Tohtorit työelämässä

Suunnittelu- ja kehittämisosaston sivulle


 

Työllistymiskysely tohtorin tutkinnon 2005 - 2006 suorittaneille

Työllistymiskyselyssä (kyselylomake) Kuopion yliopistossa tohtorin tutkinnon vuosina 2005 - 2006 suorittaneille selvitettiin jatkotutkinnon suorittaneiden sijoittumista työelämään, eräitä työnhakuun liittyviä tekijöitä sekä jatkotutkinnon vaikutusta työelämässä.

Kysely liittyy yliopiston laadunhallintajärjestelmän edellyttämään toiminnan jatkuvaan kehittämiseen arviointien ja analyysien pohjalta.

Kuopion yliopiston OTTO- opiskelijajärjestelmästä saatiin osoitetietojen lisäksi aineiston tärkeät taustamuuttujat; tutkinto, tiedekunta koulutusala, sukupuoli, ikä, tutkinnon suoritusvuosi. Kyselyjä lähetettiin 150 kpl eli kaikille heille, jotka eivät olleet kieltäneet osoitteensa luovuttamista.

Keväällä 2007 tehdyn kyselyn tulokset löytyvät täältä.

Aikaisemmat kyselyt


Suunnittelu- ja kehittämisosasto seuraa vuosittain myös perustutkinnon suorittaneiden sijoittumista työelämään kyselyillä. Samalla kerätään palautetta koulutuksen toimivuudesta työelämässä. Kysely lähetetään kaikille edellisenä lukuvuonna perustutkinnon suorittaneille. Kyselyissä selvitetään koulutusohjelma/pääainekohtaisesti työnsaantiin ja sijoittumiseen liittyviä tietoja. Kyselyissä selvitetään myös koulutuksen antamia valmiuksia työelämään sekä jatkotutkinnon merkitystä työllistymiselle ja työelämässä.

 


Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: (017) 162 211
Suunnittelu- ja kehittämisosasto, Pirjo Lampi, puh. 16 2880, s-posti: pirjo.lampi(at)uku.fi

  30.11.2007