Väitöstiedote:

Maapohja virikkeellisempi ympäristö siniketuille häkkikasvatuksessa

Ihmisillä on velvollisuus huolehtia kasvattamiensa eläinten hyvinvoinnista. Tästä syystä kaikkien tuotantoeläinten hyvinvointi vallitsevissa tuotanto-olosuhteissa tulisi selvittää ja tarpeen vaatiessa pyrkiä parantamaan sitä. Tarhatut ketut kasvatetaan häkeissä, joiden pohja on muovilla päällystettyä verkkoa. Kettujen kasvatusolosuhteita ja erityisesti häkin pohjamateriaalia on viime vuosina kritisoitu. Tarja Koistisen väitöskirjassa selvitettiin tarhattujen sinikettujen halukkuutta oleilla luonnollisemmaksi mielletyllä maapohjalla. Tutkimukseen otettiin vahvasti eläinlähtöinen näkökulma. Tutkimusmenetelminä käytettiin perinteisiä soveltavan etologian työkaluja, eli valintakoetta ja eläinten käyttäytymisen analysointia, ja uudempia motivaation mittaamiseen perustuvia menetelmiä. Koska uudempia, ihmisten mikrotaloustieteestä lainattuja tutkimusmenetelmiä ei ole aikaisemmin sovellettu sinikettujen hyvinvoinnin tutkimiseen, myös menetelmien toimivuutta arvioitiin perusteellisesti.

Väitöskirjatyön keskeisimmät tulokset osoittivat, että aktiivisena aikanaan siniketut käyttävät sekä verkkopohjaa että maapohjaa. Ketut ovat valmiita näkemään paljonkin vaivaa (ts. tekemään työtä) päästäkseen verkolta maapohjalle, mutta eivät sitten kuitenkaan halua jäädä maapohjalle, vaan palaavat takaisin verkolle. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että siniketut välttävät maapohjalla lepäämistä ja valitsevat mieluummin verkkopohjan lepäämiseen. Maapohjalla ollessaan ketut liikkuvat, tutkivat hiekkaa haistellen sekä kuonolla ja tassuilla kaivaen. Ketut olivat myös innokkaita leikkimään maapohjalta löytämillään kivillä. Kiviä mm. kannettiin maapohjalta verkolle jopa useita kymmeniä kappaleita. Ketut kuitenkin käyttivät vain osan maapohjalla viettämästään ajasta maahan kohdistuviin toimiin. Ketut käyttävät maapohjaa sujuvasti vessanaan, minkä seurauksena maapohja on likainen, epähygieeninen ja kettujen turkki siellä likainen. Märkä ja likainen maapohja tietenkin jäätyy talvella. Maapohjan kastuminen, likaantuminen ja jäisyys ovat todennäköisesti syynä siihen että ketut välttävät maapohjalla lepäämistä.

Sinikettujen hyvinvoinnin kannalta maapohja tarjoaa ketuille virikkeellisemmän ympäristön kuin verkkopohja. Maapohja mahdollistaa luonnon oloissa havaittavia käyttäytymistoimintoja, jotka eivät ole mahdollisia verkkopohjaisessa häkissä. Maapohjan positiivisista vaikutuksista ovat tunnusomaisia lisääntynyt leikin määrä ja vähentynyt stereotyyppisen käyttäytymisen määrä. Maapohja ei kuitenkaan ole hygieeninen ja helppohoitoinen kasvatusympäristö, eikä kettujen hyvinvoinnille ole eduksi, jos ne joutuisivat makaamaan märällä, likaisella tai jäisellä maapohjalla.

Maapohjan tarjoaman virikkeellisyyden vastaava ympäristön monipuolisuus voitaneen järjestää ketuille muilla tuotantoteknisesti helpommin toteutettavilla ja hygieenisemmillä häkkiympäristön muutoksilla. Verrattaessa erilaisia virikkeitä keskenään, siniketut eivät mieltäneet maapohjaa paremmaksi kuin muitakaan häkkiympäristön virikkeitä.
Pääpiirteissään tutkimuksessa käytetyt monimutkaisemmat motivaation mittaamisen menetelmät toimivat hyvin siniketulla. Siniketun erityispiirteiden ansiosta menetelmistä kuitenkin paljastui ominaisuuksia, jotka eivät ehkä toimikaan kaikilla eläinlajeilla samalla tavalla. Koska sinikettu on oppivainen, syliinsopiva eläin, sen kanssa on helppo työskennellä monimutkaisissa koe-asetelmissa.

Väitöskirja on julkaistu sarjassa Kuopion yliopiston julkaisuja C. Luonnontieteet ja ympäristötieteet, ISBN 978-951-27-1197-0. Sitä voi tilata yliopiston kirjaston julkaisumyynnistä, sähköposti: yrjo.valtanen@uku.fi tai verkko-osoitteesta http://www.uku.fi/kirjasto/julkaisutoiminta/julkmyyn.shtml

Lisätietoja:
FM Tarja Koistinen
p. 040 355 3137
tarja.koistinen@uef.fi

Kuopion yliopisto
Viestintä
tiedotus@uku.fi