Vastaväittäjä: Dosentti, FT Jaana Laitinen, Työterveyslaitos
Kustos: Professori, PhD Hannu Mykkänen, Kuopion yliopisto
Aika ja paikka: Lauantai 13.6.2009 klo 12, Mediteknian auditorio
Väitöstiedote:
Ravitsemusterapeuttien koulutuksessa on panostettava myös yleisiin
työelämätaitoihin
Kuopion yliopistosta valmistuneet ravitsemusterapeutit sijoittuvat
monipuolisiin työtehtäviin ja ovat tyytyväisiä saamaansa koulutukseen.
Koulutuksessa tulisi kuitenkin panostaa alakohtaisen teoreettisen tiedon lisäksi
nykyistä enemmän käytännön taitojen, yleisten työelämätaitojen ja elinikäisen
oppimisen kehittämiseen, osoittaa tuore väitöstutkimus.
Nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavan
asiantuntijuuden analysoiminen ja sen haasteisiin vastaavan opetuksen
kehittäminen on ajankohtainen haaste suomalaiselle yliopistokoulutukselle.
Työelämässä pelkkä alakohtainen teoreettinen tieto ei riitä, vaan tarvitaan myös
käytännön taitoja. Tutkimusten mukaan alakohtaisen tietotaidon lisäksi
työelämässä tarvitaan yleisiä työelämätaitoja, kuten vuorovaikutus- ja
ryhmätyöskentelytaitoja, itsenäisen työskentelyn taitoja ja kykyä sopeutua
erilaisiin tilanteisiin.
Tutkimuksessa selvitettiin, millaista osaamista työelämä on edellyttänyt
Kuopion yliopistosta vuosina 1988–2004 valmistuneilta ravitsemusterapeuteilta ja
miten koulutus on kehittänyt työelämässä vaadittua osaamista. Lisäksi
selvitettiin, miten kliinisen ravitsemustieteen yksikön opetuskäytännöt ovat
tukeneet työelämässä tarvittavan asiantuntijuuden kehittämistä, ja tarkasteltiin
koulutuksen kehittämistarpeita tästä näkökulmasta.
Tutkimuksen kohderyhmänä oli 250 vuosina 1988–2004 Kuopion yliopistossa
kliinisessä ravitsemustieteessä terveydenhuollon tai terveystieteen maisterin
tutkinnon suorittanutta. Tutkimus toteutettiin Delfoi-menetelmää soveltaen
kolmena postikyselynä vuosina 1996, 1998 ja 2004. Delfoi-menetelmän periaatteita
noudattaen toinen ja kolmas kysely laadittiin ensimmäisen kyselyn vastausten
perusteella. Toisen ja kolmannen kyselyn tavoitteena oli mahdollistaa vertailu
eri aikaan valmistuneiden ravitsemusterapeuttien antamien vastausten välillä.
Ravitsemusterapeutit ovat sijoittuneet monenlaisiin työpaikkoihin ja valtaosa
valmistuneista koki olevansa koulutusta vastaavassa työssä, mikä kertoo
koulutuksen saaneiden laajoista työelämään sijoittumismahdollisuuksista.
Työelämässä ravitsemusterapeuteilta edellytettiin paljon ravitsemustieteen
alakohtaista osaamista. Monia yleisiä, kaikilla aloilla vaadittavia tietoja ja
taitoja sekä elinikäistä oppimista edellytettiin kuitenkin jopa alakohtaista
osaamista enemmän. Alakohtaista osaamista edellytettiin eri työpaikoissa eri
tavoin, kun taas yleistä osaamista ja elinikäistä oppimista kaikissa
työpaikoissa. Koulutus on kehittänyt suhteellisen hyvin alakohtaista osaamista,
etenkin teoreettista tietoa, mutta yleisten työelämätaitojen ja elinikäisen
oppimisen kehittämistarpeisiin se on vastannut heikommin.
Ravitsemusterapeutit olivat tyytyväisiä saamaansa koulutukseen. Koulutuksen
vahvuus oli muun muassa sen monitieteisyydestä johtuva laaja-alaisuus. Kliinisen
ravitsemustieteen yksikön antamaa opetusta pidettiin varsin laadukkaana, mutta
siinä havaittiin myös heikkouksia. Sekä opetuksen että oppimisen arvioinnin
koettiin kuitenkin kehittyneen vuosien varrella asiantuntijuuden kehittymistä
paremmin tukevaksi.
Ravitsemusterapeuttien koulutuksen, kuten muidenkin alojen
yliopistokoulutuksen, tavoitteena tulee olla alakohtaisen teoreettisen tiedon
kehittämisen lisäksi käytännön taitojen kehittäminen sekä yleisen kaikilla
aloilla vaaditun osaamisen ja elinikäisen oppimisen kehittäminen. Koulutuksen
osaamistavoitteet, opetusmenetelmät ja oppimisen arviointi tulee suunnitella
näitä tukeviksi.
Väitöskirja on julkaistu sarjassa Kuopion yliopiston julkaisuja, ISBN
978-951-27-1169-7. Sitä voi tilata yliopiston kirjaston julkaisumyynnistä,
sähköposti: yrjo.valtanen@uku.fi, tai verkko-osoitteesta http://www.uku.fi/kirjasto/julkaisutoiminta/julkmyyn.shtml
Lisätietoja:
Jaana Torpström, Kuopion yliopistollinen sairaala, Kliinisen ravitsemuksen
yksikkö, p. 040 707 1723, jaana.torpstrom@kuh.fi
Kuopion yliopisto
Viestintä
tiedotus@uku.fi