|
Olemme osa valtakunnallista yliopistojen ura- ja rekrytoin- tipalveluiden toimintaverkkoa. | | |
VerkottuminenVerkostoitumisesta osana työn hakua puhutaan näinä aikoina paljon. Mitä verkottuminen eli verkoston luominen ja ylläpito työllistymisen kannalta tarkoittaa? Se on yksinkertaisesti (suunnitelmallista) suhteiden luomista työelämässä vaikuttaviin ihmisiin ja syntyneiden suhteiden ylläpitämistä. Lähde liikkeelle läheisistä ihmisistä kuten perheestä, sukulaisista, naapureista, koulukavereista ja heidän vanhemmistaan, harrastustutuista, entisistä työkavereistasi, opiskelukavereistasi. Kontaktiverkko voi tihentyä joka päivä, kun tutustut esimerkiksi yliopistolla luennoitsijoihin, kouluttajiin ja laitoksen muuhun henkilökuntaan. - Arkisimmillaan se on sosiaalista kanssakäymistä: entisen työtoverin tervehtimistä kaupassa ja kuulumisten vaihtoa, yhteyden pitoa suoraan entisiin työnantajiin puhelimitse tai sähköpostilla tai että sukulaisesi tietävät millaista työtä tavoittelet ja milloin olet opiskelujen aikana tai valmistuttuasi käytettävissä.
- Verkoston hyöty näkyy tiedonsaannissa. Työtoveri saattaa tietää ennalta auki tulevasta paikasta, entinen työnantaja tietää kollegastaan, joka tarvitsee juuri sinun osaamistasi, sukulainen muistaa sinut ja kertoo yhteystietojasi eteenpäin jne.
- On aina helpompi aloittaa keskustelu uuden ihmisen kanssa, kun voi viitata vinkin antaneeseen yhteiseen tuttavaan. Kontaktiverkon jäseniltä et pyydä työtä vaan kysyt näkemyksiä ja tietoja sekä sitä, kuka voisi auttaa sinua asiassasi edelleen.
- Kontaktiverkon näkyväksi tekeminen on tuntemiesi ihmisten ja heidän yhteystietojensa listaamista. Kannattaa muistaa myös, että verkoston hyödyntäminen on vaihtokauppaa!
Konkreettisia työelämäyhteyksiä voit luoda hakeutumalla jo opiskeluaikana työelämään esimerkiksi seuraavien polkujen kautta:
|
| Kuopion yliopiston urapalvelut, PL 1627, 70211 Kuopio Katuosoite:
Oppari, Canthia 2 krs. Yliopistonranta 1 C. puh. 044 500 5678, faksi (017) 162 323, urapalvelut(at)uku.fi ................................................................................................ University of Kuopio Career Services, P.O.Box 1627, FI-70211 Kuopio FINLAND
Street address: Learning Center Oppari, Canthia Building, 2nd
Floor.Yliopistonranta 1C. phone +358 44 500 5678, fax +358 17 162323, careerservices(at)uku.fi |
|