
| Ikääntyvien yliopisto- Ihmisen kyky oppia säilyy koko elämän ajanIkääntyvien yliopiston koordinaatio siirtyy syksyllä 2010 Kuopion kesäyliopistolle. Ikääntyvien yliopiston luentojen arkisto on Kantti.netissä. Avoimen yliopisto-opiskelun periaatteiden mukaisesti myös ikääntyvien yliopiston opetus on avointa kaikille kiinnostuneille iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Ikääntyvien yliopistossa opinhaluiset ihmiset kohtaavat toisensa oman ajattelunsa avartamiseksi, persoonallisuuden kehittämiseksi ja saadakseen työkaluja ympäröivän maailman ymmärtämiseen. Pohjois-Savossa ikääntyvien yliopistotoimintaa järjestävät Kuopion yliopiston Avoin yliopisto ja Kuopion kesäyliopisto yhteistyössä Iisalmen kansalaisopiston ja Siilinjärven-Maaningan kansalaisopiston kanssa. Toimintaa ideoi järjestäjien kanssa opiskelijoista koottu suunnitteluryhmä (ks. yhteystiedot). Opiskelijat voivat osallistua aktiivisesti ohjelmien ideointiin ja vaikuttaa opetuksen toteutukseen ja sisältöön. Kuopion yliopiston Ikääntyvien yliopisto toimii Kuopiossa, Iisalmessa, Siilinjärvellä ja Varkaudessa. Kuopio | Iisalmi | Siilinjärvi | Varkaus | Yhteystiedot Luentosarja KuopiossaAika ja paikka: torstaisin klo 13-15 Kuopion kaupungintalon juhlasalissa (Tulliportinkatu 31), poikkeukset mainittu ohjelmassa alla. Osallistumismaksu: 15 euroa/lukukausi. Uudet opiskelijat täyttävät kesäyliopiston henkilötietolomakkeen luennolla tai Internetissä ja heille lähetetään maksulomake. | 14.1. | Lama yllätti, yllättääkö nousukausi Hallituksen puheenjohtaja Hannu Isotalo, Luja-yhtiöt | | 21.1. | Kuopion korkeakoulusta Itä-Suomen yliopistoon Professori Matti Uusitupa, Itä-Suomen yliopisto | | 11.2. | Ikääntymisen haasteet asumisen ja palvelujen kehittämiseen Itä-Suomessa Projektipäällikkö,TtT Tuulikki Hassinen-Ali-Azzani | | 18.2. | Kulttuurit kohtaavat ja törmäävät Maahanmuuttajien terveydenhoitaja Leila Savolainen, Kuopion kaupungin pakolaisyksikkö | | 25.2. | Kansalaisen vastuu omasta terveydestään Professori Esko Länsimies | | 4.3. | Musikaalisuuden perinnöllisyys MuT Pirre Raijas, Sibelius-Akatemia | | 18.3. | Uutisten kieli Uutistoimittaja Arvi Lind | | 8.4. | Epävarmuuden aika – Suomi 1940 - 41 Professori Ohto Manninen |
Kantti.net tallentaa osan luennoista äänitiedostoiksi (Real Audio ja MP3). Voit kuunnella luentoja tietokoneella, jossa on Internet-yhteys, äänikortti ja kaiuttimet sekä äänitiedoston toistoon soveltuva ohjelma (esim. RealPlayer). Kantin verkkosivuilta löydät RealPlayer-ohjelman asennusohjeen. Opintoryhmät KuopiossaElämäni runot ja Kertomuksia elämästä -opintoryhmät jatkavat talvella 2010. Luentosarja Iisalmessa Luennot järjestetään yhteistyössä Kuopion kesäyliopiston Iisalmen toimipaikan ja Iisalmen kansalaisopiston kanssa. Paikka: Iisalmen kulttuurikeskus, Carl Collan -sali, Kirkkopuistonkatu 9. Osallistumismaksu: Luentosarja (kolme luentoa syksyllä, kolme keväällä) 15 euroa, luentokortin voi lunastaa kansalaisopiston toimistosta. Myös yksittäisille luennoille voi osallistua, tällöin hinta on 5 euroa/luento (maksetaan ovella). Tiedustelut: Kuopion kesäyliopisto, Iisalmen toimipaikka, puh. 272 3734 tai 044 746 2851, kesayliopisto@iisalmi.fi Ti 26.1.2010 klo 13.00-14.30
| VTT, tutkija Aini Pehkonen, Itä-Suomen yliopisto: Riippuvuudet ja niiden hoito Mistä puhumme, kun puhumme riippuvuudesta? Miten riippuvuus vaikuttaa hyvinvointiin? Voiko riippuvuudesta kuntoutua? | Ti 23.2.2010 klo 13.00-14.30
| Varatuomari Riitta-Liisa Komulainen, Savonia ammattikorkeakoulu: Perinnön ositus ja perinnön jako Lakimääräinen perimys/testamentti. Lesken asema kuolinpesässä. Ositus ja perinnönjako; erilaisia esimerkkitilanteita (enemmän omistava kuolee ensin, vähemmän omistava kuolee ensin, rintaperillisiä, toissijaisia perillisiä oikeudenomistajina jne). Perintövero 2008 ja 2009 uudistukset, testamentin merkitys, lahjoitukset rintaperillisille. | | Ti 23.3.2010 klo 13.00-14.30 | Neuropsykologi, psykoterapeutti Taisto Leppäsaari: Muistaminen ja unohtaminen. Rakenteita ja paalukohtia. Muistin toiminta arjessa ja tutkimuksen valossa. Miten muistamme paremmin. |
sivun alkuun Luentosarja SiilinjärvelläAika ja paikka: Siilinjärven kunnantalon valtuustosali klo 10.00-11.30. Tiedustelut: Siilinjärven-Maaningan kansalaisopisto rehtori Anita Heino, puh. 017 401 370, 044 740310 Ilmoittautuminen: (017) 401 373. Internet: https://opnet.virkamaki.fi/siilinjarvitai www.siilinjarvi.fi > Tiedotteet > Kansalaisopistoon ilmoittautuminen Luennot ovat maksuttomia, mutta ilmoittautuminen on välttämätöntä opiskelijoiden rekisteröinnin takia. | Ti 12.1.2010 | Professori Juha Kinnunen, Itä-Suomen yliopisto: Kansalaisen muuttuva rooli terveydenhuollossa | | Ti 2.2.2010 | FT Jorma Räsänen: Näkökulmia hyvinvointiin: yksilö vai yhteisö –aiheesta | | Ti 2.3.2010 | Rehtori Risto Lyytikäinen: Ikäihmisten Pohjois-Savo ja sen tulevaisuuden kysymykset | | Ti 23.4.2010 | TTL Anu Ruusunen: Ravinnon merkitys mielenterveydelle |
sivun alkuun Luentosarja Varkaudessa Osallistumismaksu: 15 euroa lukuvuosi / 5 euroa kertamaksu. Lukuvuosikortin voi lunastaa Soisalo-opiston toimistosta tai luennolla ovelta. Kertamaksu maksetaan ovella. Tiedustelut: Kuopion kesäyliopisto 044 746 2841 tai sannaleena.harkonen@uef.fi Paikka: Varkauden kirjaston auditorio | 4.3. klo 13-14.30 | Ihmissuhteiden haasteet ikääntyneillä FT Jorma Räsänen | | 18.3. klo 13-14.30 | Miten turvattomuus muuttuu iän myötä? lehtori, YTT Raija Väisänen | | 25.3. klo 13-14.30 | Sikainfluessa ja muut historialliset pandemiat LT Tomi-Pekka Tuomainen |
sivun alkuun YhteystiedotAvoin yliopistoSuunnittelija Päivi Puustjärvi-Soininen 040 3553 904 tai paivi.puustjarvisoininen@uef.fi
Koulutussihteeri Eija Kilpiö 040 3553 935 tai eija.kilpio@uef.fi KesäyliopistoRehtori Sannaleena Härkönen, puh. 044 746 2841 Koulutussihteeri Seija Louhisuo, puh. 044 746 2847 osoite: Savilahdentie 6 B L7, 70210 KUOPIO Internet: www.uku.fi/kesayliopisto tai kesayliopisto@uef.fi SuunnitteluryhmäSannaleena Härkönen Mirja Karjalainen Elina Kekäläinen Marja Laakkonen Hannu Magnusson | Pirkko Meriläinen Päivi Puustjärvi-Soininen Paavo Sopanen Tuula Vaskilampi Alpo Virtanen |
Ikääntyvien yliopistotoiminta SuomessaLisätietoja Suomen Ikääntyvien yliopiston toiminnasta: www.avoinyliopisto.fi/IkaantyvienYliopistotoiminta/ sivun alkuun | |