Kuopion yliopisto

Ekokampus
Etusivu
Ajankohtaista
Neuvottelukunta
Ympäristöpolitiikka
Ympäristöauditoinnit
Kestävä kehitys
Linkkejä

Savuton Kampus
Ajankohtaista
Organisaatio
Savuton Kampus -intranet
Savuton Savo 2015
Linkkejä


Savuton Kampus

Savuton Kampus terveysyliopiston tavoitteena

Kuopion yliopiston hallitus teki 16.4.2008 periaatepäätöksen Savuttomaksi Kampukseksi julistautumisesta. Tavoitteena on, että yliopisto on savuton työpaikka 1.3.2009.

Savuton Kampus on terveys-, ympäristö- ja hyvinvointiyliopistolle luonteva tavoite. Kuopion yliopisto on sitoutunut profiilinsa mukaisesti kansalliseen kestävän kehityksen strategiaan ja sen toimeenpano-ohjelmaan. Ohjelman tavoitteisiin kuuluu terveellisiä elämäntapoja edistävien valintojen tukeminen muun muassa päihteiden vastaisella politiikalla ja terveydenedistämisohjelmilla. Kuopion yliopistossa tupakoimaton yliopisto asetettiin tavoitteeksi jo vuonna 1999 hallituksen hyväksymässä Kuopion yliopiston ympäristöpolitiikassa.

Kuopion yliopiston Savuton Kampus -projektissa luodaan savuttomalle työpaikalle puitteet muun muassa tuomalla tarjolle sopivia tupakoinnin lopettamisen tukimuotoja, turvaamalla savuttomuus yliopiston rakennuksissa ja niiden välittömässä läheisyydessä sekä tiedottamalla henkilökunnalle savuttoman työpaikan pelisäännöistä. Projektille on asetettu ohjausryhmä ja sitä avustava projektiryhmä.

Savuttomuus – pysyvä kulttuurinmuutos ja oleellinen osa imagoamme

Savuttomuus tukee yliopiston profiilia paitsi terveydellisessä mielessä, myös kestävän kehityksen periaatteiden kannalta tarkasteltuna, sillä tupakan viljely ja prosessointi kuluttaa runsaasti ravinteita, makeaa vettä ja energiaa.

Kuopion yliopisto tukee sekä henkilökunnan että opiskelijoiden tupakoimattomuutta ja tupakkatuotteiden käytön vähentämistä ja näin antaa kaikille yliopistoyhteisön jäsenille mahdollisuuden terveelliseen ja turvalliseen elämään kampuksella.

Savuton Kampus -ohjelma toimii kiinteässä yhteistyössä maakunnallisen Savuton Savo 2015–ohjelman kanssa. Ohjelman kotisivuilla on runsaasti väestölle suunnattua savuttomuuteen liittyvää tietoa, tukea lopettamiseen sekä tarvittavia yhteystietoja. Myös asiantuntijoille on omat kokonaisuutensa.


Savuton

Myös lainsäädäntö säätelee

Työpaikan savuttomuutta säätelevät tupakkalaki (4 luku, 11a§), valtioneuvoston päätös ympäristön tupakansavusta ja siihen liittyvästä syöpävaaran torjunnasta työssä (5§), työturvallisuuslaki (9§), terveydensuojelulaki (1 luku 1§) ja työterveyshuoltolaki (1§ 2mom).

Sosiaali- ja terveysministeriö on määritellyt Savuttoman työpaikan kriteerit (lähde: STM:n julkaisu 2006/14: Tavoitteena savuton työpaikka). Tutustu tähän julkaisuun alla olevassa osoitteessa.

Seuraa tiedotusta!

Savuton Kampus -ohjelman toteutukseen liittyvistä päätöksistä, koulutuksesta ja tupakoinnin lopettamisen tukimuodoista tiedotetaan henkilökunnalle ja opiskelijoille aktiivisesti ja säännöllisesti Ekokampus -sivuilla ja intranetissä Savuton Kampus -sivuilla Henkilöstöasiat -kokonaisuuden alla.

Hannele Husso
Erikoissuunnittelija
Savuton Kampus -ohjelman vetäjä

Linkkejä:

>> Kansallinen kestävän kehityksen strategia
>> Kuopion yliopiston ympäristöpolitiikka
>> Savuton Kampus -projektisuunnitelma (Kampusnet)
>> Savuton Savo 2015
>> STM:n Tavoitteena savuton työpaikka -esite

Päivitetty: 28.08.2008 MM
 
Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: 0207 87 2211, s-posti:etunimi.sukunimi@uku.fi