University of Kuopio


Etusivu
In English

 

Rahoituspalvelut
EU:n rakennerahastot
EU:n puiteohjelmat
Tekes
Suomen Akatemia
FiDiPro
NordForsk
NIH
Muita rahoittajia
Tutkimusrahoitustiedotus


Oikeudelliset palvelut
Sopimusmallit 


Innovaatiopalvelut
Keksintoilmoitus
Patenttitietokantoja

 
TULI - tutkimuksesta liiketoimintaa
UKK-kysymyksia


Yleista
Ohjeita ja oppaita
Koulutusmateriaalit
Anna palautetta
Yhteystiedot
 
   
   
   
   
   
   
   

  Rahoituspalvelut

Keskeisiä ulkopuolisia julkisia rahoituslähteitä Kuopion yliopistolle ovat mm. Euroopan unionin rakennerahastot ja tutkimuksen puiteohjelmat sekä Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes.

Rahoituspalvelujen tehtäviin kuuluvat rahoitusmahdollisuuksista tiedottaminen, hakemusten laadintaan ja jättämiseen liittyvä neuvonta, hakemusten valmistelu ja esittely johdon esittelyyn sekä hankkeiden toteuttamiseen liittyvä neuvonta rahoittajien ehdoista. Lisäksi rahoituspalvelut kehittää yliopiston toimintoja vastaamaan rahoittajien ehtoja.

Rahoituspalvelut tiedottaa tutkimus- ja kehittämisrahoitukseen liittyvistä hauista ja ajankohtaisista asioista Tutkimusrahoitustiedotteessa.

 

 

  = linkki Kampusnetiin, vain Kuopion yliopiston sisäiseen käyttöön

  19.02.2009 Liisa Jokinen
Kuopion yliopisto, Tutkimus- ja innovaatiopalvelut, PL 1627, 70211 Kuopio, käyntiosoite Melania 2. krs,  Yliopistonranta 1 F 
vaihde 0207 872 211, s-posti etunimi.sukunimi@uku.fi