Kuopion yliopisto seuraa vuosittain valmistuneiden
sijoittumista kyselyllä. Samalla kerätään palautetta
koulutuksen toimivuudesta työelämässä. Kysely lähetetään
kaikille edellisenä lukuvuonna perustutkinnon suorittaneille.
Kyselyssä selvitetään koulutusohjelma / pääainekohtaisesti
työnsaantiin ja sijoittumiseen liittyviä tietoja. Kyselyssä
selvitetään myös, millaiset eväät koulutus on antanut
valmistuneelle työelämään.
Tiedot ovat tärkeitä yliopiston
strategisessa suunnittelussa. Koulutuspalautetta käytetään
koulutuksen sisällön ja laadun parantamisessa mm.
koulutussuunnittelu- toimikuntien avulla. Osoitteet hankitaan
Kuopion yliopiston
opintotoasioiden osaston ja Kuopion seudun maistraatin
väestörekisterijärjestelmän tietokannasta. Kyselyn tekee
suunnittelu- ja kehittämisosasto yhteistyössä
opintotoasioiden osaston ja
Urapalvelujen kanssa.
Kyselyssä on kolme osaa
>>>
Kyselylomake
Osa 1. Yliopistosta työelämään >>>
Kyselyn tuloksiin
Tavoitteena on saada tarkkaa ja
ajankohtaista sijoittumistietoa; sijoittuminen, ensimmäisen
työpaikan saanti, työtehtävät, koulutuksen ja työn vastaavuus.
Osa 2.
Koulutuksen antamat valmiudet työelämään >>>
Kyselyn tuloksiin
Tavoitteena on saada
kehittämistietoa koulutuksen sisällön ja menetelmien
suunnitteluun; tiedollisten, taidollisten ja asenteellisten
valmiuksien sekä opetuksen arviointi annetuilla väittämillä.
Osa 3. Vapaa palaute yliopistolle
Tavoitteena on saada
vapaamuotoista palautetta valmistuneiden työelämä-
näkemyksistä ja yliopiston toiminnasta. Vapaa palaute
koostetaan koulutusaloittain ja toimitetaan laitosten
koulutuksesta
vastaaville henkilöille muista kyselytiedoista erillään, jotta
vastaajien anonymiteetti säilyy.
Sivun alkuun
Aikaisemmat kyselyt:
Sivun
alkuun |