|
|
ATOOPPINEN IHOTTUMA
Atooppinen ihottuma on yleinen ihosairaus, joka alkaa yleensä
varhaislapsuudessa. Vanhemmiten ihottuma usein lievittyy tai jopa
häviää kokonaan. Sen aiheuttajaa ei täysin tunneta, mutta taipumus
periytyy. Atooppinen ihottuma ei tartu.
Oireet
Atooppinen iho on kuiva ja helposti kutiava. Pahenemisvaiheessa iholle
ilmestyy myös ihottumaa. Koululaisella ihottumaläiskiä ilmestyy
useimmiten taipeisiin, niskaan, nilkkoihin ja ranteisiin. Tällöin
puhutaan taiveihottumasta. Murrosiän ohittaneilla ihottumaa esiintyy
yleisimmin käsissä, kasvoissa ja ylävartalossa. Atooppisen ihottuman
vaikeusaste vaihtelee.
Hoito
Atooppista ihottumaa ei voi ennaltaehkäistä, mutta sen pahenemisvaiheita
voidaan usein välttää oikeanlaisella kotihoidolla.
Atooppisen ihon hoidon perustana on säännöllinen rasvaus, jo ennen
pahenemisvaiheita. Iho rasvataan heti suihkun jälkeen, kun se on vielä
kostea. Rasvaukseen käytetään mieluiten perusvoidetta (esim. Ceralan®,
Essex® hydrogeeli), jossa on mahdollisimman vähän allergiaa aiheuttavia
aineita, kuten hajusteita.
Voiteen rasvaisuusaste valitaan ihon kunnon
ja vuodenajan mukaan, esimerkiksi talvipakkasilla ihon kuivuessa on
syytä valita rasvaisempi voide. Mikäli iho ärtyy, voidaan käyttää apteekista ilman reseptiä
saatavaa kortisonivoidetta (esim. Hydrocortison®, Nutracort®) parin
viikon kuureina. Se lievittää ihon tulehdusreaktiota.
Atooppinen iho tulee pestä riittävän usein. Pesuaine ei saa kuivattaa tai ärsyttää ihoa, mieluiten
käytetäänkin öljymäistä tai voidemaista pesuainetta. Myös perusvoidetta
(esim. Aqualan L®, Apobase Lotion®) voi käyttää ihon pesuun. Atoopikon
on hyvä käyttää silitettyjä, väljiä, ihoystävällisestä materiaalista
valmistettuja vaatteita, jotka eivät hiosta. Niissä ei myöskään saa
olla jäämiä pyykinpesuaineista. Sisäilman riittävästä kosteustasosta on
huolehdittava ja makuuhuoneen tulisi olla viileä. Kesä ja aurinko
yleensä rauhoittavat ihoa, kun taas kylmä ja kuiva ilma saattavat
pahentaa ihottumaa. On tärkeää estää ihon raapiminen, ettei se mene
rikki ja tulehdu. Atooppinen iho on tavallista alttiimpi bakteeri-,
virus- ja sieni-tulehduksille. Kynnet kannattaa pitää
lyhyinä.
Lääkäriin on syytä mennä, jos ihottuma ei parane kotihoidolla tai se uusii pian. Ihottuman pahenemisvaiheissa lääkäri voi määrätä erilaisia
hoitoja. Näitä ovat mm. valohoidot, antihistamiinit, kortisoni,
antibiootit sekä erilaiset voiteet.
Erityishuomioita opettajille
Ihottuman pahenemisvaiheessa atoopikko ei aina voi osallistua
liikuntatunneille, koska hikoilu pahentaa atooppista ihottumaa. Voi myös olla, että oppilas ei halua muiden näkevän
ihottumaansa pukuhuoneessa, koska se voi aiheuttaa kiusaamista. On
tärkeää, että atooppisesta ihottumasta kärsivälle oppilaalle annetaan
liikuntatunnin jälkeen mahdollisuus sekä riittävästi aikaa suihkussa
käymiseen ja ihon rasvaamiseen.
Lisätietoja:
atopialiitto.fi
, Atopialiiton sivuilta löytyy tietoa herkän, kuivan ja atooppisen ihon
hoidosta.
www.terveyskirjasto.fi
, Terveyskirjastosta voit hakea tietoa sairauden nimellä.
|