Tieto- ja opetuspalvelukeskus Oppimiskeskus Kirjasto Tietotekniikkakeskus
Kuopion yliopisto Kuopion yliopiston kirjasto
| etusivu > yleistä  > historiaa 11.8.2003 Jarmo Saarti
In English
Yleistä
Historiaa
Henkilökunta
Kehittäminen
Tilastoja
Toimintakertomukset
   
   
Kampusnet
Yliopiston intranet

Kuopion yliopiston ensimmäinen väitöskirja

Kuopion yliopisto ja sen erilliset laitokset viettivät syksyllä 2002 toimintansa aloittamisen kolmekymmenvuotisjuhlia. Kuopion yliopisto avasi ovensa asiakkailleen virallisesti 5.9.1972. Kuopion yliopiston kirjasto on toiminut kolmenkymmenen vuoden ajan yliopiston tutkimuksen ja opetuksen tukena. Merkittävän osan kirjaston tehtävää on muodostanut julkaisutoiminnassa mukana oleminen yhteistyössä yliopiston tutkimus- ja erillislaitosten kanssa. Tässä viime aikainen tekninen kehitys on avannut uusia keinoja jaella julkaisuja. Suurimman muutoksen julkaisujen levittämiseen on aiheuttanut tieto- ja viestintätekniikan nopea kehitys ja erityisesti sen konkreettisena muotona kansainvälinen Internet-verkko.

Kuopion yliopiston ensimmäinen väitöskirja, professori Esko Alhavan teos "Osteoporotic hip fractures : an epidemiological, radiological and clinical study with special reference to bone mineral measurements" julkaistiin vuonna 1974. Teos käsittelee osteoporoosin luustolle aiheuttamien vaikutusten mittaamista ja siihen käytettyjä menetelmiä. Teos on usealle Kuopion yliopiston alalle tyypillinen, artikkeleina ilmestyneistä erillisjulkaisusta koostuva väitöskirja.

Väitöskirjojen ja muiden teosten julkaiseminen digitaalisina, tietoverkon kautta levitettävinä versioina on kasvanut myös Suomen yliopistoissa. Kuopion yliopiston teki päätöksen vuoden 2003 syksynä, että se alkaa julkaista kaikki uudet ja mahdollisuuksien mukaan myös osan vanhempia väitöskirjoja verkkoversioina. Juhlistaakseen tätä ja Kuopion yliopiston kirjaston 30-vuotisjuhlaa myös Kuopion yliopiston ensimmäinen väitöskirja on digitoitu verkkoon kokonaisena. Tämä on mahdollista, koska alkuperäisartikkelien julkaisija (nykyään Annals of Medicine) on ystävällisesti myöntänyt luvan myös artikkeliosuuden digitointiin. Kuopion yliopiston väitöskirjat ja osaan niistä liittyvät kokotekstitiedostot löytyvät osoitteesta: http://www.uku.fi/vaitokset/ ja professori Alhavan väitöskirja osoitteesta: http://www.uku.fi/vaitokset/alhava.pdf


 
Kuopion yliopiston kirjasto, PL 1627, 70211 KUOPIO
0207 87 2200, kirjasto(at)uku.fi, Anna palautetta
Sanahaku kirjaston sivuilta: