Kuopion yliopisto

Lammentausta Eveliina (FM) 28.9.2007

Luonnontieteiden ja ympäristötieteiden tiedekunta

Lääketieteellinen fysiikka

Structural and Mechanical Characterization of Articular Cartilage and Trabecular Bone with Quantitative NMR (Nivelruston ja hohkaluun rakenteen ja mekaanisten ominaisuuksien arviointi kvantitatiivisen magneettikuvantamisen avulla)

Vastaväittäjä: Professori Sharmila Majumdar, University of California, San Francisco, USA
Kustos: Dosentti Miika T. Nieminen, Oulun yliopistollinen sairaala
Aika ja paikka: Perjantai 28.9.2007 klo 12, Snellmanian auditorio L22


Väitöskirjan tiivistelmä:


Uudet magneettikuvausmenetelmät havaitsevat yhä varhaisempia rustomuutoksia

Nivelrikko on niveliä rappeuttava sairaus, joka aiheuttaa muutoksia mm. nivelrustoon ja rustonalaiseen luuhun. Edetessään nivelrikko voi olla hyvinkin kivulias ja vaikeuttaa liikkumista. Yleisimmin nivelrikkoa esiintyy lonkassa, polvessa sekä selkärangan ja käden nivelissä. Nivelrikko on yleisin nivelsairaus, ja sen oletetaan yleistyvän edelleen. Tyypillisesti nivelrikko etenee ikääntymisen myötä, mutta se voi myös kehittyä nuorella iällä esimerkiksi niveltä vaurioittavan urheiluvamman seurauksena.

Nivelrustossa ei ole hermokudosta, joten nivelrikkomuutokset havaitaan vasta toissijaisista oireista, kuten nivelen tulehdustilasta ja jäykkyydestä. Nivelrikon toteaminen perustuu nykyisin potilaan kuvaamiin oireisiin, lääkärin kliiniseen tutkimukseen sekä röntgenkuvista havaittavaan nivelraon kaventumiseen. Oireiden ilmaantuessa nivelruston rappeutuminen on kuitenkin jo pitkällä, ja hoidossa keskitytään lähinnä kivun lievittämiseen ja nivelen toimintakyvyn ylläpitämiseen. Vaikeassa nivelrikossa joudutaan turvautumaan keinonivelleikkaukseen.

Perinteisellä magneettikuvauksella voidaan tarkastella nivelruston eheyttä ja sen mahdollista ohenemista. Uusilla kvantitatiivisilla menetelmillä voidaan arvioida ruston ja luun kemiallista koostumusta, rakennetta ja jopa mekaanisia ominaisuuksia. Magneettikuvauksen eduksi voidaan laskea se, ettei niveltähystystä eikä ionisoivaa säteilyä tarvita. Lisäksi ruston ja luun arvioiminen samalla kertaa on mahdollista.

Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin kokeellisella ja potilaskäytössä olevalla magneettikuvauslaitteella nivelruston kvantitatiivisten magneettikuvausmenetelmien antamaa tietoa ruston koostumuksesta ja mekaanisista ominaisuuksista. Lisäksi tarkasteltiin magneettikuvista määritetyn hohkaluun rakenteen ja lujuusominaisuuksien välistä yhteyttä. Uutena menetelmänä hohkaluun rakenteen tutkimiseen kehitettiin luuytimen magneettispektroskopiaa.

Väitöskirjatyö osoittaa, että myös potilaskäytössä olevalla magneettikuvauslaitteella voidaan arvioida nivelruston koostumusta sekä ruston ja hohkaluun jäykkyysominaisuuksia. Nivelruston mekaaniset ja magneettiset ominaisuudet vaihtelevat yksittäisen nivelpinnan eri alueilla, mahdollisesti erilaisten kuormitusolosuhteiden seurauksena. Vaihtelut nivelruston magneettisissa ominaisuuksissa vastasivat mikroskooppisesti määritettyä ruston rappeutumisen astetta.

Tulosten perusteella kvantitatiivinen magneettikuvaus mahdollistaa nykyistä varhaisempien rappeumamuutosten toteamisen nivelrustossa ja luussa. Tutkitut menetelmät soveltuvat myös esimerkiksi rustokorjausleikkausten jälkeiseen ja nivelrikkohoidon aikaiseen ruston ja hohkaluun laadun seurantaan, sekä vamman jälkeiseen nivelruston kunnon arviointiin.

Väitöskirja on julkaistu sarjassa Kuopion yliopiston julkaisuja C. Luonnontieteet ja ympäristötieteet ISBN 978-951-27-0694-5. Sitä voi tilata yliopiston kirjaston julkaisumyynnistä sähköposti: yrjo.valtanen@uku.fi tai verkko-osoitteesta http://www.uku.fi/kirjasto/julkaisutoiminta/julkmyyn.shtml

Lisätietoja:
Eveliina Lammentausta
Oulun yliopistollinen sairaala, radiologian klinikka
puh. 050 339 2732
sähköposti: eveliina.lammentausta@gmail.com



Kuopion yliopisto
Viestintä
tiedotus@uku.fi