Väitöstiedote:

Sanattomien sanansaattajat – puhevammaisten tulkkipalvelu vammaispolitiikan välineenä

Puhuminen ei ole kaikille mahdollista. Lähes kahdella prosentilla suomalaisista on puheongelmia tai jokin puhetta estävä vamma. Väestön ikääntyessä puhumiseen liittyvien ongelmien oletetaan lisääntyvän. Puheongelmien ilmetessä tarvitaan päivittäin asiantuntevaa tulkkipalvelua.

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Anja Saarisen sosiaalipoliittinen väitöstutkimus käsittelee puhevammaisten tulkkipalvelua vammaispolitiikan välineenä. Sen kohteena on Kuopiossa, ensimmäisenä Suomessa, vuosina 2001–2003 toteutettu puhevammaisten tulkkien tutkintoon johtava koulutus. Tutkimuksessa selvitetään tulkkikoulutuksen toimivuutta vammaispolitiikan välineenä, sen kehittämishaasteita ja koulutuksen työmarkkinavaikutuksia.

Puhevammaisten tulkkikoulutus tähtää vammaisten henkilöiden tasa-arvon parantamiseen vammaisuuteen liittyviä haittojen vähentämällä. Se linkittyy tavoitteiltaan sosiaalisen kuntoutukseen. Toiminnalla tavoitellaan vammaisten henkilöiden ihmisarvon ja autonomian parantamista sekä tuetaan heidän osallisuuttaan ja vuorovaikutustaan yhteiskunnan eri foorumeilla.

Tulkkikoulutuksen käynnistäjiä on motivoinut ajatus, että vammaisten ihmisten parantuneista toimintamahdollisuuksista hyötyvät pitkällä aikavälillä kaikki muutkin; tulkkipalvelujen käyttäjistä tulee sosiaalisesti toimintakykyisiä, työkuntoisia ja kommunikaatiomahdollisuuksien parantuessa heidän resurssinsa saadaan yhteiseen käyttöön.

Kaikki edellä mainitut tavoitteet eivät vielä ole toteutuneet; moni hankkeessa koulutettu tulkki on edelleen vailla alansa työtä, mutta toisaalta alalle työllistyneiden toimenkuva on muotoutunut oletettua monipuolisemmaksi ja haastavammaksi. Valmistuneiden tulkkien työhön kuuluu usein asiakkaiden sosiaalisen vuorovaikutuksen tukemisen lisäksi mm. työyhteisöjen ohjaaminen vuorovaikutukseen puhevammaisen henkilön kanssa. Tällainen toiminta on muuttanut asenteita puhevammaisuuteen ja heidän sosiaalisiin tarpeisiinsa aiempaa myönteisemmäksi.

Monille tulkkausta tarvitseville tulkkipalvelu on avannut oletusten mukaan uusia toimintamahdollisuuksia; opiskelun yliopistossa, pääsyn työmarkkinoille ja paremman osallisuuden yhteiskunnan sosiaaliseen elämään. Työnantajien keskuudessa tulkkipalvelu on lisännyt kiinnostusta kouluttaa muita työntekijöitä tulkkauksen edellyttämien kommunikaatiokeinojen käyttöön, mikä ei erityisjärjestelyjä vaativana asiana ole aina helppoa toteuttaa.

Lisäksi havaittiin, että kommunikaatiokeinoja käytetään nyttemmin myös erityisryhmissä. Esimerkiksi vaikeasti vammaisten palvelukodissa kommunikaatiomenetelmien käyttäminen on vähentänyt haastavaa käyttäytymistä niin, että jotkut asiakkaista välttyvät raskaammalta hoitomuodolta.

Tarvetta puhevammaisten tulkkipalvelulle arvioidaan olevan huomattavasti enemmän kuin mitä sitä on haettu. Lisäksi on väestöryhmiä, jotka helposti jäävät tarvitsemansa tulkkipalvelun ulkopuolelle, kuten kehitysvammaiset tai ikääntyneenä puhekykynsä menettäneet.

Myös valtiovalta on herännyt tulkkipalvelun kasvavaan tarpeeseen. Ensi vuodesta lähtien palvelu tarjotaan KELA:n kautta. Aiemmin kunnallisena palveluna tarjotun toiminnan ongelmana ovat olleet kirjavat käytännöt ja usein asiakaskohtaisen joustavuuden puute.

Väitöskirja on julkaistu sarjassa Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 174, ISBN 978-951-27-1233-5. Sitä voi tilata yliopiston kirjaston julkaisumyynnistä, sähköposti: yrjo.valtanen@uku.fi tai verkko-osoitteesta http://www.uku.fi/kirjasto/julkaisutoiminta/julkmyyn.shtml

Lisätietoja:
Anja Saarinen
p. 044 355 2725
anja.saarinen@uku.fi

Kuopion yliopisto
Viestintä
tiedotus@uku.fi