Ohjeita haastatteluun
Median yhteydenotto on hyvä asia, koska se antaa sinulle mahdollisuuden
kertoa oma näkökantasi ja saada esimerkiksi tutkimusaiheellesi julkisuutta.
Siksi siihen kannattaa suhtautua positiivisesti.
Haastatteluohjeiden sisällysluettelo
Mikä on haastattelu?
Haastattelu on toimittajan tiedonhankkimiskeino. Sen avulla toimittajat
pyrkivät saamaan tietoja ja faktoja käsiteltävästä aiheesta. Haastattelun avulla
myös taustoitetaan ja syvennetään jo olemassa olevia tietoja aiheesta.
Haastattelun tarkoituksena voi olla esimerkiksi:
- uutisen taustoittaminen
- organisaation kannanoton esiintuominen
- asiantuntijan mielipiteen kertominen
- vastauskommentti jonkun toisen haastatteluun
- henkilökuvan tekeminen.
Hyvä haastateltava osaa selittää vaikeita ja monimutkaisia asioita napakasti, antaa mielenkiintoisia tietoja sekä taustoittaa niitä ja
esittää myös omia mielipiteitään aiheesta.
>> Takaisin sisällysluetteloon
Ennen haastattelua
Haastateltavana sinulla on oikeus selvittää haastattelun tausta ja tarkoitus.
Siis kun toimittaja soittaa, selvitä ensiksi:
- mihin tarkoitukseen ja asiayhteyteen toimittaja haluaa haastattelun
- kuinka kauan se kestää
- milloin ja missä juttu julkaistaan ja
- mikä on jutun aihe ja näkökulma.
>> Takaisin sisällysluetteloon
Haastatteluun valmistautuminen
Jos lupaudut haastateltavaksi, pitäisi sinun olla myös valmis
sanomaan aiheesta jotain. Ennen haastattelua onkin hyvä miettiä, mitä
mielenkiintoisia asioita ja esimerkkejä voisit nostaa esiin haastattelun
aiheeseen liittyen. Totuudessa on tietenkin pysyttävä ja salaisuudet
säilytettävä, mutta muuten liika varovaisuus ei välttämättä ole hyväksi.
Haastattelut, etenkin sähköisiin viestimeen, ovat yleensä lyhyitä ja
keskittyvät muutamaan näkökohtaan. Et siis voi kertoa kaikkea eikä kaikkea
sanomaasi julkaista jutussa. On siis hyvä miettiä etukäteen, mitkä ovat
keskeisimmät ja tärkeimmät asiat jotka haluat tuoda esiin.
Televisiohaastatteluun valmistautuessasi kiinnitä huomiota myös
pukeutumiseesi. Suosi värikkäitä ja siistejä vaatteita. Pyri välttämään
ruudullisia ja raidallisia tai täysin mustia tai valkoisia vaatteita.
Esimerkiksi Marimekon raitapaidat "elävät" ruudussa.
>> Takaisin sisällysluetteloon
Haastattelussa
Kuuntele toimittajaa tarkasti, ja vastaa siihen mitä hän kysyy. Älä pyri
viemään haastattelua täysin toisiin aiheisiin. Toimittajat hahmottelevat
juttunsa jo etukäteen, ja ovat sen mukaisesti valmistelleet haastattelunsa.
Hyvä vastaus on selkeä, ymmärrettävä ja napakka. Siis:
- mene suoraan asiaan ja käytä lyhyttä kieltä (varsinkin jos sinua
haastatellaan televisioon tai radioon)
- vältä sivistyssanoja ja
ammattitermejä, ellet anna haastattelua ammattilehteen
- käytä sellaisia sanoja, jota tavallinenkin
kansalainen ymmärtää
- anna konkreettisia esimerkkejä aiheesta.
Haastattelussa ei kannata kertoa salaisia tai luottamuksellisia tietoja, joiden et halua päätyvän
julkaistaviksi.
>> Takaisin sisällysluetteloon
Haastattelun jälkeen
Sinulla on oikeus tarkistaa painettaviksi menevät kommenttisi ennen
julkaisua, mistä kannattaa sopia jo etukäteen. Tarkistus on usein sekä
toimittajan että haastateltavan etu.
Tarkistusoikeus tarkoittaa sitä, että voit korjata jutusta asiavirheet sekä
omat suorat sitaattisi, jos niissä on jokin erhe. Haastateltavalla ei kuitenkaan
ole oikeutta puuttua jutun yleissävyyn, rakenteeseen tai tekstiin. Siis
kun tarkistat juttua, älä kirjoita sitä uudestaan.
>> Takaisin sisällysluetteloon
päivitetty: 29.01.2007 Marianne Mustonen
|