( Monochamus sutor), Long-horned Beetle, Tallbock
Aikuinen: 18-24 mm pitkä, musta kovakuoriainen, jolla on pitkät tuntosarvet. Etuselän sivuilla terävät ulokkeet.
Toukka: 25-30 mm, jalaton, vaalea, jaokkeissa nystyjä ja suuret hengitysaukot.
Esiintyminen: Yleinen kaikissa Pohjoismaissa. Kehitys yksivuotinen. Toukka kaivautuu kuusen tai männyn puuosaan ja 7-8 cm ja palaakoteloitumaan lähelle puun pintakerrosta. Aikuisen lentoaukot ovat n. 6-8 mm. Voi lisään tyä sekä pystyissä että kaadetuissa rungoissa.
Haitat : Sahatavaran laadun pahimpia heikentäjiä. Voi joskus kuoriutua aivan tuoreesta sahatavarasta. Lyhyen sukupolviajan vuoksi kuoriaisista ei ole myöhemmin haitta, eikä ne lisäänny rakennuksissa.

Tupajumi (Anobium punctatum), Strimmig trägnagare
Aikuinen: 3-4 mm pitkä, tummanruskea, etuselässä kyhmy (näkyy sivulta suurennuksella).
Toukka: 4-5 mm pitkä, vaalea, muodoltaan käyrä, elää puun sisässä.
Esiintyminen: Tupajumi vioittaa sekä havu- että lehtipuuainesta. Etelä- ja Keski-Suomessa sitä esiintyy puulämmitteisissä asuintaloissa sekä karjasuojissa. Toukka vaatii melko suuren kosteuden (n. 60-70 %), joten keskulämmitystaloissa lajia ei esiinny. Parveilu touko-kesäkuussa, ja tähän aikaan ilmestyy puun pintaan reikiä. Suomessa lajia ei ole tavattu ulkona olevassa puutavarassa eikä lämmittämättömissä rakenteissa. Toukka kuolee, jos lämpötila laskee alle -25 oC. Tupajuminaaras laskee munansa puun rakoihin ja vanhoihin lentoreikiin. Toukka-aste kestää 2-3 vuotta. Tupajumin tuho kehittyy hitaasti, ja tulee selvästi näkyviin vasta parinkymmenen vuoden kuluttua. Kuoriainen kuoriutuu lyhyen kotelovaiheen jälkeen. Se elää pari viikkoa, lisääntyy ja kuolee. Nuppineulanpään kokoisten reikien ohella on puun pinnassa usein myös aivan pieniä, nuppineulan kärjen kokoisia reikiä. Nämä ovat tupajumin loisen, Sparthius exarator -vainokaisen, ulostuloreikiä. Se munii pistimellään tupajumin toukkiin, noin 1 cm:n syvyyteen.
Haitat : Jos huoneiden kosteus pystytään pitämään keskimäärin 60 %:n alapuolella, ei tupajumista ole haittaa.

Tuomaanjumi (Anobium thomsoni) ja Ruskojumi (Anobium rufipes)
Aikuiset: Kaksi hyvin läheistä lajia. 4-6 mm:n mittaisia kuoriaisia, molemmat tummanruskeita. Etuselän kyhmy ja keltaiset krvatupsut puuttuvat.
Toukat: 5-6 mm pitkiä, vaaleita, käyränmuotoisia. Tuomaanjumin toukka elää havupuussa, ruskojumin toukka lehtipuussa, yleensä terveessä puussa.
Esiintyminen: Elävät metsässä kuolleissa puissa ja kannoissa, mutta myös kylmillään olevien rakennusten puuosissa ja puuesineissä. Vauriot ovat tupajumin aikaansaamien vaurioiden kaltaisia, mutta lentoreiät ovat isommat. Kuoriutuessaan puusta kuoriainen työntää edessään ulostejauhetta vaaleaksi kasaksi, joka selvästi erottuu tumman puun pinnassa. Jos ulostuloreikä sattuu pystysuoraan pintaan, jauhe valuu ohuena viiruna pitkin pintaa, mistä voidaan helposti todeta käynnissä oleva tuho. Kuoriaiset parveilevat huhti-heinäkuussa. Eräissä tapauksissa toukat ovat pahasti pilanneet puurakenteita ja maatalouteen liittyviä puuesineitä.
Haitat : Ulkomuseoitten pahimpia tuholaisia Lounais- ja Etelä-Suomessa.

Hirsijumi (Hadrobregmus confusus)
Aikuinen:Edellisiä lajeja pienempi, 3-4 mm, tummaruskea tai punertava
Toukka:5-6 mm, vaalea. Elää pääasiassa havupuussa.
Esiintyminen: Elintavat kuten edellisillä lajeilla, mutta laji on yleisempi. Itäinen laji, joka esiintyy Etelä- ja Keski-Suomessa. Yleisin laji Seurasaaren ulkomuseossa, mutta vioitusta myös Riuttalan talonpoikaismuseossa. Esiintyy myös lahovaurioisissa lämmitetyissä rakennuksissa.

Kuolemankello ( Hadrobregmus pertinax) ( Anobium pertinax), Envis trägnagare
Aikuinen: 4-5 mm pitkä, musta; etuselän takanurkissa keltainen karvatupsu.
Toukka: Noin 5 mm:n mittainen vaalea, käyrä. Elää lahoavassa puussa.
Esiintyminen: Saanut nimensä seinäkellon tikitystä muistuttavasta äänestä, jonka se saa aikaan iskemällä päätään syömäkäytävän seinää vastaan. Tällä tavalla eri sukupuolet löytävät toisensa. Elintavoiltaan laji on tupajumin kaltainen, mutta elää ainoastaan lahoavassa puussa. Aikuinen kovakuoriainen parveilee keväällä huoneissa, joissa se hakeutuu ikkunoille. Sen runsas ja säännöllinen esiintyminen indikoi lahon esiintymistä rakenteissa. Pitkälle lahonneesta puusta voi löytyä myös lieriökärsäkkäitä (Rhyncholus ater).
Haitat : Kuolemankellosta ei ole haittaa, jos rakenteet pidetään hyvin eristettyinä maan kosteudesta.

Haapajumi (Ptilinus fuscus)
Aikuinen: 3-4 mm, musta tai tummanruskea. Kampamaiset tuntosarvet
Toukka:5-6 mm, vaalea. Elää haavassa
Esiintyminen:Luonnonvaraisena harvinainen Etelä- ja Keski-Suomessa. Jos rakennuksessa käytetty haapaa rakenteissa tai esineissä, voi tämä laji vioittaa tupajumin tavoin.

Voimakkasti lahonneissa ja etenkin maahankosketuksissa olevissa puurakenteissa esiintyy mm. lieriökärsäkäs ja satunnaisesti rakenteista voi löytyä myös kookas sarvikuonokas Oryctes nasicornis. Suurikokoisia sarvikuonokkaan toukkia tavataan yleensä puru- ja hakekasoista tai lehtikomposteista vaikka lahopuu on lajin luontainen lisääntymispaikka.

RAKENNUSPUUN TUHOLAISTEN MÄÄRITYS JA TORJUNTA
(Mukailtu Ekbom ym. (1993) määrityskaavasta.)

1. Saastunta metsässä, vioitusta puuosassa

  • Tikaskuoriainen, tummat käytävät, halkaisija n. 2 mm
  • Puupistiäiset, jauhoiset, halkaisijaltaan n. 10 mm:n käytävät

- Ei torjuntaa, tarkastus ennen käyttöä

2. Saastunta metsässä, vioitusta kaarnan alla

  • Kaarnakuoriaiset, selvät kuviot puuosan pinnassa
  • Papintappaja, leveät käytävät, ulostuloreikä n. 10 mm
  • Hirsikytry, kapeat käytävät, n. 2 mm:n ulostuloreiät
- Puuaineen tarkastus, kaarnan poisto

3. Vioitusta lahoavassa puussa

- Painekyllästetty puu korjauksiin

4. Vioitusta terveessä puussa

- alle -25 oC:n lämpötila tappaa tupajumin
  • Tuomaanjumi 2-3 mm ja Hirsijumi 2 mm aukot, havupuussa, viileässä
  • Ruskojumi, viileässä, 2-3 mm:n ulostuloaukot, lehtipuussa
Saastuntalähteiden poisto läheisyydestä, painekyllästetty puu korjauksiin


- Yleensä ei kaipaa torjuntaa


- torjutaan kohderuiskutuksella (esim. malationi),
- korjauksiin, puun pinta- ja upotuskäsittelyt eivät suojaa


RAKENTEITA LAHOTTAVAT SIENET

Lattiasieni (Serpula lacrymans)

Esiintyminen: Vaarallisin useista lahottajasienilajeista on lattiasieni, Sen tuntee ruosteenruskeasta itiöemästä, joka ilmestyy lahoavan puun pintaan. Lattiasieni kehittyy ja kasvaa paikoissa, missä puun kosteus on yli 20 %, tuuletus on huono ja lämpötilan vaihtelut pientä. Päästyään kasvussa hyvään alkuun se saattaa turmella myös sellaisia rakenteita, jotka eivät muuten ole laholle alttiit. Se voi levitä rihmastojänteiden (ritsomorfit) avulla jopa huonekaluihin.
Haitat : Lahosienten haitta on suuri huonosti ilmastoiduissa rakenteissa. Ohjeiden mukaan rakennetussa talossa ei lahosta pitäisi olla mitään haittaa, paitsi maan kosteuden kanssa suorassa yhteydessä olevissa rakenteissa, jotka voidaan kuitenkin tehdä ns. kestopuusta lahoamisen estämiseksi. Rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä on huolehdittava rakenteiden riittävän ilmanvaihdon säilymisestä.

Saunasieni (Gloeophyllum trabeum)
Saunasieni sietää enemmän kuumuutta kuin muut sienet ja sen vaaleita rihmastoja näkee jatkuvasti käytettyjen kosteiden saunojen rakenteissa. Saunasieni turmelee saunaa, mikäli tuuletus on huono.

Kellarisieni (Coniophora puteana)
Lahottajan usein kellareissa ja muissa kosteissa olosuhteissa. Muodostaa rihmastojänteitä, jotka ovat kuivinakin sitkeitä.

Laakakääpä (Antrodia sinuosa)
Toimi lahottajan ulkona ja rakennuksissa..


TÄRKEIMMÄT METSÄTUHOLAISET

Tärkeimmät metsäpuita vaivaavat tuholaiset on esitelty Metsäntutkimuslaitoksen metsätuho-oppaassa. Metsätuholaisten lisäksi siellä on kuvattu mm. Ruskotäpläkärpänen (Phytobia betulae), jonka toukka elää koivun rungossa metsässä aiheuttaen laatuvikoja puainekseen.

METSÄTUHOJA AIHEUTTAVAT NISÄKKÄÄT

Hirvi (Alces alces), Moose, European Elk, Älg

Pituus 230-250, säkäkorkeus 170-200 cm, urokset n 350 kg, naraat n. 300 kg. Mänty ja koivu ovat ravinnon perusta, joten istutusaloilla latvustotuhot voivat olla huomattavia. Kuusta hirvi käyttää vain hätäravintona.

Peltomyyrä (Microtus agrestis), Field vole, Åkersork

Harmaanruskea, lyhythäntäinen, pienet korvat. Ruumiinpituus 60-140 mm, häntä 20-40 mm, paino10-80 g. Levinneisyys Ahvenanmaalta Pohjois-Lappiin. Runsaushuippujen aikana myyrät turvautuvat käyttämään puiden kuorta ravintonaan, jolloin taimikoiden lumen alla olevissa osissa voi esiintyä runsaasti tuhoja.

Kenttämyyrä (Microtus arvalis), Fältsork

Edellisen näköinen, eteläinen kultturin suosija. Hätäravintona puiden ja pensaiden kuori.

Lapinmyyrä (Microtus oeconomus), Northern vole, Mellansork

Suvun kookkain laji. Naaras synnyttää jopa 4-5 poikuetta kesässä. Laji esiintyy vain napapiirin pohjoispuolella. Syö pääasiaa suovilloja, saroja heinää. Muodostunut pakettipelloille istutettujen männyn taimien pahaksi tuholaiseksi.

Punamyyrä (Clethrionomys rutilus), Rödsork

Tummanpunaruskea, vatsapuoli vaaleampi. Muistuttaa metsämyyrää, mutta lyhythäntäisempi. Esiintyy Lapissa, voi vioittaa puiden versoja syömällä kaarnaa ja silmuja.

Harmaakuvemyyrä (Clethrionomys rufocanus), Gråsidig skogsork

Edellisen sukulaislaji, kyljet harmammammat. Esiintyy Pohjois-Suomessa. Voi vioittaa puiden kuorta ja silmuja

Juuristotuholaiset:

Vesimyyrä (Arvicola terrestris), Water vole, Vattensork

Tumma, kookas 110-210 mm, häntä 50-120 mm, paino 70-280 g. Esiintyy kokomaassa. Kaivaa käytäviä ja jättä multakekoja jälkeensä. Syö pääasiassa vesi- ja rantakasveja, talvella puiden ja pensaiden juuria.

KIRJALLISUUTTA

Anon. 2007. Kodin kutsumattomat vieraat. Helsingin kaupungin Ympäristökeskus. 19 p.
Anon. 2005. Rohmut ja riesat - Tuhohyönteisten tunnistusopas. Suomen museoliiton julkaisuja 55. ISBN 951-9426-32-9. 138 s.
Bjärvall, A. 1985. Suuri nisäkäskirja: Euroopan nisäkäslajit. 240 p. Turnhout.
Colloff, M.J. & Spieksma, F.Th.M. 1993. Picotrial keys for the identification of domestic mites. Clin. Exp. Allergy 22: 823-830.
Ekbom, P., Myllymäki, A. & Roivainen, S. 1993. Sisätilojen tuhoeläimet ja niiden torjunta. 104 p. Kasvinsuojeluseura ry. Vammala.
Hallas, Th., Mourier, H. & Jansson, L. 1987. Elintarviketuholaiset. 220 p. Somero.
Heikinheimo, O. 1985. Kotien kutsumattomat vieraat ja asukkaat. Teoksessa: Krogerus, H. Suomen eläimet 4. pp. 39-41. Weilin+Göös, Helsinki.
Klen, T., Leskinen, L. & Vohlonen, I. 1988. Varastopunkkien määristä navetoissa ja heinävarastoissa - esitutkimus. Työ ja ihminen 1: 84-89.
Jansson, L., Lindqvist, B. & Markkula I. 2012. Sisätilojen tuhoeläimet ja niiden torjunta. Kasvinsuojeluseura ry. 104 p., Kajaani.
Laine, M., Hulden, L., Lokki, J. & Reunala T. 2008. Lutikan puremat yleistyvät 124(3):305-308.
Lehane, M.J. 1991. Biology of blood-sucking insects. 288 p. HarperCollins Academic, Cambridge, UK.
Leskinen, L. 1982. Herkistävä punkki varastossa. Työ Terv. Turvall. 6: 20-21.
Leskinen, L. & Klen, T. 1987. Storage mites in the work environment of farmers. Eur. J. Resp. Dis. 71, Suppl. 152: 101-111.
Mannerkoski, I., Pulkkinen, M. & Viitanen, H. 1989. Seurasaaren museorakennusten vahinkohyönteiset vuosina 1985-1988 ja niiden torjuntamahdollisuudet. VTT Tutkimuksia, Research Reports 626: 1-28.
Mathlein, R. Tunblad, B. 1971. Skadedjur och snyltgäster i hus, hem och förråd. 149 p. LTs förlag, Borås.
Mound, L. (ed) 1989. Common insect pests of stored food products. British Museum (Natural History) Economic Series 15. 68 p.
Mourier, H., Winding, O. & Sunesen, E. 1976. Skadedjur och andra gäster inomhus. 224 p. Stocholm.
Myllymäki, A. 1972. Pikkunisäkkäät vahinkoeläiminä. Isorotta. Kotihiiri. Teoksessa: L. Siivonen (toim.): Suomen nisäkkäät, pp. 113-120, 452-465 ja 464-474. Helsinki.
Mäkinen-Kiljunen, S. 2002. Turkiskuoriainen allergisoi kaupungissa. Allergia ja Astma. 5: 16-17.
Nummi, O. (toim.) 2005. Rohmut ja riesat. Tuhohyönteisten tunnistusopas. Suomen museoliiton julkaisuja 55: 1-138.
Rytsä, E. 1974. Sisätilojen tuholaiset. Kasvinsuojeluseuran julkaisuja 48. Helsinki.
Saalas, U. 1949. Suomen metsähyönteiset. 719 p. Helsinki.
Stenius, B. & Cunnington, A. M. 1972. House dust mites and respiratory allergy: A qualitative survey of species occurring in finnish house dust. Scand. J. Resp. Dis. 53: 338-348.
Viitanen, H. & Ritschoff, A.-C. 1989. Ruskolahon kehittyminen ja leviäminen puurakenteissa. VTT Tutkimuksia, Research Reports 637: 1-85.

6. ELINTARVIKETUHOLAISIA
Pests of stored food
Skadedjur i livsmedel

Elintarviketuholaisten lajikuvaukset valmistuivat STT-kurssilla joulukuussa 1996. Lataa elintarviketuholaisten kuvausdokumentti tästä.


[ALKUUN]

Jarmo Holopainen Home Page