BrainHealthFood
Mustaherukan bioaktiiviset yhdisteet - Hyvinvointia ikääntyville aivoille
EU:n 7. puiteohjelma, projekti nro. 222503

Euroopan Unionin 7. puiteohjelman rahoittamassa kaksivuotisessa hankkeessa
tutkitaan mustaherukan polyfenolien neuroprotektiivisia ominaisuuksia ja
mustaherukkamehun mahdollisuuksia hidastaa Alzheimerin taudin kehitystä
hiirimallien avulla. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään, mitkä mustaherukan polyfenolit ja fraktiot, ja millä mekanismeilla, suojaavat parhaiten Alzheimerin
tautiin liittyviltä neurologisilta muutoksilta (soluviljelmätutkimukset), ja toisessa
vaiheessa tutkitaan tavanomaisen mustaherukkamehun ja polyfenoleilla rikastetun
mehun vaikutusta Alzheimerin tautia kantavien hiirten kognitiivisiin
toimintoihin ja biokemiallisiin tunnuksiin. Kolmannessa vaiheessa tutkitaan
polyfenolien imeytymistä ihmiseen fraktioilla rikastetusta mustaherukkamehusta
Kuopiossa tehtävällä kliinisellä kokeella. Hankkeen loppuvaiheessa
tutkimustuloksia hyödyntävät Euroopan maiden pk-yritykset (5 kpl), joista suurin
osa valmistaa marja- ja hedelmämehuja. Mukana on myös kaksi Suomessa toimivaa
alan yritystä.
EU-hanketta koordinoi Kuopion yliopiston Biotieteiden laitokselta
tutkimusjohtaja Reijo Karjalainen, ja hankkeessa keskeisiä tutkimusosioita
tekevät Kuopion yliopistosta Prof. Heikki Tanila (Neurobiologian laitos), Dos.
Mikko Hiltunen (Neurologian laitos) ja Dos. Riitta Törrönen (Kliinisen
ravitsemustieteen laitos). Suomessa hankkeeseen osallistuu myös Maa- ja
elintarviketalouden tutkimuskeskus, ja ulkomaisia partnereita on
Englannista, Saksasta, Puolasta ja Espanjasta.
Yhteystiedot: Dos.
Reijo Karjalainen
Lisätietoa hankkeesta löytyy osoitteesta:
www.uku.fi/brainhealthfood
|